Neuvottelut sote-sopimuksen paikallisista eristä työpaikoilla kesken – Erät kohdennetaan eri työntekijäryhmille

Sote-sopimuksessa on kohdentamisen perusteiksi määritelty esimerkiksi työvoimapula, palkkojen yhteensovittaminen, palkkausjärjestelmän uudistaminen ja palkkauksen kehittäminen.

Kuvateksti
Paikallisesti sovittavia eriä on julkisen sektorin sopimuksessa ollut aiemminkin.
Kuva: Aki Rask

Neuvottelut paikallisesti sovittavista palkankorotuseristä ovat vielä kesken hyvinvointialueilla ja kunnissa. Paikallisesti sovittavat palkankorotuserät ovat hyvinvointialueilla 3,4 % ja kunnissa 1,9 % palkkasummasta.

"Valtaosa työnantajista neuvottelee parhaillaan sote-sopimuksen paikallisen erän kohdentamisesta Tehyn luottamusmiesten kanssa", muistuttaa Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi blogissaan.

Sote-sopimuksessa on kohdentamisen perusteiksi Kirvesniemen mukaan määritelty esimerkiksi työvoimapula, palkkojen yhteensovittaminen, palkkausjärjestelmän uudistaminen ja palkkauksen kehittäminen.

"Paikallisesti sovittavat erät eivät tule tasasuuruisina kaikille, vaan ne kohdennetaan neuvotteluissa eri työntekijäryhmille."

Paikallisesti sovittavat erät tulevat maksuun syksyllä. 

Kirvesniemi tähdentää, että paikallisesti sovittava erä ei ole palkkaharmonisointirahaa, vaan palkankorotuserä, jonka voi kohdentaa eri tavoin. 

"Palkkaharmonisoinnille ei ole korvamerkitty erillistä rahoitusta – ei Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n rahapussissa eikä valtion budjetissa. Valtio on taannut sen, että kaikki palkkaharmonisoinnista aiheutuvat kustannukset katetaan, koska laki sitä edellyttää."

Monet hyvinvointialueet ovat jo harmonisoineet palkkansa. 

Helsinki ja HUS eivät ole palkkaharmonisoinnin piirissä lainkaan. Näin siksi, että niissä ei ole tapahtunut liikkeenluovutusta, joka on palkkaharmonisaation edellytys.

"Myös kyseiset työnantajat joutuvat maksamaan sote-sopimuksen ylimääräiset korotukset kolmen seuraavan vuoden aikana. Myös näillä alueilla ylimääräiset korotukset tulevat maksuun täysimääräisinä", toteaa Kirvesniemi. 

Tehyn laskelmien mukaan tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvo nousee sote-sopimuksen palkkaohjelmakautena vähintään 20,9 % ja KVTES:n vähintään 14,1 %.

Kolmen vuoden aikana palkankorotusten kohdentamisryhmät eli saajat vaihtelevat.

"Kaikkien tehyläisten palkkaus ei nouse samanaikaisesti. Osa saa enemmän kuin toiset tänä vuonna. Ihan varmasti jokainen tehyläinen tulee hyötymään tästä ratkaisusta."

Tässä kuussa palkkoja on korotettu 2,2 % yleiskorotuksen verran. Kesäkuun lopussa maksetaan kaikille 467 euron suuruinen kertaerä. Varhaiskasvatuksen hoitajat saavat vielä lisäksi 120 euron kertaerän.