Potilas potki ja uhkasi veitsellä kahta ensihoitajaa – poliisi ilmestyi paikalle h-hetkellä

Oikeus määräsi potilaan maksamaan toiselle ensihoitajalle väkivaltaan kääntyneestä keikasta korvauksia 1 200 euroa, toinen ensihoitaja sai 1 000 euroa.

Kuvateksti
Oikeusprosessi oli pitkä – tapaus sattui jo vuonna 2021.
Kuva: Aki Rask

Ensihoitajat menivät kiireiselle myrkytystehtävälle, mutta hereille saatu potilas äityi väkivaltaiseksi. Asunnossa oli potilaan lisäksi hänen äitinsä.

Ensihoitajat arvioivat, että potilaan kunto vaati hänen viemistään lääkärin arvioon. He pyysivät poliisia paikalle, koska potilas ei ollut halukas lähtemään sairaalaan.

Potilas potki kumpaakin ensihoitajaa jalkoihin ja löi toista nyrkillä naamaan.

Mainos alkaa
Youpret mainos.
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Youpret mainos.
Mainos päättyy

Potilaan käytös asunnossa oli ailahtelevaa, ja hän esimerkiksi tavoitteli keittiön veitsilaatikkoa, mutta äiti esti häntä. Hänellä oli veitsi myös makuuhuoneessa yöpöydän laatikossa, ja sieltä hän onnistui hakemaan veitsen. Hän lähti lähestymään se mukanaan kahta ensihoitajaa.

Ensihoitajat perääntyivät ulos ovesta, äiti jarrutti potilaan etenemistä ja poliisi tuli h-hetkellä paikalle ja potilas pudotti veitsen.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi naisen maksamaan korvaukseksi laittomasta uhkauksesta kummallekin ensihoitajalle 800 euroa. Oikeus katsoi, että tilanteessa oli välitön vakavan väkivallan uhka ja uhkaaminen tapahtui ensihoitajien ollessa työtehtävissä.

Potilas tuomittiin maksamaan potkitulle ja lyönnin saaneelle ensihoitajalle kivusta ja särystä 400 euroa. Toinen ensihoitaja sai potkimisista 200 euron korvauksen.

”Työssäni näen, että väkivalta sote-alalla on valitettavan yleistä. Yhä useammin mukana on myös teräaseet. Oikeusprosessit ovat pitkiä – tämäkin tapaus sattui vuonna 2021, eli uhrit joutuivat elämään asian kanssa pitkään”, toteaa tapausta hoitanut oikeuspalveluiden päällikkö Matias Nyman Tehystä.

Lisäksi potilas tuomittiin maksamaan 80 päiväsakkoa. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan siitä voi vielä valittaa.