Tutkijat selittävät laitoshoidon ja kotihoidon välistä eroa asiakasrakenteella, sillä laitoshoidon vanhukset ovat vaikeammin sairaita kuin kotihoidossa. Muita merkittäviä tekijöitä olivat kiire, erilaiset rooliristiriidat ja työn itsenäisyyden määrä.
Asiakkaiden fyysinen kuntoisuus oli voimakkassa yhteydessä hoitajien kokemaan ruumiilliseen väkivaltaan. Silti väkivalta oli todennäköistä myös niissä laitoshoidon yksiköissä, joissa oli keskiarvoon verrattuna hyväkuntoisia vanhuksia. Tutkijat pitävät mahdollisena, että voimassa olevat laitoshoidon kriteerit täyttävät asiakkaat ovat lähes kaikissa parhaissakin tapauksissa niin huonossa kunnossa, että nykyisissä hoitoyksiköissä ja nykyisillä hoitotavoilla väkivallan uhka on kohonnut.
Henkilöstön määrän ja väkivallankokemusten välillä ei haivattu yhteyttä, mutta se johtui todennäköisesti siitä, että henkilöstömitoitus oli eri toimintayksiköissä hyvin samanlainen. Henkilöstömäärä tai sen vähyys on kuitenkin merkittävä kiireen tekijä, joten sillä on vaikutus myös koettuun väkivaltaan.
Hoitajilta kysyttiin ratkaisuja väkivallan torjumiseen. Vastauksiksi löytyivät parityöskentely, kiireetön ilmapiiri, joustava töiden aikataulutus ja sopivan pienet toimintayksiköt.
