Aluehallintovirasto on valvonut perustason mielenterveyspalveluihin hoitoon pääsyä jo usean vuoden ajan. Alkuvuodesta 2024 Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Pohjois-Savon hyvinvointialueelle huomautuksen hoitoon pääsystä keskisellä alueella.
Nyt avi on asettanut hyvinvointialueelle uhkasakon joka on suuruudeltaan 400 000 euroa. Hoitoon pääsy lasten ja nuorten perustason mielenterveyspalveluihin tulee olla lainmukainen tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä. Hyvinvointialueen tulee antaa selvitys tekemistään korjaavista toimista aluehallintovirastolle lokakuun loppuun mennessä.
Terveydenhuoltolain mukaan hoitoon tulee päästä 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun hoidon arvio on tehty. Keskisen alueen Kuopion työryhmissä lapset ovat enimmillään joutuneet jonottamaan hoitoa jopa 250 vuorokautta ja nuoret 230 vuorokautta.