”Laadukkaan diagnoosin oikea lähtökohta on laadukas näyte tai potilaskohtainen tutkimus”, muistuttaa Tehyn varapuheenjohtaja

Asiakas- ja potilasturvallisuuspäivä 17. syyskuuta nostaa esiin oikean diagnoosin merkityksen. Aihe oli esillä jo edellisenä päivänä alan ammattilaisten webinaarissa.

Kuvateksti
Teknologian kehittyminen diagnostisilla aloilla vaatii kuitenkin jatkuvaa osaamisen päivittämistä myös asiakas- ja potilasturvallisuuden kannalta.
Kuva: Kirsi Tuura

"Oikea diagnoosi on turvallisuuden tae”, muistuttaa Maailman terveysjärjestö WHO:n Maailman potilasturvallisuuspäivään liittyvä slogan. Sitä vietetään vuosittain 17. syyskuuta. Suomessa päivä tunnetaan asiakas- ja potilasturvallisuuspäivänä.

Jo edellisenä päivänä 16. syyskuuta Tehy ja sen yhteistyöjäsenjärjestöt Suomen Bioanalyytikot ja Suomen Röntgenhoitajat järjestivät omalle jäsenistölleen aiheesta webinaarin.

”Haluamme näin korostaa diagnostisten alojen merkitystä asiakas- ja potilasturvallisuudelle. Yleinen arvio on, että 70 prosenttia lääketieteellisistä päätöksistä perustuu laboratoriotutkimuksien tuloksiin. Laadukkaan diagnoosin oikea lähtökohta on laadukas näyte ja kuvantamisen puolella potilaskohtainen tutkimus”, sanoi Tehyn 2. varapuheenjohtaja Pipsa Allén.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Viivästynyt tulos, väärä tulos tai suorittamatta jäänyt tutkimus voivat aiheuttaa taudin pahenemisen tai estää mahdollisuuden saada hoitoa ajoissa. Pahimmillaan tilanne voi johtaa jopa potilaan kuolemaan.

Laboratorioiden preanalytiikka eli tutkimukseen valmistautuminen, itse näytteenotto sekä näytteen kuljetus ja käsittely analyysiä varten kuuluvat kriittiseen laboratorioprosessiin, joka on osa laadukasta diagnostiikkaa.

Kuvantamisen kannalta olennaista on muun muassa asianmukainen säteilysuojaus, oikea kuvausprotokolla ja hyvä kuvanlaatu ja kontrasti.

Pipsa Allén painottaa, että sote-alan ammattihenkilöiden työn näkökulmasta ammattihenkilölaki on luultavasti kaikkein merkityksellisempiä soten substanssilakeja, koska sen ensisijaisena tarkoituksena on edistää asiakas- ja potilasturvallisuutta ja tarjottavien palvelujen laatua.

”Tämä taataan ammattihenkilöiden riittävällä osaamisella, koulutuksella ja pätevyydellä, jota ammattihenkilölain nojalla viranomainen, työnantaja ja viime kädessä ammattihenkilö itse valvovat.”

Tehyn jäsenistöltään saaman palautteen perusteella näyttää siltä, että henkilöstöllä on riittämättömät mahdollisuudet ylläpitää ja kehittää ammatillista osaamistaan työuransa aikana.

”Viime vuosina asiaan on varmasti vaikuttanut alan työvoiman saatavuuteen liittyvät haasteet sekä palvelujärjestelmäuudistus. Teknologian kehittyminen diagnostisilla aloilla vaatii kuitenkin jatkuvaa osaamisen päivittämistä myös asiakas- ja potilasturvallisuuden kannalta.”

Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt sote-alan ammattihenkilöitä koskevan lainsäädännön kokonaisuudistuksen. Säädösmuutokset tähtäävät alan henkilöstövajeen ratkaisemiseen. Keinoiksi nähdään ammattien sääntelyn väljentäminen ja henkilöstön joustava työnjako.

”Tehyn kantana on nykytilanteen säilyttäminen – terveydenhuollon ammattihenkilölain perusteella laillistettavien ammattinimikkeiden tehtävissä saa toimia vain Valviran laillistuksen saanut henkilö.”

Suomessa toimii Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus, jonka tehtävänä on koordinoida kansallisesti asiakas- ja potilasturvallisuuden suunnittelua ja kehittämistä. Valtio on rahoittanut toimintaa vuodesta 2020 alkaen.

Keskus on tuottanut hyvinvointialueiden ja yksityisen palveluntuottajien johdon avuksi työkalun sen arvioimiseen, miten suunnitellut muutokset vaikuttavat asiakas- ja potilasturvallisuuteen.

”Tätä työtä tulee jatkaa. Tiukentuva talous ei saa vaarantaa asiakkaiden ja potilaiden turvallisuutta.”

WHO:n potilasturvallisuuspäivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta potilasturvallisuudesta potilaiden, ammattilaisten, tutkijoiden sekä päättäjien keskuudessa. Tänä vuonna teemana on ”Lisää potilasturvallisuutta diagnostiikkaa parantamalla”. 

Päivän päätapahtuman 17. syyskuuta järjestää Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus yhdessä HUS Diagnostiikkakeskuksen kanssa.