Neuvolatyön konkari ja viime vuonna valmistunut muistelevat menneitä ja kertovat työnsä kohokohdista.
”Olen työskennellyt Lestijärvellä lähes 40 vuotta, joten tunnen asiakkaiden kissat ja koiratkin.
Vastaanotolla puhutaan muun muassa lapsen kehityksestä ja ikäkauteen liittyvistä asioista, ravitsemuksesta, unesta ja mahdollisesti mieltä painavista asioista. Myös raskaus, synnytys, imetys, ehkäisy, vauvanhoito sekä lapsettomuus ja parisuhde ovat yleisiä puheenaiheita.
Aloitin neuvolassa 25-vuotiaana sairaanhoitajana. Olin silloin kunnan ainoa terveydenhuollon ammattihenkilö, sillä varsinainen terveyskeskus oli naapurikunnassa. Oma terveyskeskus aloitti 1989. Valmistuin silloin terveydenhoitajaksi ja työnkuvani laajeni merkittävästi.
Olen tehnyt neuvolan ohella työtä myös laboratoriossa, kotisairaanhoidossa ja ensivasteyksikössä. Työurani aikana kaikki mahdollinen on muuttunut. Organisaatioita on myllätty, lankapuhelimesta on siirrytty kännyköihin ja potilaskansioista tietojärjestelmiin. Nimikkeeni on vaihdellut terveydenhoitajasta vastuualuejohtajaan.
Muutama vuosi sitten vastaanottoaikoja kellotettiin ja verrattiin suurten kaupunkien aikoihin. Entinen esihenkilö sanoi, että ei pidä puhua pullasta puolta tuntia, mutta tästä olen eri mieltä. Jutustelun lomassa voi tulla esiin jotain tärkeää.
Lastenneuvolassa päähenkilö on aina lapsi, joten keskitän aluksi huomion häneen. Kyykistyn hänen tasalleen, katson silmiin ja juttelen mukavia. Vauvan riisun mielelläni itse, koska siinä saan häneen kontaktin. Houkuttelen hymyä ja juttelen ennen mittauksia. En halua, että lapselle jää minusta mieleen vain rokotus.
Omassa lapsuudessani terveydenhoitaja oli tiukka nainen, jolla ei ollut tapana huomioida lasta. Muistan, miten pakenin rokotusta eteiseen, rikoin kukka-amppelin ja äiti oli nolona.
Nykyään neuvola huomioi lapsen lisäksi koko perheen, ja isät ovat vastaanotoilla mukana toisin kuin vielä 30 vuotta sitten. Ennen keskityttiin enemmän mittaamiseen ja tarkastuksiin – asiakas oli kohde. Nykyään terveydenhoitaja on enemmänkin tukena, sillä ihmiset ovat asioista hyvin perillä ja päättävät itse.
Parasta tässä työssä ovat vauvat. Lestijärvellä on 800 asukasta, ja vauvoja syntyy vuosittain kuudesta kahdeksaan. Synnyttämään täältä matkataan Kokkolaan, ja muutama vauva on syntynyt ambulanssissa. Kotiin ei ole yksikään vauva näiden vuosien aikana suunnittelemattomasti syntynyt, eikä toivottavasti synnykään. Saattaisin pakon edessä selvitä synnytyksestäkin, jos olisi kätilö puhelimen päässä ohjaamassa.
90-luvun lama ei onneksi näkynyt täällä maaseudulla pahasti, koska maanviljelijät eivät jääneet työttömiksi. Tarkkoja muistikuvia minulle ei ole tuolta ajalta jäänyt.
Lapsia syntyi ennen enemmän, ja vanhemmat olivat nuorempia. Lapsi solahti parikymppisten vanhempien elämään mutkattomammin kuin nykyään, jolloin lapset saadaan kolmikymppisinä. Vanhemmat ovat tottuneet olemaan kahdestaan, ja lapsen tulo muuttaa parisuhdetta enemmän.
Perheet ovat myös muuttuneet monimuotoisemmiksi, mikä tuottaa työhön uusia ulottuvuuksia.
Monelta perheeltä puuttuvat tukiverkot, ja silloin mietimme, miten voimavarat riittävät. Toisaalta vanhemmat asettavat minusta itselleen liikaa paineita ja vaatimuksia. He kokevat, että lapsilla pitää olla runsaasti tekemistä, virikkeitä ja harrastuksia. Ajattelen, että joskus olisi hyvä olla kotona tekemättä varsinaisesti mitään, ja lapsilla olisi hyvä olla joskus myös tylsää.
Äidit omaksuvat somesta täydellisen äitiyden mallia ja ahdistuvat, kun kokevat, etteivät pysty sitä täyttämään. Neuvon ottamaan rennommin. Henkisen tuen tarve on lisääntynyt, ja neuvolatyössä tarvitsisi myös psykiatrisen sairaanhoitajan ammattitaitoa.
Koen, että minulla on suhteellisen hyvin aikaa tehdä työni hyvin ja pystyn vastaamaan perheiden tarpeisiin. Lapselta tulee välitön palaute, mikä antaa onnistumisen tunnetta.
Joskus jää olo, että en ole pystynyt antamaan parastani. Itsekriittisenä ihmisenä jään helposti vellomaan tunteeseen. Työkokemus auttaa selviämään tunteiden kanssa, ja tarvittaessa pystyn purkamaan tilanteita työkavereiden kesken.
Viime vuonna aloin vähentää työntekoa ja palasin pelkkiin terveydenhoitajan töihin. Työaikani on 75-prosenttinen, ja eläkkeelle olen jäämässä vuonna 2024.”
Inkeri Jussila on valmistunut sairaanhoitajaksi 1985 ja terveydenhoitajaksi 1989. Hänen työpaikkansa on Lestijärven terveyskeskus, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite. Työhön kuuluu äitiys- ja lastenneuvola, kouluterveydenhuolto, perhesuunnittelu ja puhelinpalvelu.
”Kun pääsin opiskelemaan terveydenhoitajaksi, tiesin haluavani neuvolaan töihin. Harjoittelu neuvolassa vain vahvisti ajatuksiani siitä, että tämä on minun paikkani. Olen aina halunnut työskennellä lasten kanssa.
Neuvolatyö on monipuolista, vaihtelevaa ja vaatii laajaa ammattitaitoa. Opin jokaiselta asiakkaalta jotain uutta, koska ihmiset ovat niin erilaisia.
Tykkään tehdä sekä äitiys- että lastenneuvolaa. Yhteistyö perheen kanssa jatkuu, kun äiti tulee vauvan kanssa synnytyksen jälkeen vastaanotolleni. Luottamus on rakentunut jo äitiysneuvolan aikana, eikä tarvitse aloittaa ihan alusta puolin tai toisin.
Terveydenhoitajan työ on itsenäistä. Tarvittaessa voin varata perheelle enemmän aikaa, jos tiedän, että se sitä tarvitsee. Kokonaistyömäärä on kuitenkin suuri, sillä meillä on pulaa sekä vakituisista työntekijöistä että sijaisista. Nyt yksi työntekijä joutuu tekemään useamman ihmisen työt.
Pyrin luomaan vastaanotolle avoimen, turvallisen ympäristön, jotta voimme pohtia asiakkaan kanssa yhdessä hänen tilannettaan. Keskustelemme myös ihan arkisista asioista ja perheen kuulumisista. En halua luennoida, vaan pyrin keskustelemaan ja kuuntelemaan.
Esimerkiksi väsymys on lapsiperheen yleinen ongelma, ja voin pohtia yhdessä asiakkaan kanssa, mistä juuri hän ja hänen perheensä löytäisivät voimavaroja. Asiakas määrittelee vuorovaikutustamme paljon ihan huomaamattaan.
Minulla ei aina ole heti valmista vastausta kysymykseen tai ratkaisua ongelmaan. Neuvolatyö on yksilötyötä, mutta ei tätä silti yksin tehdä. Voin pohtia asiaa kollegan kanssa, etsiä tietoa ja palata asiaan myöhemmin. Voin myös ohjata asiakkaan eteenpäin.
Lapsen kohtaan leikin kautta, jotta hänelle jäisi jokaisesta neuvolakäynnistä hyvä mieli. Lapsen huomion voi kiinnittää esimerkiksi johonkin asiaan, josta huomaan hänen pitävän. Neuvolan rutiineista ei pidä tehdä lapselle mitään suoritusrataa tai kilpailua, vaan teemme tehtävät leikkimällä. Omasta lapsuudestani muistan, miten piirsin isoveljeni kanssa neuvolan aulassa olleeseen liitutauluun.
Suora palaute perheiltä kertoo onnistumisesta. Perhe kiittää, ja lapsi saattaa sanoa, että oli kivaa. Minulle jää tunne, että kaikki meni kuten pitikin.”
Sanni Holkko on valmistunut terveydenhoitajaksi 2021. Hän työskentelee Hämeenlinnan kaupungin äitiys- ja lastenneuvolassa.
Vahvuuksia
Heikkouksia
Lue lisää: Sata vuotta neuvolaa – virstanpylväät aikajanalla
