”Testauspiste on kuin oma lapsi”, sanoo Suomen ja Ruotsin rajalla työskentelevä osastonhoitaja

Hoitajat rajoilla, osa 1. Osastonhoitaja Marianne Junes-Leinonen on hoitanut koronatyöt oman työnsä ohessa.

Kuvateksti
Marianne Junes-Leinonen ottaa koronanäytteitä ja antaa terveysneuvontaa. Kuva: Tuomo Ylinärä

”Työ on vaatinut aivan valtavasti venymistä ja vapaa-ajan uhraamista, mutta se on ollut mielenkiintoista ja historiallista. Olin mukana laajassa työryhmässä, joka perusti koronatestaus- ja neuvontapisteen Suomen ja Ruotsin väliselle rajalle, Tornion rajanylityspisteelle. Testauskontit toimivat ainakin toistaiseksi maanantaista perjantaihin klo 8–16.

Toiminta alkoi elokuun viimeisenä päivänä. Sitä varten tein pari viikkoa töitä. Vuokrasin kontit, tilasin kaupungilta vesi-, viemäri-, sähkö- ja it-liittymiä, hankin tarvikkeita opastekylteistä näyteputkiin ja rekrytoin henkilökuntaa. Saimme käyttöömme Helsinki-Vantaan lentoasemalle perustetun koronatestauspisteen suunnitelman, mistä oli iso apu.

Yhteistyö eri toimijoiden kesken on ollut todella sujuvaa. Samalla tontilla toimivat Rajavartiolaitos, Tulli ja Poliisi.

Testauksen käynnistymisen jälkeen olen ottanut koronanäytteitä, antanut terveysneuvontaa sekä tilannut edelleen tarvikkeita ja rekrytoinut lisää työntekijöitä. Normaalisti vastaan Tornion kaupungin avoterveydenhuollossa neuvola-, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollosta. Minua ei ole irrotettu nytkään näistä tehtävistä, vaan olen hoitanut koronatyöt oman työni ohessa. Apunani on ollut sijaistaja. Jossain vaiheessa hän huomauttikin, että minun pitää delegoida töitä hänelle.

Testauskontissa otetaan koronanäytteitä sekä Tornion asukkailta että rajanylittäjiltä. Näytteitä on otettu päivittäin yhteensä vajaat sata.

Ruotsin puolelle menee paljon yritysten työntekijöitä. He kyselevät, mikä on Norrbottenin läänin koronatilanne. Palaajat taas kyselevät Suomen karanteeniohjeista.

Näytteen antaminen perustuu Ruotsista tulevillakin vapaaehtoisuuteen: jos joku tuntee oireita, hän voi hakeutua testiin. Testattavat ovat olleet äärimmäisen iloisia siitä, että pääsevät testiin ilman, että sen tarvetta kyseenalaistetaan.

Neuvontakontissa annetaan terveys- ja koronaneuvontaa sekä kasvokkain että puhelimitse. Tornion rajanylityspiste vastaa terveyskysymyksiin koko länsirajan pituudelta eli aina Kilpisjärvelle saakka. Rajaviivaa on noin 500 kilometriä.

Kun testaustoiminta alkoi löytää uomansa kahden viikon jälkeen, päätin pitää viikonlopun vapaata. Lähdin kymmenen 11–12-vuotiaan partiolaisen kanssa yön yli kestävälle patikkaretkelle Ylitornion puolelle.

Olin tehnyt työtä intensiivisesti jo kuukauden verran, ja viikonlopun alla iski luopumisen vaikeus. Tiesin, että kaikki hommat hoituvat ilman minuakin, mutta projektista oli tullut kuin oma lapsi.”

Koronatestausta Tornion rajanylityspisteellä

  • Normaalisti Suomen ja Ruotsin välisen rajan ylittää Tornion rajanylityspisteellä 40 000–50 000 henkeä vuorokaudessa.
  • Syyskuun puolessa välissä rajanylittäjiä oli noin 17 000–20 000.
  • Maahan tuli syyskuun puolivälissä Tornion kautta enemmän ihmisiä kuin Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta.

Teksti Ulla Ojala

Hoitajat rajoilla -sarjan osat 2 ja 3:

Skopjen-lento oli jo ilmassa, kun Kaisa Erkkilä lähti perustamaan testauspistettä lentokentälle

Koronatestausta Helsingissä organisoiva bioanalyytikko: ”Tahti on kova”