Pääluottamusmies: ”Tieto synnytysten lakkauttamisesta Lohjan sairaalassa jo joulukuussa on pommi – ihmiset ovat sokissa”

Hus yllätti ilmoituksellaan, jonka mukaan synnytykset Lohjan sairaalassa loppuvat vuoden loppuun mennessä. Tehyn mukaan Hus on toiminut yt-lain vastaisesti.

Kuvateksti
Synnytykset Lohjan sairaalassa loppuvat joulukuussa.
Kuva: Aila Ruoho / Lehtikuva

”Tieto synnytysten lakkauttamisesta jo joulukuussa on pommi – ihmiset ovat sokissa”, sanoo Tehyn Husin naistentautien ja synnytysten toimialan pääluottamusmies Eeva Hiila.

Keväästä eiliseen asti henkilöstö on ollut siinä uskossa, että synnytykset Lohjan sairaalassa käynnistyvät jälleen 9. syyskuuta ja jatkuvat kesään 2026 eli vajaat kaksi vuotta. Eilisessä tiedotustilaisuudessa pääluottamusmies sai tiedon, että synnytykset jatkuvat enää kolme kuukautta.

”Moni varmasti ajatteli, että jaksaa tämän kesän, kun nyt syksyllä pääsee taas takaisin omaan yksikköönsä. Osa Lohjalla nyt työskentelevistä tulee todennäköisesti irtisanoutumaan. Tämä tulee vaikuttamaan jokaiseen Husin synnytysyksikköön ja siellä työskentelevien hyvinvointiin.” 

Mainos alkaa
Mainos päättyy

”Työnantajan puolelta on ylimielistä olettaa, että osaavat tekijät siirtävät elämänsä paikasta toiseen kuin heittopussit”, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen Tehyn tiedotteessa.

Hus ilmoitti 30. elokuuta koko henkilöstöä koskevista yt-neuvotteluista. Eilen se kertoi tiedotteessaan, että Lohjan neuvottelut kuuluvat näihin neuvotteluihin.

Tehyn mukaan Lohjan sairaalan koskevat yt-neuvottelut olisi pitänyt käydä jo aikaisemmin, joten Hus on syyllistynyt yt-lain vastaiseen toimintaan.

Hus kertoi tiedotteessaan siirtää Lohjan sairaalan synnytykset pysyvästi Naistenklinikalle ja Jorviin. Se perusteli siirtoa päätöksellä, joka on tehty jo 17. kesäkuuta. Se ei kuitenkaan ole neuvotellut henkilöstön kanssa ajoissa päätöksestään.

Aiemmin kesällä Hus kertoi myös, että Lohjan synnytykset siirretään toisiin sairaaloihin Jorvin lisäosan valmistuttua 2026, mutta ei senkään jälkeen aloittanut henkilöstön kanssa yt-neuvotteluita.

Tehy katsoo, että Husin toiminta näyttää henkilöstön laissa säädettyjen osallistumisoikeuksien vastaiselta.

”Hus menee perä edellä puuhun. Yt-lain mukaan neuvottelut pitää käydä siinä vaiheessa, kun peruslähtökohtaan voi vielä vaikuttaa: lakkautetaanko toiminta vai mietitäänkö yhdessä uusia vaihtoehtoja. Mutta Hus ei näytä välittävän henkilöstöstään saati Suomen laeista. Tämä on tällaista Excel-johtamista", sanoo Rytkönen.

Syynä Husin muutosneuvotteluihin on mittava, vuosille 2025–2027 asetettu sopeutusohjelma, jossa kolmen vuoden aikana pyritään säästämään yhteensä 508 miljoonaa euroa.

Lue lisää

Hus aloittaa yt-neuvottelut – tavoitteena vähentää lähes tuhat työpaikkaa: ”Vaikka paineensietokyky on hoitoalan ihmisillä tehdasasetuksena, liika on liikaa”

Synnytykset loppuvat Lohjalta — ”Naisilla ja lapsilla ei ole päättäjille mitään arvoa”