Useimmilla hyvinvointialueilla sekä Hus-yhtymässä on viime ja tänä vuonna käyty yhteistoimintaneuvotteluja. Jotkin alueet ovat aloittaneet uudet neuvottelut heti, kun edelliset on saatu päätökseen.
Tilanne selviää Tehyn keräämistä tiedoista.
Neuvottelut ovat koskeneet esimerkiksi organisaatiomuutosta, palveluverkkoa, henkilöstömitoitusta ja talousarvion valmistelua.
Osa neuvotteluista on kohdistettu esimerkiksi kehittämis- ja esihenkilötehtävissä toimiviin tai yksiköihin, joita koskettaa vuoden alussa muuttunut henkilöstömitoitus.
Neuvotteluilla on ollut vaikutuksia henkilöstöön: niillä on pyritty vähentämään henkilöstöä, tehty olennaisia muutoksia tehtäviin ja työpaikkoihin sekä palvelussuhteen ehtoihin.
Yt-rumba jatkuu, sillä hyvinvointialueet tavoittelevat tälle vuodelle Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n mukaan noin 250 miljoonan euron säästöjä.
Hyvinvointialueet ennakoivat KT:n mukaan tälle vuodelle poikkeuksellisen suuria lomautuksia. Ne koskisivat noin 16 000 ihmistä.
"Lomautussuunnitelmat vaarantavat potilasturvallisuuden ja heikentävät työhyvinvointia. Ne ovat täysin järjettömiä", sanoo Tehyn neuvottelupäällikkö Juha Honkakoski.
Myös irtisanomisia on tulossa. Viime vuonna hyvinvointialueet irtisanoivat noin 640 ihmistä. Pääosin irtisanottavat ovat työskennelleet johdossa, hallinnossa ja asiantuntijatehtävissä, mutta paikoin on irtisanottu myös hoitohenkilöstöä.
Tälle vuodelle irtisanomisia on hyvinvointialueille KT:n mukaan tulossa noin 510.
Helsingin kaupunki ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue eivät Tehyn tietojen mukaan ole käyneet hyvinvointialueuudistukseen liittyviä yhteistoimintaneuvotteluja.