Suomalaisten luottamus terveydenhuoltoon on murentunut muutamassa vuodessa – ”Luottamusta vähentää myös keskustelu irtisanomisista”

Luottamus terveydenhuoltojärjestelmään laski kaikissa väestöryhmissä, mutta erityisen jyrkästi pienituloisilla ja yksinasuvilla.

Kuvateksti
Tutkijasta olisi tärkeää keskustella, kuinka paljon haluamme käyttää julkisia varoja sote-palveluihin ja minkä tasoiset palvelut niillä voimme realistisesti saada.
Kuva: Pia Hietamies

Vain vähän terveydenhuoltojärjestelmään luottavien osuus on nelinkertaistunut neljästä prosentista 17 prosenttiin muutaman viime vuoden aikana.

Vielä vuoden 2021 alussa 96 prosenttia suomalaisista siis luotti terveydenhuoltoon.

Luottamus terveydenhuoltoon laski kaikissa väestöryhmissä, mutta erityisen jyrkästi pienituloisilla ja yksinasuvilla.

Tulokset käyvät ilmi Kalevi Sorsa -säätiön analyysistä, jonka on kirjoittanut väestötieteen tohtori Aapo Hiilamo. Aineistona on käytetty Tilastokeskuksen Kansalaispulssi-kyselyn tuloksia vuosilta 2021–2024.

”Luottamuksen lasku voi johtua palvelujen heikentymisen ohella kriisipuheesta. Myös terveydenhuoltojärjestelmän muutokset vaikuttavat, sillä luottamus on heikentynyt eniten väestöryhmissä, jotka käyttävät paljon palveluja. Palvelujen heikentymisestä kertoo sekin, että tilastojen mukaan yhä useampi jää ilman hoitoa pitkien jonojen vuoksi”, Alpo Hiilamo arvioi.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Leikkaukset terveydenhuollon rahoituksesta ja esimerkiksi hoitotakuun pidentäminen voivat heikentää edelleen luottamusta julkisiin palveluihin.

”Luottamusta vähentää myös keskustelu hyvinvointialueiden alijäämistä sekä irtisanomisista”, Hiilamo sanoo.

Suomalaisten luottamus muihin viranomaisiin ei ole pudonnut samalla tavalla kuin luottamus terveydenhuoltoon. Vain luottamus hallitukseen laski määrällisesti enemmän – 83 prosentista 57 prosenttiin.

”On tärkeää keskustella, kuinka paljon ylipäätään haluamme käyttää julkisia varoja sote-palveluihin ja toisaalta siitä, minkä tasoiset palvelut niillä voimme realistisesti saada. Luottamus terveydenhuoltojärjestelmään on vaikea rakentaa, mutta helppo menettää”, Hiilamo toteaa.