Aluehallintovirasto pitää myönteisenä, että hyvinvointialueelle on laadittu itsemääräämisoikeuden tukemista ja rajoittamista ohjaava IMO-käsikirja kevään 2024 aikana. Saman vuoden kesällä hyvinvointialue päätti rekrytoida laaja-alaiseen sote-keskukseen sosiaalityöntekijän. Hänen tehtäväkseen tuli vammaispaleluiden asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukemiseen liittyvän työn kehittäminen koko hyvinvointialueella ja itsemääräämisoikeuteen liittyvään työhön osallistuminen.
Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan Keski-Suomen hyvinvointialue ei ole kuitenkaan omavalvonnassaan huolehtinut siitä, että se kykenee järjestämään kehitysvammalain mukaiset vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmät lain edellyttämällä tavalla.
Erityishuollon toimintayksiköillä ei ole ollut käytettävissään riittävää lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemusta vaativan hoidon ja huolenpidon toteuttamista ja seurantaa varten. Näin ollen rajoitustoimenpiteisiin liittyvät asiantuntija-arviot ja rajoitustoimenpidepäätökset eivät ole mahdollistuneet lain edellyttämällä tavalla tai aikataulussa.
”Rajoitettaessa henkilön itsemääräämisoikeutta puututaan samalla merkittävästi hänen perusoikeuksiinsa. Huomioiden kyseessä olevan erityisen haavoittuvassa asemassa olevan asiakasryhmän, aluehallintovirasto näkee erityisen vakavana mainitut puutteet riittävien asiantuntijaresurssien järjestämisessä vaativan hoidon ja huolenpidon toteuttamiseksi”, toteaa ylitarkastaja Saila Kainulainen.
Aluehallintoviraston näkemyksen mukaan hyvinvointialue ei huomioinut lisääntyvää resurssitarvetta, kun se otti järjestettäväkseen asiantuntijaryhmät myös yksityisille palveluntuottajille. Asian olisi pitänyt olla lainmukaisessa kunnossa vuoden 2024 alusta alkaen.
Aluehallintovirasto muistuttaa hyvinvointialuetta, että kehitysvammalaissa tarkoitetuista asiantuntijoista koostuvan ryhmän tehtävänä on myös tukea ja ohjata vaativan moniammatillisen tuen yksiköitä itsemääräämisoikeuteen liittyvissä kysymyksissä. Avi katsoo, että nyt asiantuntijaryhmä on keskittynyt pääasiassa rajoitustoimenpiteiden arviointiin.
Tavoitteena tulisi olla kuitenkin myös rajoitustoimenpiteiden käyttöön johtaneiden syiden tunnistaminen ja rajoitustoimenpiteiden käytön vähentäminen vaihtoehtoisia toimintatapoja löytämällä.
Aluehallintovirasto on pyytänyt hyvinvointialueelta selvitystä tehdyistä toimenpiteistä ja asiantuntijatyöryhmien kokoonpanoista ja kokoontumisista. Kun aluehallintovirasto on saanut selvityksen, se arvioi tarvittavia jatkotoimenpiteitä.