Asuinpaikka vaikuttaa, millaista hoitoa nuori saa mielenterveys- ja päihdeongelmissa. Useat hyvinvointialueet eivät pystyneet raportoimaan tarkastusvirastolle edes keskeisimpiä seurantatietoja ja tunnuslukuja palveluista.
Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuksen perusteella erot nuorten perustason mielenterveys- ja päihdepalvelujen sisällössä ja laajuudessa ovat eri puolilla maata suuret, vaikka lain mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tulisi olla yhdenvertaiset koko maassa.
Erityisesti nuorten päihdepalveluissa on suuria eroja ja myös puutteita.
Eriarvoisuutta lisää, että ikärajoissa on merkittävää vaihtelua, ja ne perustuvat vain harvoin lääketieteelliseen näkemykseen nuoruusiästä.
Yleisin alaikäraja oli 13 vuotta (käytössä 15 alueella), mutta yläikärajat vaihtelivat. Yläikäraja oli 17, 18, 21, 22, 23, 25, 28 tai 29 vuotta. Yleisin ikärajaus oli 13–18 vuotta (käytössä kuudella alueella). Ikärajoissa oli vaihtelua myös alueiden sisällä.
Perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon nuorten pitäisi päästä hoidon tarpeen arviointia seuraavien 14 vuorokauden aikana. Vain neljä aluetta (Etelä-Karjala, Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Pohjanmaa) pystyi arvioimaan, kuinka suuri osa nuorista oli päässyt hoitoon hoitotakuun aikana.
Jotkin alueet pitivät hoitotakuun seuraamista vaikeana, koska hoidon alkamisen määritelmä on niiden mukaan lainsäädännössä epäselvä. Osalle hyvinvointialueista oli epäselvää, alkaako hoito hoidon tarpeen arvioinnista, ensimmäisestä kohtaamisesta lääkärin kanssa vai kun esimerkiksi yksilöjakso tai ryhmämuotoinen hoito on alkanut.
Useat alueet eivät pystyneet raportoimaan tarkastusvirastolle edes keskeisimpiä seurantatietoja ja tunnuslukuja palveluista. Monilta alueilta puuttuivat tiedot palvelujen kokonaiskustannuksista, ostopalvelujen kustannuksista, hoidon tarpeen arviointien toteutumisesta lainsäädännön edellyttämällä tavalla ja vastaanottokäyntien ja asiakkaiden määristä. Myös opiskeluhuoltopalveluihin pääsyä ja henkilömitoitusten toteutumista koskevat seurantatiedot olivat epäluotettavia.
Matalan kynnyksen walk in -palvelut olivat vielä kohtuullisen harvinaisia. Etävastaanottojen rooli vaihteli alueittain, ja nuorten suosimia viestintäsovelluksia käytettiin vain harvoin. Kotiin vietäviä palveluja tarjottiin vähän, ja ostopalvelut aiheuttivat vaihtuvuutta henkilöstössä. Vain harva alue keräsi nuorilta systemaattisesti palautetta palvelujen kehittämiseksi.
Tyypillisiä olivat piilojonot. Niitä syntyi hoidon tarpeen arvioinnin tai ensikäynnillä tehdyn hoitosuunnitelman tekemisen jälkeen. Asiakkaalla on todettu hoidontarve, mutta sopivaa palvelua ei ole saatavilla, jolloin palvelua joutuu odottamaan toisessa palvelussa tai jonossa.
