Kolme sairaanhoitajaa ja yksi lähihoitaja saavat kukin noin 7 000 – 10 000 euron korvaukset perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä. Näin Turun hovioikeus vahvisti tuoreessa tuomiossaan Pirkanmaan käräjäoikeuden aikaisemman tuomion, josta Tampereen kaupunki oli valittanut.
Pihlajalinna oli tuottanut Pappilanpuiston tehostetun palveluasuminen yksikköä Tampereen kaupungin maksamana ostopalveluna. Kun sopimus päättyi helmikuussa 2018, kaupunki otti yksikön itse hoidettavakseen. Kaupunki ei suostunut ottamaan Pihlajalinnan entisiä työntekijöitä palvelukseensa, koska sen mielestä kyse ei ollut liikkeenluovutuksesta.
”Tampereen kaupunki oli yrittänyt tehdä jotain lähinnä teknisluonteisia tai näennäisiä muutoksia tehostettua palveluasumista koskevaan toimintaan, jotta sitä ei pidettäisi liikkeenluovutuksena. Hovioikeus ei kuitenkaan pitänyt muutoksia toiminnan kannalta merkittävinä”, sanoo Tehyn oikeuspalveluiden päällikkö Kari Tiainen.