Kertaerä tulee maksuun tammikuussa – näillä ehdoilla sen saa

Hoitovapaalla oleva tai osa-aikaiseksi siirtyvä voi saada tammikuussa maksettavan kertaerän, jos osaa toimia oikein.

Kuvateksti
Lomarahaleikkausta kompensoitiin kertaerän lisäksi parantamalla isyysvapaan palkkaa.Kuva: iStock

Kertaerän saavat kuntien ja kuntayhtymien viranhaltijat ja työntekijät, joiden palvelussuhde on ollut voimassa tarkastelujakson 3.9.–18.11.2018. Palvelussuhteen ei tarvitse olla täysin yhtenäinen, mutta katkot saavat olla korkeintaan seitsemän kalenteripäivän pituisia. Ajanjaksolla pitää olla vähintään yksi päivä, jolta maksetaan palkkaa. 

– Palkallinen päivä voi olla työpäivä tai esimerkiksi vuosilomapäivä, Tehyn neuvottelupäällikkö Riikka Rapinoja sanoo. 

Kertaerän voi saada, vaikka palvelussuhde päättyisi perjantaina 16.11. Kertaerää ei sen sijaan makseta, jos palvelussuhde on päättynyt jo aiemmin viikolla. Kertaerää ei myöskään makseta, jos työntekijä tai viranhaltija on ollut hoitovapaalla tai jollain muulla palkattomalla työvapaalla koko tarkastelujakson ajan. Näin siksi, että silloin ehto edes yhdestä palkallisesta päivästä ei täyty. 

– Kertaerän voi palkattomalla vapaalla olevakin saada, jos sopii työnantajan kanssa tulevansa vaikka vain yhdeksi päiväksi töihin tai sopii vuosilomaa tarkastelujaksolle, Rapinoja vinkkaa.

Kertaerä on virallisesti nimetty tuloksellisuuteen perustuvaksi, mutta käytännössä sen saavat kaikki, jotka täyttävät ehdot. Summa on 9,2 prosenttia varsinaisesta kuukausipalkasta.  Jos työaikaprosentti muuttuu marraskuussa, 18.11. tilanne ratkaisee suuruuden. 

– Jos on aikeissa ryhtyä syksyllä kokoaikaisesta osa-aikaiseksi, työaikaprosenttia kannattaa pienentää vasta 19.11. lähtien. 

Varsinaiseen palkkaan kuuluvat muun muassa tehtäväkohtainen palkka, heko-lisä, työkokemus- ja määrävuosilisät sekä syrjäseutu-, kieli- ja rekrytointilisä. Sen sijaan siihen eivät kuulu työaikalisät, tulospalkkiot ja toimenpidepalkkiot. 

– Palvelussuhteen ei tarvitse olla voimassa tammikuussa, vaan riittää, että se on ollut voimassa tarkastelujakson. 

Kertaerästä sovittiin kunta-alan työehtosopimusneuvotteluissa vuoden alussa. Erä korvaa kunta-alan palkkoihin tehtyä lomarahojen leikkausta. Erä maksetaan tammikuussa 2019.

Lomarahaleikkausta kompensoitiin myös parantamalla isyysvapaan palkkaa ja tilapäisen hoitovapaan edellytyksiä sekä poistamalla sairausajanpalkan takaisinperintä silloin, kun työkyvyttömyyseläke tulee voimaan takautuvasti.