Pakko-oireinen häiriö on pakkoajatuksina ja -toimintoina ilmenevä psykiatrinen sairaus. Häiriö alkaa useimmiten lapsuudessa tai nuoruudessa. Lapsuusiässä voi myös esiintyä ohimeneviä pakkoajatuksia ja rituaaleja, jotka ovat osa normaalia kehitystä, eivätkä vaadi hoitoa.
Häiriön taustalla on monta tekijää. Geneettisillä ja neurobiologisilla tekijöillä on keskeinen merkitys, mutta kokemukset ja ympäristötekijät voivat laukaista oireita ja muokata oirekuvaa. Suurin osa – noin 90 prosenttia potilaista – sairastuu elämänsä aikana johonkin toiseen psykiatriseen häiriöön, tavallisimmin masennukseen tai ahdistuneisuushäiriöön.
Pakko-oireisen häiriön oirekuvaan voi liittyä pakkoajatuksia, pakkotoimintoja tai niiden yhdistelmä. Pakkoajatukset (obsessiot) ovat mieleen tunkeutuvia, epämiellyttäviä, vastentahtoisia ja vieraan tuntuisia ajatuksia, mielikuvia tai yllykkeitä. Pakkotoiminnot (kompulsiot) ovat tietyn kaavan tai säännön mukaan tehtäviä aikaa vieviä toimintoja, joilla oireista kärsivä pyrkii vähentämään pakkoajatuksiin liittyvää ahdistusta tai estämään vahingolliseksi pelätty teko tai tapahtuma.
Oireisiin voi liittyä häpeää ja ahdistusta, joka vaikeuttaa sairauden tunnistamista. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsii vuoden aikana 1–2 prosenttia väestöstä.
Suositus korostaa, että lieväoireista ja keskivaikeaa häiriötä hoidetaan tehokkaasti perusterveydenhuollossa.
Kognitiivis-käyttäytymisterapeuttiset menetelmät, kuten altistushoito, ovat vaikuttavaa hoitoa kaiken ikäisillä potilailla. Mielenterveystalo.fi-sivustolla on tarjolla omahoito-ohjelmia, tietoa nettiterapiasta ja ohjeita ammattilaisille esimerkiksi siitä, miten toteuttaa altistusterapia.
Aikuisilla hoito voidaan aloittaa myös lääkehoitona tai lääkkeen ja psykoterapian yhdistelmänä. Neuromodulaatiohoitoja – eli hermoston toiminnan säätelyä sähköstimulaation avulla – on mahdollista käyttää yksilöllisen harkinnan mukaan hoidon tehostamiseen.