Kymenlaakso perusti lakkautetun tilalle oman isotooppiyksikön

Isotooppiyksikkö vaikuttaa Kymenlaakson hyvinvointialueen mukaan hoitoketjujen toimintaan niin merkittävästi, että oma yksikkö on tarpeen.

Kuvateksti
Isotooppimenetelmiä käytetään erilaisten syöpien ja kilpirauhassairauksien diagnostiikassa ja hoidossa.
Kuva: iStock

Isotooppitutkimukset ovat käynnistymässä Kymenlaakson hyvinvointialueella omana toimintana tauon jälkeen. Tutkimukset jäivät tauolle keväällä 2023, kun Hus Diagnostiikka oli lakkauttanut toiminnan.

Kymenlaakson isotooppiyksikön tauon aikana potilaat matkustivat tutkittaviksi Helsinkiin ja Lappeenrantaan. 

Isotooppimenetelmiä käytetään erilaisten syöpien ja kilpirauhassairauksien diagnostiikassa ja hoidossa.

Kymenlaakso päätti ottaa toiminnan itselleen ja käynnisti sen uudestaan joulukuussa 2023. Ensimmäisenä aloitetaan kilpirauhasen liikatoiminnan radiojodihoidot.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Vuonna 2022 Kymenlaakson keskussairaalan isotooppiyksikössä tehtiin yli 800 isotooppitutkimusta tai -hoitoa. 

Isotooppiyksikössä merkataan esimerkiksi rintasyövässä leikattavat imusolmukkeet. Merkkaus tehdään yleensä leikkausta edeltävänä päivänä.

Kymenlaakson keskussairaalan mukaan potilas joutuu matkustamaan päivää ennen leikkausta tutkimuksiin muualle, jos merkkausta ei voida tehdä omassa sairaalassa.

Kymenlaakson keskussairaalan mukaan yksikön omalla henkilöstö toimi aktiivisesti yksikön perustamisen puolesta.