Helsingin kaupunki nosti joustokorvaukset Husin tasolle

Tehyn Helsingin ammattiosasto on sopinut työnantajan kanssa työvuorojoustoista maksettavista korvauksista. Helsingin kaupunki noudattaa summissa Husin sopimia.

Kuvateksti
Helsingin kaupungin työvuoroja koskevien joustojen korvaukset ovat voimassa vuoden 2022 helmikuun loppuun asti. Kuva: Tehy-lehden arkisto

Helsingin kaupungin maksama hälytysraha on nyt 150 euroa, ylimääräisen vuoron tekeminen 150 euroa ja vuosiloman siirto 450 euroa.

Aikaisemmin hälytysraha ja ylimääräisen vuoron tekemisen lisä olivat kumpikin 90 euroa. Vuosiloman siirrosta maksettiin ennen 150 euron korotus, joten siinä muutos on tuntuvin. Siirrettävien lomapäivien määrä ei vaikuta summaan mitenkään.

”Kyllähän jäsenet ovat tyytyväisiä korotuksiin, mutta varmaan kaikkein tyytyväisempiä he olisivat, jos joustoja ei tarvitsisi tehdä ollenkaan. Väki on tosi väsynyttä”, sanoo ammattiosaston puheenjohtaja Jaana Takala.

Hän arvioi, että joustojen käyttö oli vähäisempää vielä viime vuoden puolella kuin alkuvuodesta.

”Tarve joustoihin vain kasvaa. Hoitajapula pahenee entisestään.”

Summat ovat täysin samat kuin ne, joista Tehyn Hus on sopinut oman työnantajansa kanssa.

Helsingin kaupunkia koskeva sopimus on voimassa 28. helmikuuta 2022 asti.

Lue lisää:

Hus sopinut 150 euroa hälytysrahaa