Mainio – Jan Holmberg

Vakituisen hoitajan palkitseminen tulisi olla työnantajalle tärkeää

Työnantajan kannattaa kysyä vakituisilta hoitajilta, mikä heitä palkitsee parhaiten. Oivallisia palkitsemisen tapoja on kehitettävä yhdessä ja niistä on viestittävä hoitajille.

Kuva: Canva

Kuulen usein hoitoalan työpaikalla keikkaillessani, ettei työnantaja juuri palkitse vakituisia hoitajia. Kysyessäni palkkiosta tai työsuhde-eduista, saan vastaukseksi olankohautuksen ja naurahduksen. Joku hoitajista muistaa liikuntasetelin ja toinen puhuu hälytysrahasta. Työnantajan viestintää palkitsemisjärjestelmästä ei voi silloin pitää järin onnistuneena.

Pitsanpalan tarjoaminen kiitokseksi parin vuoden covid-19-pandemian historiallisesta hoidosta on kääntynyt monessa työpaikassa kauniiksi tarkoitettua elettä vastaan. Tästä esimerkistä tulisi oppia. Palkitsemisen ja kiitoksen tulee olla järkevässä suhteessa työn luonteeseen, siitä suoriutumiseen ja työn kuormittavuuteen.

Jos olisin vallitsevassa hoitajapula-ajassa työnantaja, hoitaisin palkitsemisasiat välittömästi kuntoon. Aloittaisin kysymällä, miten vakituista hoitajaa voi aidosti työstään palkita. Silloin pitkästä urasta tuskin palkittaisiin jokaista automaattisesti astialla, taululla tai arvomerkillä, kuten joissain työpaikoissa on edelleen tapana.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hoitajat ovat yksilöitä ja siksi heitä palkitsevat eri asiat. Siinä missä yksi hoitaja arvostaa arvomerkkiä toista palkitsee ylimääräinen vapaapäivä tai rahapalkkio. Henkilökohtaisuuden huomioiva palkitsemisjärjestelmä on kilpailuetu muihin työnantajiin nähden.

Ymmärrän, että isoissa organisaatioissa jokaisen hoitajan muuttuvien tarpeiden ja toiveiden kuunteleminen on vaikeaa. Mutta. Onko se täysin mahdotonta, jos tavoitteena on pitää kokeneet hoitajat talossa?

En voisi enempää painottaa työnantajille, että palkitseminen on tärkeää kilpailtaessa hoitajien työmarkkinoilla. Siksi palkitsemisjärjestelmän on oltava hoitajan arjessa täysin läpinäkyvää. Palkitsemistyö lähtee rekrytoinnista, perehdytyksestä ja kehityskeskusteluista.

Hoitajien palkitsemisen tarkastelu vain menoeränä budjetissa on kapeakatseista. Onnistuneella palkitsemisella on kiistaton yhteys muun muassa työssä jaksamiseen, työmotivaatioon ja työpaikalla viihtymiseen. Tyytyväinen hoitaja tuottaa enemmän, sitoutuu työnantajaansa ja saa kiitosta potilailtaan.

Oivaltavalla tavalla palkittu hoitaja kertoo kaikille vaikkapa somessa saamastaan reilusta tunnustuksesta. Mikä on sen parempaa positiivista mainosta työpaikan markkinointiviestinnälle, esihenkilöille ja johdolle? Harvoin edes kallis työnantajan mainoskampanja peittoaa työntekijöiden ilahtuneet some-postaukset.

Vakituisten hoitajien aito arvostaminen ja reilu kohtelu näkyy taloudenpidossa nopeasti viivan alla ja lisää hoitajien pito- ja vetovoimaa. Sitä yhdenkään työnantajan ei ole varaa ohittaa. Paraskaan palkitsemisjärjestelmä ei tosin toimi, jollei muut työolot ole työpaikalla kunnossa.

On tärkeää, että erityisesti vakituinen hoitohenkilökunta on tiiviisti mukana kaikessa työpaikan kehitystyössä. Parhaimmat ja oivallisimmat palkitsemistavat eivät synny aina hallinnon työryhmissä. Ne syntyvät arkisissa kahvipöytäkeskusteluissa tai hiljaisena hetkenä yövuorossa.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

Mainio Jan Holmberg.
Kirjoittajana

Mainio – Jan Holmberg

Olen sairaanhoitaja, kouluttaja ja tietokirjailija. Bloggaan mainioista asioista, jotka eivät jätä kylmäksi.

Katso kaikki kirjoitukset