Tehy teki kaksi uutta rikosilmoitusta laittomasta hätätyöstä Tyksissä – "Tekaistun hätätyön tarkoitus oli edistää potilasturvallisuuslakia"

Tyks teetti lakon aikana hätätyötä, joka ei avin mukaan täyttänyt hätätyön kriteerejä. Hätätyön turha teettäminen on rikos.

Kuvateksti
Tehyläiset osoittavat mieltään Turussa lakon ensimmäisenä päivänä.
Kuva: Suvi Elo

Tehy on tehnyt poliisille kaksi rikosilmoitusta Turun yliopistollisen sairaalan teettämästä laittomasta hätätyöstä.

Toisessa rikosilmoituksessa on Tehyn mielestä kyse myös viranomaisen harhauttamisesta. 

Tehyn mukaan turhan hätätyöilmoituksen aluehallintovirastoon tehnyt ylihoitaja pyrki vaikuttamaan avin käsitykseen potilasturvallisuuden vaarantumisesta laillisen lakon aikana ja siten edistämään potilasturvallisuuslakia. 

"Vaikuttaa vahvasti siltä, että ilmoitus on tekaistu vain, jotta avista saataisiin myönteinen hätätyöpäätös", Tehyn oikeuspalvelun päällikkö Kari Tiainen sanoo.

Sairaanhoitaja teki Tyksissä Tehyn ja SuPerin lakon aikana normaalin työvuoron, josta ylihoitaja kuusi päivää myöhemmin teki hätätyöilmoituksen. 

Avi totesi, että kyse ei ole voinut olla hätätyöstä. 

Myös toinen rikosilmoitus koskee samaa ylihoitajaa. Hän oli määrännyt lakossa olleen sairaanhoitajan kymmeneksi tunniksi hätätyöhön antamaan hengitystukihoitoa.

Hätätyöilmoituksessa hätätyötä oli perusteltu teho-osaston tilanpuutteella. Lisäselvityksessä työnantaja vetosi resurssien ja osaamisen puutteeseen. 

Avi totesi, että kyse ei ollut hätätyön edellyttämästä ennalta arvaamattomasta tilanteesta, koska työnantajalla on ollut tieto työtaistelusta kuukausi ennen sen alkamista.

Ensimmäisen rikosilmoituksen Tehy teki toimialuejohtajasta, joka määräsi kolme sairaanhoitajaa laittomasti hätätyöhön. 

Lue lisää: Tehy on tehnyt rikosilmoituksen hätätyön väärästä käytöstä Tyksissä – taustalla avin päätös
 

29.4. klo 14.46 muutettu otsikkoa.