Pienet ihmiset, suuret tilat

On maaliskuun aamu ja aurinko nousee kirkkaalle taivaalle. Pakkasta on 10 astetta, maassa lunta ja kävelyväylät liukkaita.

Pietarsaaressa sijaitsevan Alma-päiväkodin ovissa käy vilske, kun vanhemmat tuovat lapsiaan hoitoon. Jos pihalla ei olisi leikkipaikkoja, isoa rakennusta näyttävine kattorakennelmineen voisi luulla vaikka teatteriksi.

Alma-päiväkoti aloitti toimintansa neljä vuotta sitten, ja se on kaupungin ylläpitämistä päiväkodeista suurin. Kun vanhoissa päiväkodeissa on tavallisesti kolme tai korkeintaan viisi ryhmää, Almassa ryhmiä – tai virallisemmin osastoja – on yksitoista. Päiväkodissa on myös vuorohoitoa. Lapsia Almassa on yhteensä noin 185 ja henkilökuntaa yli 50.

Perustamisensa aikoihin Alma luettiin niin sanottuihin jättipäiväkoteihin. Ja niin se luetaan edelleen, vaikka eri puolille Suomea rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla vieläkin suurempia päiväkoteja. Pääkaupunkiseudulle suunnitellaan usean sadan lapsen yksikköjä.

”Myös Pietarsaaressa halutaan perustaa lisää isoja ja luopua vanhoista puutaloissa sijaitsevista päiväkodeista, joiden ylläpitokustannukset tulevat kalliiksi”, sanoo pääluottamusmies ja lastenhoitaja Riitta Pehkonen.

Askartelua kotipesässä

Viime vuosina Riitta Pehkosen työtehtävät ovat painottuneet tehyläisten edunvalvontaan, mutta Tehy-lehden vierailun aikana hän pääsee verestämään askartelutaitojaan Kenguruiksi kutsutun lapsiryhmän kanssa. Lähestyvän pääsiäisen kunniaksi 3–5-vuotiaat askartelevat pupuja ja tipuja. Niiden vartalot syntyvät tanakoista muovikorkeista ja verhoilut muun muassa silkkipaperista ja sulista.

”Meidän ryhmämme rakastaa askartelua”, sanoo lastenhoitaja Satu Pynttäri.

4-vuotias Linus Rolander on juuri saanut oman työnsä valmiiksi ja esittelee sitä.

”Voi että mikä söpö”, ihastelee lastenhoitaja ja ohjaa Linuksen eteenpäin, jotta muutkin halukkaat pääsevät vuorollaan pöydän ääreen. ”Nyt sun pitää pestä kädet.”

Linus ottaa kaverin kanssa parit juoksuspurtit ennen käsien pesua. Ulkohaalarin alle puettava college-paita on hetken hukassa, mutta pian se löytyy omasta naulakosta. Sitten ulkovaatteet päälle ja Linus on valmis pihaleikkeihin muiden askartelunsa valmiiksi saaneiden kanssa. Kenguruiden ryhmään kuuluu 21 lasta.

”Teemme yleensä niin, että jaamme ryhmän kahtia. Kun osa ulkoilee, osa esimerkiksi askartelee sisällä”, Pynttäri sanoo.

Päiväkodin piha-alue on laaja ja kauttaaltaan aidan ympäröimä. Ulkona yhden ryhmän lapset leikkivät tietyllä alueella, mutta mukana voi olla myös lapsia toisesta ryhmästä – niin kuin nyt kiipeilytelineissä. Hoitajien työtä helpottaa se, että jokaisella ryhmällä on oman värisensä liivit.

Pynttäri kehuu Almaa työpaikkana. Tilat ovat uudet ja jokaisella ryhmällä on toimiva kotipesä. Hyvien asioiden listalle kuuluvat myös hyvät työkaverit.

”Niin paljon meitä tässä talossa kuitenkin on, että voi tulla pitkiä välejä, että näkee joitakin työkavereita.”

Varhaiskasvatuksen opettaja Satu Alanko kertoo, että uuteen, isoon päiväkotiin on ollut totuttelemista. Hänen vuonna 1986 alkaneella urallaan Alma on ensimmäinen iso päiväkoti. Hän kiittelee uusia tiloja hienoiksi, mutta jos uutta ja vanhaa verrataan, vanha vie voiton.

”Viihdyn täällä, mutta on tämä ollut iso hyppy entisestä. Pienet päiväkodit ovat isoja rauhallisempia.”

Unohtuiko lapsen paras?

Etenkin pääkaupunkiseudulla jättipäiväkodit ovat saaneet kritiikkiä siitä, että niiden piha-alueet jäävät neliöiltään paljon pienemmiksi kuin rakennusalan ohjeet määrittelevät. Ohjeiden mukaan lasta kohden pitäisi olla 20 neliötä, mutta monesti niitä on vain 5–6. Esimerkiksi 250 lapsen päiväkodissa pihaa pitäisi olla puoli hehtaaria.

”Tällainen jättipiha tuo mieleen jalkapallokentän. Tilaa riittää, mutta uusia ongelmia syntyy. Pihan valvominen on sitä vaikeampaa, mitä luonnonmukaisempi piha on puineen, pensaikkoineen ja kumpareineen ja mitä paremmin se on varustettu leikkimistä varten. Valtava piha saattaa myös pelottaa arempia lapsia”, pohtii varhaiskasvatuksen dosentti ja tutkija Marjatta Kalliala.

Hän on kritisoinut julkisuudessa jättipäiväkoteja. Kalliala muistuttaa, että ennen vuotta 1990 päiväkodissa ei saanut olla yli sataa lasta. Vielä 1990-luvulla päiväkodit olivat pääosin pieniä. Rakentamisohjeista maininta sadan lapsen rajoituksesta poistui vasta 2010.

Viime vuosina vanhoja päiväkoteja on lakkautettu ja purettu, ja niiden tilalle on rakennuttu toinen toistaan suurempia yksiköitä. Lisää isoja päiväkoteja on suunnitteilla. Espoon Olariin tulevassa jättipäiväkotirakennuksessa on paikkoja 336 lapselle. Helsingin keskustaan on tarkoitus rakentaa 224-paikkainen päiväkoti entiseen kasarmiin.

Kalliala väittää, että kukaan ei tunne jättipäiväkotia samalla tavalla omakseen kuin pienemmän päiväkodin.

”Tässä rakennetaan aikapommia. Nyt toimitaan säästöt mielessä, kun pitäisi lähteä lapsen parhaasta. Melu, minuuttiaikataulut, laitosmaisuus ja ankeat ruokailutilanteet kuormittavat kaikkia. Tämä kaikki myös työntää henkilöstöä pois alalta.”

Lapsi kaipaa pysyvyyttä

Kun kello tulee 10.30, ulkoilemassa olleet Kengurut lähtevät kohti sisätiloja. Kenguruilla ja Koaloilla on yhteinen ulko-ovi, jonka takana olevaan tuulikaappiin jätetään kengät. Tuulikaapista tullaan eteiseen, joka haarautuu molempien ryhmien omiksi naulakkotiloiksi. Jokaisella lapsella on oma nimikoitu naulakkopaikkansa.

Eteistilojen vieressä on ryhmän oma wc-tila ja käynti muihin omiin tiloihin. Ryhmän muunneltavasta askartelu- ja leikkitilasta on pääsy huoneeseen, jossa voi myös leikkiä. Siellä ovat myös seinältä alaslaskettavat vuoteet.

Marjatta Kallialan mukaan pysyvä ryhmä ja omat ryhmätilat ovat elinehto sille, että lapset voivat tuntea päiväkodin omakseen.

”Omat tutut ryhmätilat luovat turvaa ja pysyvyyttä. Kaikki lapset kaipaavat kuuluvuutta ryhmään”, hän sanoo.

Pysyvän ryhmän puolesta puhuu myös kasvatustieteen professori, neuropsykologi Nina Sajaniemi. Hänen mukaansa jättipäiväkodeissa toimitaan usein pienryhmissä, joiden kokoonpano vaihtelee. Se taas kuormittaa lasten aivoja ja lisää levottomuutta ja turvattomuutta. Sajaniemi puhuu jättipäiväkodeista yleisesti, ei Almasta.

”Sitkeässä elää uskomus, että mitä enemmän toimitaan pienryhmissä, sen parempi. Jatkuvat siirtymät tällaisten ryhmien välillä ja paikasta toiseen kuitenkin ylittävät lapsen kestokyvyn ja luovat epävarmuutta”, Sajaniemi sanoo.

Hän painottaa, että pysyvät ryhmät vahvistavat tervettä kasvua ja kehitystä. Lisäksi tarvitaan hyvin suunniteltua ja pedagogisesti ohjattua toimintaa.

”Aikuisten ohjaama ryhmä tuo lapselle turvaa ja hyvää oloa. Hyvin organisoitu ryhmäytyminen vahvistaa joukkoon kuulumisen kokemusta ja vähentää tarvetta ei-toivottuun käyttäytymiseen”, Sajaniemi sanoo.

Lounas linjastolta

Päiväkoti Almassa lapset ruokailevat kahdessa vuorossa. Kengurut tulevat ensimmäiseen vuoroon kello 10.45 ­jonomaisessa muodostelmassa lattiaan maalattua linjaa pitkin omasta ryhmätilastaan. Tänään on tarjolla spagettikastiketta. Hoitajat ovat linjastolla mukana annostelemassa ruokaa.

”Jokaista ruokaa tulee maistaa. Jos ruuasta tykkää, sitä saa lisää”, sanoo Satu Pynttäri.

Ruokailu tapahtuu toriksi kutsutulla alueella, jossa on pinta-alaa 500 neliömetriä. Korkeuttakin tilassa on ­parhaimmillaan kahdeksan metriä. Etelään avautuvasta lasiseinästä ­paistaa aurinko suoraan sisään tähän aikaan vuodesta. Paisteelta suojau­tumiseksi lasiseinän ulkopuolella on markiisi, jonka asentoa voi muu­tella.

Ruokailupöytien vieressä on esiintymislava, johon parhaillaan on koottu Kenguruiden taidenäyttelyn työt. Torilla on myös erilaisia leikkimoduuleita. Niistä löytyy muun muassa isoja rakennuspalikoita ja tarvikkeet teatteria varten.

”Lapsien mieleen ovat etenkin kotileikit. Ja junaradasta rakennetaan tosi pitkää”, kertoo Satu Pynttäri.

Kauan kestävissä leikeissä on yhteisissä tiloissa omat hankaluutensa. Torilla kesken jäänyttä leikkiä ei pääse jatkamaan, jos toinen ryhmä on kalustanut tilan uudelleen. 

”Parhaillaan mietimme, miten voimme mahdollistaa pitkät leikkihetket lapsillemme”, sanoo päiväkodin johtaja Nadja Finnholm.

Tilojen yhteiskäyttö vaatii muutenkin ennakkosuunnittelua. Päiväkodissa on sähköinen kalenteri, josta henkilökunta voi varata vaikkapa soittimet osastonsa käyttöön. Esimerkiksi askartelutilan voi varata moneksi aamuksi peräkkäin, jos työt eivät tule kerralla valmiiksi. Varata voi myös liikuntasalin, leipomon tai Alman oman ”span”, jossa pääsee saunaan ja kahluualtaaseen.

Isossa riittää puuhattavaa

Nadja Finnholm arvioi, etteivät henkilökunnan ryhmänvaihdot ole Almassa päivän aikana sen yleisempiä kuin kaupungin muissakaan yksiköissä. Henkilöstövajauksia varten kaupungilla on niin sanottuja poolisijaisia.

”Henkilökunnan suuri määrä mahdollistaa totta kai sen, että tarvittaessa voimme auttaa toisiamme. Yhden osaston henkilökunta voi auttaa toista, jos heillä on sinä päivänä vähemmän lapsia ja toisesta osastosta puuttuu yllättäen henkilökuntaa.”

Lasten ryhmänvaihdot ovat päiväkodin johtajan mukaan harvinaisia. Syynä voi olla osastojen yhteinen projekti. Yleensä lapset ovat omissa ryhmissä, mutta aamuisin ja iltapäivisin tehdään välillä projekteja, jolloin ryhmä voi vaihtua hetkellisesti. Ryhmä voi vaihtua myös vuorohoidon takia, kun lapsi tulee hoitoon aamulla aikaisin tai lähtee myöhään kotiin.

Vanhemmilta kerätään hoidosta palautetta vuosittain. Johtajan mukaan Alman suuresta koosta on tullut pääasiassa positiivista palautetta.

”Kokomme ansiosta meillä on monipuolisia oppimisympäristöjä ja tiloja, joita pienemmät päiväkodit eivät ­välttämättä pysty tarjoamaan. Almassa on useita sisään- ja uloskäyntejä, minkä ansiosta se koetaan useiksi ­pieniksi päiväkodeiksi yhden suuren sisällä. Huoltajat sanovat lastensa ­viihtyvän meillä, koska täällä on paljon erilaisia aktiviteetteja ja leluja, joista valita.”

Syönnin jälkeen Kengurut siirtyvät omiin tiloihinsa. Lapsista suurin osa menee kohta päiväunille. Toinen ruokailijoiden ryhmä tulee kello 11.30.

Päivälevon jälkeen Kenguruilla on välipala. Sitten he jakautuvat leikkeihin, minkä jälkeen on kohta aika lähteä kotiin.

Päiväkoti Almassa lapset ruokailevat kahdessa vuorossa. Tänään tarjolla oli spagettikastiketta. Jiri Hautakangas palauttaa tarjottimen ruokailun päätteeksi linjastolle.