Työministeri Tuula Haatainen siirsi lakon alkua kahdella viikolla. Lakon voi siirtää vain kerran.
Lakko koskee kuuden sairaanhoitopiirin palveluksessa olevaa 25 000 hoitajaa.
Lakossa on myös sairaanhoitopiirien kanssa yhteistyötä tekeviä yhtiöitä ja osuuskuntia.
Tehy maksaa lakossa oleville jäsenilleen 140 euron päivittäisen lakkoavustuksen.
Tehyn ja SuPerin toinen lakkovaroitus koskee noin 40 000 hoitajaa.
Toinen lakko sisältää 1.4. lakon aloittavat kuusi sairaanhoitopiiriä sekä seitsemän uutta sairaanhoitopiiriä.
Haatainen on tänään siirtänyt jälkimmäistä lakkoa kahdella viikolla. Se uhkaa alkaa huhtikuun puolessa välissä.
Tehy ja SuPer neuvottelevat suojelutyöstä paikallisesti työnantajan kanssa.
Tehy ja SuPer vaativat sote-alan pelastusohjelmaa, jolla sote-henkilöstön palkkoja nostettaisiin vuosittain 3,6 prosenttia viiden vuoden ajan tavanomaisten sopimuskorotusten lisäksi.
Liittojen mukaan valtion tulee vastata pelastusohjelman rahoituksesta.
Valtakunnansovittelija on sovitellut työriitaa kolme viikkoa, mutta sovittelussa ei ole merkittävästi edetty.
Seuraa neuvottelukierrosta.
Päivitä yhteystietosi asiointipalvelussa.
Ensimmäisen lakon kohteet.
Toisen lakon kohteet.