Surua, pelkoa, häpeää – tutkija selvitti, mitä lapsipotilaat ajattelevat kiinnipidosta

Kiinnipito on viimeinen keino lapsen rauhoittamiseen lastenpsykiatrisessa osastohoidossa. Kiinnipitoon osallistuu vähintään kaksi hoitajaa. Millaisiksi lapset kuvailivat kiinnipitotilanteita haastatteluissa?

Pääosin kielteisiksi. Tilanteet aiheuttivat surun, vihan, pelon ja häpeän tunteita. Lapset kertoivat myös hengitysvaikeuksista ja hikisestä olosta. Kaksi kolmasosaa kertoi tunteneensa kipua raajoissa tai päässä. Osa kuvaili itse aiheutettua kipua, kuten pään lyömistä lattiaan.

Toisaalta osa kommentoi näin: ”ei tuntunut yhtään epämiellyttävältä” ja ”melkein nukahdin”.

Mitä yllättävää nousi esille?

Oli yllättävää, että lapset olivat halukkaita kertomaan meille haastattelijoille näin herkästä aiheesta.

Yllättävää oli myös se, että vain joka kolmas lapsi muisti jälkiselvittelyn. Tilanne tulisi käydä läpi lapsen kehitystason mukaisesti ja sillä tavalla, että se jää lapsen mieleen. Me haastattelijat käytimme apuvälineenä Rajoittamisrautatie-nimistä lomaketta, joka otetaan käyttöön Taysin osastotyössä. Jälkiselvittely on tärkeää, jotta lapselle ei jää väärää käsitystä kiinnipitoon johtaneista syistä.

Miten kehittäisit osastotyötä?

Henkilökuntaa tulee kouluttaa, jotta heillä on keinoja toimia rajoittamistilanteissa. Ennakointia pitää painottaa. Lasten kokemukset tulee huomioida entistä paremmin. Tilanteiden jälkiselvittelyä pitää tarjota entistä systemaattisemmin osastohoidossa oleville lapsille.

Heti tilanteen lauettua riittää usein se, että mainitsee kiinnipitoon johtaneista syistä ja antaa lapselle myönteistä palautetta. Varsinaisen keskustelun voi käydä myöhemmin. Myös vanhemmat kaipaavat keinoja lapsen aggressiotilanteen hallintaan.

Kirsi Kauppila on terveystieteiden tohtori ja hoitotyön kliininen asiantuntija Taysin lastenpsykiatrian klinikalla. Hänen väitöstutkimuksensa voit lukea täältä.

Teksti Ulla Ojala