Euroopan paras lähihoitaja Suomesta

Taitajakisan Euroopan mestaruus tuli Suomeen.

Kuvateksti
Lähihoitaja Madelen Grankulla

Nuorten ammattitaidon EM-kilpailuiden lähihoitajakisan on voittanut suomalainen Madelen Grankulla, jonka oppilaitos on  Yrkesakademin i Österbotten. Lähihoitajakisaan osallistui tänä vuonna poikkeuksellisen monta maata eli yhteensä kymmenen.

Madelen valmistui Yrkesakademista 2015. Parhaillaan hän opiskelee ammattikorkeakoulussa kätilöksi. Suomen edustajaksi hänet valittiin viiden karsintakilpailuun osallistuneen joukosta.

Madelen ei osaa sanoa, mikä toi voiton kotiin. Kisat menivät hänen mielestään suunnitelman mukaan.

– Joitakin pieniä yllätyksiä tuli, mutta se teki kaikesta vain mielenkiintoisempaa.

Kaikkiaan Suomen maajoukkueessa oli 30 nuorta kilpailijaa ja 25 eksperttiä eli tuomaria. Joukkueen valmentaa ja lähettää Skills Finland yhteistyökumppaneineen. Monilla osallistujilla on kilpailutaustaa ammattitaidon SM-kilpailusta Taitajasta.

Suomi kahmi kisassa eniten voittoja eli yhteensä kuusi kultaa. Lisäksi Suomeen tuli neljä hopeaa ja kaksi pronssia.

Göteborgissa 30.11.–4.12.2016 järjestettävä kilpailu oli järjestyksessään viides EuroSkills-kilpailu. Kolmen kilpailupäivän aikana tehtiin lajista riippuen joko useita pieniä tehtäviä ja töitä tai yksi isompi työ.