Pohjanmaa palauttaa palkanlaskennan hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi

Palkanmaksun ongelmia ei ole Pohjanmaalla saatu yrityksistä huolimatta täysin korjattua.

Kuvateksti
Pohjanmaan hyvinvointialue maksaa heinäkuusta lähtien itse henkilöstön palkat.
Kuva: iStock

Pohjanmaan hyvinvointialueen hallitus on päättänyt palauttaa palkanmaksun hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi. Palkanmaksu on ollut ulkoistettuna Mico ­Botnia oy:lle. 

Palkat maksetaan omana toimintana ensimmäisen kerran heinäkuussa. Hyvinvointialue ottaa selvittääkseen myös palkanmaksun aiemmat ongelmat ja mahdolliset saatavat.

Palauttamisen syynä on hallituksen pöytäkirjan mukaan se, että palkanmaksun ongelmia ei ole pystytty yrityksistä huolimatta ratkaisemaan.

"Vaikka ongelmat ovat vähentyneet, niitä on edelleen ollut laidasta laitaan kaikessa palkanmaksuun liittyvässä", Tehyn pääluottamusmies Jaani Kujanpää sanoo. 

Kujanpää pitää päätöstä henkilöstön kannalta hyvänä.  

"Huonommaksi ei ainakaan voi mennä."

Palkanmaksun ongelmat Pohjanmaalla alkoivat vuoden 2022 alussa, kun uusi kuntayhtymä aloitti. 

 

Mainos alkaa
Mainos päättyy