Sadassa maassa hoitajia ei ole rokotettu lainkaan – yli 17 000 hoitoalan ammattilaista kuollut koronaan

Jo yli 17 000 terveydenhuollon työntekijää on kuollut koronaan.

Kuvateksti
Todellisen luvun koronaan kuolleista ammattilaisista oletetaan olevan merkittävästi tiedettyä suurempi, sillä valtioiden datankeruu on osittain puutteellista. Kuva: iStock

Viime vuoden aikana ainakin 17 000 terveysalan ammattilaista on kuollut koronaan, kertoo Amnesty Internationalin, PSI:n ja UNI Global Unionin tuore analyysi. Vielä syyskuussa arvioitu luku oli 7 000.

Esimerkiksi Etelä-Afrikassa terveydenhuoltoalalla koronaan kuolleita on 492. Yhdysvalloissa pelkästään hoivakodin työntekijöitä on menehtynyt 1 576. Iso-Britanniassa 494 sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijää on kuollut virukseen.

Analyysi on tehty yli 70 maan hallinnon, median, liittojen ja kansalaisyhteiskunnan julkaiseman datan pohjalta. Todellisen luvun oletetaan kuitenkin olevan merkittävästi suurempi, sillä valtioiden datankeruu on osittain puutteellista.

Suomessa ei tiettävästi ole ammattikohtaista tilastotietoa koronaan kuolleista.

Rokotteet eivät jakaannu valtioiden välillä tasapuolisesti. Tällä hetkellä yli puolet kaikista rokotteista on maailman 10 rikkaimman valtion hallussa. Samaan aikaan yli 100 maassa yksikään terveydenhuollon työntekijä ei ole saanut rokotetta.

Amnesty vaatii hallituksia vauhdittamaan rokotejakelua ja priorisoimaan pandemian eturintamassa työskentelevän terveydenhuollon henkilöstön rokotteiden jaossa.

Lue lisää:

Valtaosa koronan aiheuttamista ammattitaudeista edelleen sote-alalla