Jo neljännen kerran Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ensihoitajat yhdessä keskussairaalan päivystyksen kanssa tunnelmoivat joulusta. Tänä vuonna esitysvuorossa on Varpunen jouluaamuna.
”Olimme ajatelleet pitää tauon tänä vuonna, mutta kun uuden videon perään alettiin kysellä, päätimme jatkaa perinteisellä linjalla. Tästä laulusta on niin monta versiota, että tuskin kukaan tietää alkuperäistä”, kertoo sairaanhoitaja Sebastian Hietanen, joka tulee kuviin videon alussa, kun lauluosuus alkaa.
Eteläpohjalaisten sovitus edustaa raskaampaa tyyliä. Alun varoitusäänistään lähtien se haluaa ottaa myös kantaan tämänhetkiseen maailman tilanteeseen sotineen.