Taitaja-kisat mitellään toukokuussa Turussa – kilpailemaan päässeiden opiskelijoiden nimet on nyt julkaistu

Taitaja-kilpailujen lähihoitajalaji kerää vuodesta toiseen paljon osallistujia.

Kuvateksti
Koulutuskeskus Sedun opiskelijoita Taitaja-kulkueessa Seinäjoella vuonna 2016.
Kuva: Skills Finland/Juha Käenmäki

Turun Taitaja -kilpailun finaaliin pyrki 89 lähihoitajaopiskelijaa ja kahdeksan parasta sinne pääsi. Laji on suosittu: kilpailijoita oli siinä eniten.

Tänä vuonna finaaliin päässeiden kilpailijoiden pistemäärät olivat korkeat. On upeaa, että lähihoitajalajin suosio pysyy vuosi toisensa jälkeen ja oppilaitokset panostavat kilpailutoimintaan. Ammattitaitokilpailut ovat merkityksellisiä koulutuksen laadun ja alan vetovoiman edistäjiä”, sanoo koulutuspoliittinen asiantuntija Kirsi Coco Tehystä. 

Hän on useana vuonna toiminut kisoissa tuomarina ja on Taitaja2025 lähihoitajalajin päätuomari.

Taitaja on Suomen suurin vuosittainen ammattitaidon SM-kilpailu, jossa toisen asteen ammatilliset opiskelijat kilpailevat eri alojen mestaruuksista.

Tämänvuotisten kisojen semifinaaleihin osallistui kaikkiaan yli 1 800 ammatillista opiskelijaa noin 30 eri oppilaitoksesta. Heistä karsittiin finaaleihin noin 400 opiskelijaa. Tapahtumassa kilpaillaan 48 eri lajissa.

Taitaja-finaali järjestetään Turussa 5.– 8. toukokuuta 2025. 

Lähihoitajalajissa finaaliin Turkuun pääsivät: 

Jäsperi Sepi, Gradia

Lindholm Ellen, Omnia

Mainos alkaa
Youpret mainos.
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Youpret mainos.
Mainos päättyy

Marttinen Elina, Koulutuskeskus Salpaus

Noponen Senni, HYRIA 

Salonen Nida, Stadin ammattiopisto

Sulasma Saija, Savon ammattiopisto

Urpilainen Aada, Gradia

Östman Natalie, Yrkesakademin I Österbotten

Hyvinvointiteknologiassa kisataan pareittain. Tässä lajissa finaaliin pääsivät:

Elo Mikko ja Vall Maria, Turun ammatti-instituutti

Ervasti Juuli ja Juusola Taina, Kpedu

Homi Lauri ja Rinnevuori Alica, Sedu

Lapinlampi Noora ja Tuokkola Meeri, Turun ammatti-instuutti 

Saastamoinen Niko ja Mäki-Hokkonen Meeri, WinNova

Mäki Anniina ja Lyhty Milla, Tredu