1. Mikä on Tehyn valtuusto?
Valtuusto on Tehyn ylin päättävä elin, joka edustaa kaikkia Tehyn jäseniä. Tehyläiset valitsevat valtuustoon 83 valtuutettua seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
Valtuusto linjaa Tehyn toiminnasta, vastaa jäsenten edunvalvonnasta, hyväksyy työehtosopimukset ja tekee ratkaisuja esimerkiksi työtaistelutoimista. Valtuuston vuosittain hyväksymä toimintasuunnitelma ja talousarvio määrittelevät, miten jäsenmaksuja käytetään.
Valtuutetut saavat päätöksentekonsa tueksi tietoa ja koulutusta.
2. Miksi tehyläisen kannattaa äänestää?
Tehyläisen kannattaa äänestää, jotta liitto edustaisi mahdollisimman hyvin Tehyn laajaa jäsenkuntaa. Äänestystulos ratkaisee, ketkä päättävät tehyläisten asioista. Valtuusto vaikuttaa jäsenten työoloihin ja -ehtoihin, kuten palkkaukseen. Valtuutetut ovat vastuussa toiminnastaan äänestäjille.
3. Miten Tehyn puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja hallitus valitaan?
Valtuustoon päässeet valitsevat Tehyn puheenjohtajat ja hallituksen ensimmäisessä kokouksessaan kesäkuun alussa.
4. Miten löydän itselleni mieluisan ehdokkaan?
Ehdokkaan löytämisessä auttaa Tehyn vaalisovellus, jonne pääsee osoitteesta tehy.fi/valtuustovaalit. Sovelluksessa voi vastata väittämiin ja katsoa, mitä ehdokkaat ovat niihin vastanneet. Sovelluksesta näkee muun muassa ehdokkaiden ammatit, tutkinnot, luottamustoimet ja ammattiosastot sekä sen, mitä ryhmää he edustavat
Vaali on valtakunnallinen eli koko maa muodostaa yhden vaalipiirin. Äänestää voi ketä tahansa 410 ehdokkaasta.
5. Kuinka äänestäminen tapahtuu?
Äänestäminen tapahtuu Tehyn vaalisovelluksessa, jonne pääsee osoitteesta tehy.fi/valtuustovaalit. Tehy siirtyi kokonaan sähköiseen äänestämiseen jo edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten. Äänestää voi milloin ja missä tahansa kahden viikon ajan. Äänestysaika päättyy maaliskuun lopussa. Uudelleenäänestys on sallittua: äänestää voi monta kertaa, mutta vain viimeisin ääni jää voimaan.
6. Vastaako valtuuston ikä- ja ammattijakauma jäsenistöä?
Se riippuu äänestäjistä. Tehyn vaaleissa ei ole kiintiöitä, vaan kaikki jäsenet ovat yhdenvertaisia. Jokaisella on yksi ääni ja siten sama valta vaikuttaa.
7. Miksi lähes kaikki ehdokkaat kuuluvat vaaliliittoihin?
Ehdokkaan on vaikea menestyä yksinään, sillä käytössä on suora ja suhteellinen vaalitapa. Suhteellisessa vaalissa kullekin ehdokkaalle lasketaan vertailuluku, johon vaikuttavat sekä ehdokkaan omat äänet että tämän ryhmän eli vaaliliiton saamat äänet.
Kunkin ryhmän eniten ääniä saanut ehdokas saa ryhmän yhteenlasketut äänet eli ykkösvertailuluvun, seuraava siitä puolet, kolmas kolmasosan ja niin edelleen. Kaikkien ehdokkaiden saamat vertailuluvut laitetaan suuruusjärjestykseen, ja se ratkaisee läpimenijät. Tämä on puhdasta vaalimatematiikkaa.
8. Ovatko opiskelijajäsenet tasavertaisina mukana?
Kyllä, samoin kuin edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten. Valtuusto hyväksyi vuonna 2019 sääntömuutoksen, jonka mukaan myös opiskelijajäsenet saavat äänestää ja asettua vaaleissa ehdolle. Tällä kertaa vaaleissa on ehdokkaana viisi opiskelijaa.
Kysymyksiin vastasi Tehyn järjestöasiantuntija Heidi Elakshar.