Raakel Pirinen rohkaisee hoitajia tunnistamaan omat rajansa ja voimavaransa.
Sairaanhoitaja Raakel Pirinen, 31, uupui työssään juuri silloin, kun kaiken piti olla parhain päin.
– Väsymys pääsi pintaan. Stressille tuli tilaa purkautua.
Raakel aloitti lähihoitajan opinnot 16-vuotiaana. Hän teki hoitotyötä Päijät-Hämeen seudulla, kunnes muutti Helsinkiin ja alkoi opiskella sairaanhoitajaksi vuonna 2014.
– Halusin tehohoitajaksi ja valmistuin pikavauhtia kahdessa ja puolessa vuodessa. Samalla tein koko ajan töitä.
Uupumus iski muutama vuosi sitten. Syy ei ollut työpaikassa sinänsä.
– Stressiä oli kasautunut niin hoitotyöstä kuin omasta henkilökohtaisesta historiasta.
Raakel kävi lääkärissä ja sai diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta. Lääkäri kirjoitti sairauslomaa pätkissä. Kolmen kuukauden jälkeen Raakel palasi töihin, suoraan 12 tunnin työvuoroon.
– Sain kuulla heti ensimmäisenä päivänä, ettei työsopimustani jatketa.
Raakel ajattelee, että hänen katsottiin olevan heikko. Kokemus oli pysäyttävä.
– Olen hyvä työssäni. Jos olen tehnyt hoitotyötä teinistä asti, enkö saa levähtää elämässäni edes kolmeksi kuukaudeksi?
Valitettavan monia hoitoalan yksiköitä hallitaan pelolla.
Raakelista tuntui, että hoitaja on aina korvattavissa. Hän oli vihainen, katkera ja pettynyt koko hoitoalaan.
– Kokemukseni oli, että kun paljastin haavoittuvuuteni, se käännettiin minua vastaan. Valitettavan monia hoitoalan yksiköitä hallitaan pelolla. Hoitajien tunteet ja tarpeet ovat niissä kiellettyjä.
Raakel vaihtoi alaa. Hän opiskeli meditaatio- ja yin-joogaohjaajaksi, rentoutusvalmentajaksi sekä Lightfulness Coach -ohjaajaksi. Hän perusti oman yrityksen syksyllä 2018. Samalla hän alkoi lukea hoitotyön historiaan ja kulttuuriin liittyvää kirjallisuutta. Päällimmäiseksi nousi kysymys, miksi toisten kyykyttäminen on hoitoalalla niin tavallista. Miksi hoitotyössä pelätään heikkouden ja haavoittuvaisuuden näyttämistä?
Raakel ei jättänyt hoitoalaa kokonaan, sillä hän teki keikkoja silloin tällöin.
– Vannoin kuitenkin, etten palaa alalle täysipäiväisesti koskaan.
Kaikki meni hyvin, kunnes koitti maaliskuu 2020 ja Suomi sulkeutui koronan takia. Tuore yrittäjä liikekumppaneineen hakeutui konkurssiin kesäkuussa. Raakel päätti soittaa Laakson sairaalan traumakuntoutusosaston osastonhoitajalle. Paikka oli tullut tutuksi keikkaillessa.
– Ehdotin, että tulen tekemään 60-prosenttista työaikaa. Osastohoitaja vastasi, että sopii.
Tunnistan omat voimavarani. Tämän verran pystyn antamaan työlleni nyt.
Raakel oli ehtinyt tuskin aloittaa työt, kun hän sairastui.
– Suurin osa hoitajista jäi korona-altistumisen takia karanteeniin. Oma testitulokseni oli negatiivinen, mutta olin erittäin väsynyt ja keuhkoni olivat kipeät.
Sairaudesta toivottuaan Raakel aloitti 70-prosenttisen työajan. Lokakuussa hän allekirjoitti sopimuksen vakituisesta työpaikasta. Joulukuusta eteenpäin hän jatkaa 80-prosenttisella työajalla.
– Tunnistan omat voimavarani. Tämän verran pystyn antamaan työlleni nyt. Pomoni suhtautuu tähän myönteisesti.
Tänä syksynä Raakel on kokenut, että uupumus on taakse jäänyttä elämää.
– Nyt voin sanoa, että olen toipunut.
Viime vuosien kokemukset ja opiskelu ovat auttaneet Raakelia ymmärtämään uupumukseen johtaneita syitä.
Yksi syy oli se työkulttuuri, johon hän 16-vuotiaana opiskelijana astui. Raakelin mukaan pahimmillaan työpaikoilla esiintyi henkistä väkivaltaa niin hoitajien kesken kuin esihenkilön suunnalta. Työkulttuuriin kuului, että hyvä hoitaja joustaa jopa omista perustarpeistaan. Jos kävi tuplavuoron aikana vessassa tai joi vettä muulloin kuin ruokatauolla, saattoi saada osakseen vähintään merkitseviä katseita.
– Meillä vitsailtiin, että hoitajan rakko kyllä kestää. Tällaisilla syvälle juurtuneilla uskomuksilla vahvistettiin kollektiivista traumaa.
Kielteisyyden kulttuurissa jokainen päivä näyttää ankealta.
Raakelista tuntui, että piti olla koko ajan valppaana ja varuillaan. Hän on oivaltanut, että tällöin ihminen on jatkuvasti taistele ja pakene -tilassa.
– Työkulttuuri ei ole terve, jos hoitajasta puristetaan ihmisyys tällä tavalla ulos.
Kun hoitaja marinoituu pitkään kielteisyyden kulttuurissa, on Raakelin mielestä selvää, että hoitaja alkaa nähdä jokaisen päivän ankeana. Kokemuksesta Raakel kuitenkin tietää, että alalla on myös toisenlaisia työpaikkoja. Työyhteisöjä, joissa uskotaan hyvään.
Nykyisessä työpaikassa osastonhoitaja on kannustanut Raakelia hankkimaan lisäkoulutusta kriisi- ja traumatyöhön työajalla. Työpaikan yhteistoimintavastaavana toimiva Raakel on luennoinut hoitajille uupumuksen ehkäisystä sekä ohjannut rentoutusharjoituksia ja joogaa.
– Luennoillani en saarnaa vaan haluan näyttää toisen tien. Negatiivisuuden kierre on nähty. Haluan olla rakkaudellinen ravisuttaja.
Raakelin mielestä hoitoalalla voitaisiin jo unohtaa puheet kutsumusammatista ja lopettaa tunteiden tukahduttaminen.
Luennoillani en saarnaa vaan haluan näyttää toisen tien. Negatiivisuuden kierre on nähty.
– Hoitotyössä kohdataan sairauksia ja kuolemaa. Silti vain harvoissa somaattisen puolen työpaikoissa on tarjolla työnohjausta.
Myötätuntouupumus ja sijaistraumatisoituminen koskettavat myös hoitajia, Raakel muistuttaa. Ammattirooli ei suojaa hoitajaa kaikelta, ja tänä vuonna työstä on tullut entistä raskaampaa koronan takia.
Raakel on tyytyväinen, että hän palasi työhönsä. Samalla hän iloitsee niiden kollegoiden puolesta, jotka uskaltavat tehdä ratkaisuja omaksi parhaakseen.
1. Tietoinen hengitys. ”Jo yksikin tietoinen hengitys sisään ja ulos voi rauhoittaa hermostoa.”
2. Hyvä arki. ”Pyrin rakentamaan arkea niin, että ykkössijalla ovat liike, ruoka ja uni. Kehoa kuunnellen ja tilanteen mukaan.”
3. Väljä kalenteri. ”Viikossa on oltava päiviä, joille en ole suunnitellut yhtään mitään.”
4. Ein sanominen. ”Olen opetellut kunnioittamaan rajojani ja sanomaan ei. Valmiiksi tässä ei voi tulla, sillä elämä tuo eteen jatkuvasti uudenlaisia punnitsemisen paikkoja.”
5. Epätäydellisyyden hyväksyminen. ”En yritä olla enää superihminen, vaan riitän itselleni täydellisen epätäydellisenä.”
