Tulijat ovat pudonneet systeemin ulkopuolelle, ja sieltä Janita työkavereineen auttaa heitä takaisin yhteiskuntaan.
Kerrostalossa on 65 pientä asuntoa. Pariskunnille on muutama kaksio, loput ovat yksiöitä, joissa on keittokomero ja makuualkovi. Lapsia talossa ei asu. Rakennus oli ennen vanhusten palvelutalo, joten siellä on muun muassa iso ruokasali ja ala-aulassa työntekijöiden kanslia.
Saavumme aamuyhdeksältä sisään lähes yhtä jalkaa poliisipartion kanssa. Poliisin vierailu ei ole jokapäiväistä, mutta jokaviikkoista, arvioi Janita. Joistakin asukkaista on haku päällä. Välillä tulee välien selvittelyjä, joihin tarvitaan poliisia.
– Poliisi tuntee yksikön, ja suhtautuminen on todella hyvää, kehuu asumisyksiköiden sairaanhoitaja Kari Tiensuu. Samassa talossa omissa rapuissaan toimii myös Helsingin kaupungin kriisimajoitus.
Alkuvuodesta asumisyksikössä oli muutama vakavampi tilanne: puukotus ja ampuminen.
– Kesäsijaiset tulivat tänne vähän silmät pyöreinä, että millaista porukkaa täällä on, mutta oikeastihan asukkaat ovat tosi mukavia. Jos on konflikteja, niissä on usein mukana ulkopuolisia, velkomista esimerkiksi. Henkilökuntaan konfliktit eivät ole kohdistuneet. Asukkaat yrittävät elää rauhassa, sillä he tahtovat asua täällä, Kari sanoo.
Tilanteisiin puututaan, jos mekkala yltyy liian kovaksi. Myös siihen puututaan, jos asukas majoittaa asunnossaan systemaattisesti muita ihmisiä. Pihassa tai aulassa ei saa käyttää päihteitä, mutta omassa asunnossa saa.
– Riskejä on. Emme esimerkiksi mene sukkasiltaan kämppiin neulojen vuoksi.
Vailla vakinaista asuntoa ry:llä on Helsingissä kaksi asumisyksikköä, Junis ja Sällikoti. Sällikodissa asuu varttuneempia miehiä ja tällä hetkellä myös yksi nainen. Asukkaat hakeutuvat yksiköihin Helsingin kaupungin asumisen tuen kautta.
Janita ja Kari tekevät töitä kummassakin yksikössä. Heidän lisäkseen Juniksella työskentelee neljä lähihoitajaa ja kaksi sosionomia. Öisin yksikössä on vakituinen yökkö, jonka kaverina kiertää usein vartija.
– Työtehtävät ovat moninaisia. Eilen asukas, jolla on muistisairauden oireita, puhui lähtevänsä Helsingin keskustaan ja kyseli, missä se on. Mietin, voiko häntä sinne päästää. Lopulta jäljitin häntä kauppakeskus Triplassa ja tulimme yhdessä takaisin tänne kotiin, Janita kertoo.
Juniksen hissin seinät ovat graffiteja täynnä kuin rock-klubi Tavastian takahuone. Janita sanoo mieluummin kävelevänsä portaita, sillä hissillä on tapana reistailla. Liikuntaa kertyy kiitettävästi, sillä talossa on kahdeksan kerrosta.
Asukkaiden käytössä on oma savipaja, ja seiniin nojailee erään taiteellisesti lahjakkaan asukkaan maalauksia. Kukkalaatikoissa kasvavat yrttien taimet, ja kattoterassille rakennetaan yrttipuutarhaa. Talossa on myös punttisali ja biljardipöytä.
Janita moikkaa vastaantulevia asukkaita ja kyselee kuulumiset. Nuoripari on tulossa Hurstin ruokajonosta ja kehuu sen antimia.
Asukkaita on moneksi: Jotkut tarvitsevat paljon apua, joitain tuskin näkee. Lähtökohdat ovat erilaisia. Osalla on takana pitkä työhistoria, jonka lama, ero tai konkurssi ovat voineet katkaista. Kaikilla ei ole ammattia lainkaan. Toisilla koti on hyvinkin kodikas, joillakin jotain ihan muuta.
– Pitää muistaa, että olemme töissä ihmisten kotona. Me emme ole vartijoita, vaan täällä heitä varten. Asenteen on olla kunnioittava.
Asunnot ovat vuokra-asuntoja ja niitä koskee huoneenvuokrauslaki. Henkilökunta ei voi mennä asuntoon ilman asukkaan lupaa.
Junis on tuetun asumisen yksikkö. Sen henkilökunnalla ei ole hoitovastuuta tai pääsyä potilastietoihin.
– Asukkailla on pieniä ongelmia, suuria ongelmia ja älyttömiä ongelmia. Roolini on ohjata eteenpäin ja motivoida, kuvailee Kari.
Usein hän lähtee asukkaan mukaan esimerkiksi terveysasemalle tai päihdepoliklinikalle.
– Somaattiset ongelmat jäävät päihteiden käyttäjillä monesti muun varjoon ja hoitamatta. Toimimme usein ihmisen äänitorvena ja taustoitamme vastaanotolla tilannetta. Usein opettelemme asukkaiden kanssa arkisia asioita kuten siivoamista tai ruuanlaittoa. Työ on jatkuvaa rajankäyntiä, ettei tulisi tehtyä liikaa toisen puolesta.
Koska yksikön hoitajilla ei ole pääsyä asukkaiden potilastietoihin, tieto esimerkiksi varatuista ajoista tai lääkityksestä on asukkaan kertoman varassa. Usein asukkaat kyllä haluavat näyttää tietojaan ja hoitajat osaavat patistella vastaanotolle. Kolmannes asukkaista käy opiaattikorvaushoidossa.
Asunto ensin -periaate on nykyisin johtava asunnottomuustyön lähestymistapa Euroopassa ja myös Pohjois-Amerikassa. Aiemmin ajateltiin, että asunnon saa vasta, kun on kuntoutunut asumiskelpoiseksi. Asunnon saaminen kuitenkin mahdollistaa asioita. Kadulla asuvan on vaikea suoriutua hakemaan ajallaan lääkkeitä, ja kadulla olo lisää päihteiden käyttöä.
Junailijankujalla saa asua niin kauan kuin tahtoo, mutta jos asukas saa työpaikan tai aloittaa opiskelun, on ehkä hyvä aika siirtyä muualle. Helsingin kaupungilla on tätä varten hajasijoitettuja asuntoja. Jotkut pääsevät suoraan yksityisille vuokra-asuntomarkkinoille.
Yhdessä Juniksen huoneistossa on erään jo pois muuttaneen asukkaan perustama Wärkkilä eli paikka, jossa on jaossa puhtaita neuloja, ruiskuja ja riskijäteastioita. Riipaisevaa on, jos asukkaan päihteidenkäyttö on niin rajua, että henki on lähellä lähteä.
– Riittämättömyyden ja turhautumisen tunteita tässä työssä kokee välillä. Jos asukkaalla ei ole omaa tahtoa käytön vähentämiseen, sille ei voi mitään. Kokemuksesta on työssä hyötyä, tämä ei välttämättä ole vastavalmistuneen paikka, Kari sanoo.
Asumisyksikössä työ on itsenäistä, ja siinä auttaa kokemus ja verkostojen tunteminen. Kymenlaaksosta muuttaneelle Karille Helsinki on viime vuosina tullut tutuksi Auroran liikkuvassa avohoidossa, joka on psykiatrian jalkautuva moniammatillinen avohoitotyöryhmä. Juniksella hän aloitti viime marraskuussa. Muutenkin yksikön työntekijöillä on vankka kokemus erilaisista päihdeyksiköistä. Käytössä on haittoja vähentävä työote, jossa edetään pienin askelin ja tavoitellaan asukkaan toivomia edistysaskelia.
Kari ja Janita pahoittelevat, että katkolle pääsy tuntuu olevan joskus kiven takana. Vaikka asukas olisi motivoitunut ja saatu vastaanotolle, paikkaa ei välttämättä saa, kun pisteet eivät riitä.
Myös jälkihoito mietityttää. Jos asukas on muuttanut omilleen, ja hänelle tulee pulmia, helpointa saattaa olla ottaa yhteyttä tuttuun hoitajaan tai ohjaajaan. Tätä epävirallisesti tapahtuukin. Vanhat asukkaat poikkeavat kyläilemässä, koska heille on muotoutunut asumisyksikköön oma sosiaalinen piiri.
– Helsinkiin kaivattaisiin palveluasumista vanhemmille päihteenkäyttäjille, jotka tarvitsevat paljon apua. Sellaista, mihin kuuluisi lämmin ruoka ja lääkäripalvelut, Kari miettii.
Asukaskokous pidetään kerran kuussa. Talolla on myös pienimuotoista työtoimintaa, jota vetää useimmiten sosiaaliohjaaja Noora Reunanen. Työtoiminta on esimerkiksi nikkarointia, kukkien istutusta tai siivousta, josta voi saada ahkeruusrahaa. Kun yksi innostuu, se imaisee muitakin mukaan.
Noora ja Jamppa partioivat pihalla ja keräävät roskia. 37-vuotias Jamppa on talon pitkäaikaisimpia asukkaita. Hän on asunut Juniksella kahdeksan vuotta ja viihtyy hyvin. Jamppa kertoo, että hänellä on työkokemusta rakennuksilta, putkimiehen ja puistotyöntekijän hommista, mutta nykyään hän on eläkkeellä.
Joka aamu asukkaille on yhteinen aamupuuro ja kahvit. Osalle se on päivän ainoa lämmin ateria. Lähellä oleva ravintola lahjoittaa yksikölle yli jääneet lounasruuat, jotka asukkaat käyvät hakemassa postikärryillä. Myös jotkut kaupat ja leipomot lahjoittavat tuotteitaan.
Koronan takia yksikössä oli kevään ja alkukesän vierailukielto. Se oli iso muutos, sillä yövieraita käy talossa paljon. Kun asunnoton saa asunnon, siitä tulee helposti tukikohta monelle.
– Asukkaat ottivat koronaohjeet uskomattoman hyvin, Janita sanoo.
– Jotkut jopa niinkin tunnollisesti, että eivät meinanneet arvata päästää edes tuttuja hoitajia asuntoonsa, vaikka heillä oli maskit.
Paikalla kävi liikkuva koronatestien ottaja, kun joillakin asukkailla oli kröhää. Yhtäkään tartuntaa ei ensimmäisen aallon aikana todettu.
Eräs asukkaista on muuttamassa pois ja Kari on lähdössä hänen kanssaan allekirjoittamaan vuokrasopimusta. Asukkaalla ei ole henkilöllisyystodistusta, joten Kari on matkassa, jotta voi todistaa henkilöllisyyden.
Millaiset asiat työssä ilahduttavat?
– Suurin osa asukkaista on todella kiitollisia saamastaan avusta, Kari sanoo.
– Yksi asukas juuri istuskeli ala-aulassa ja päivitteli, miten hyvin hänen asiansa nyt ovat. Hän sanoi olevansa todella onnellinen. Ihailin ja melkein olin kateellinen siitä, miten tyytyväinen hän osaa olla. Itse ajattelen täällä töissä, että otetaan yksi asia kerrallaan. Pienikin edistys ilahduttaa, kuten se, että joku menee hammaslääkäriin vuosien tauon jälkeen, Janita kertoo.
Asukkaan muuttaminen pois on hieno, mutta haikeakin hetki.
– Halasimme ja annoimme suklaalevyn. Itsellenikin tulivat kyyneleet silmään. Onneksi hän ei muuttanut Kalliota kauemmas.
Asunnottomuus Suomessa
- Noin 4 600 ihmistä elää vailla asuntoa.
- Kaksi kolmasosaa heistä asuu tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona.
- Viime vuoden lopulla ulkona, porrashuoneissa ja ensisuojissa asui 740 ihmistä.
- Asuntoloissa ja majoitusliikkeissä asui 430.
- Laitosmaisissa yksiköissä yöpyi 310.
- Asunnottomia perheitä oli 264, joissa oli lapsia 275.
- Maahanmuuttajataustaisia asunnottomia oli 1 100.
- Nuoria asunnottomia oli 850.
- Asunnottomia naisia oli 1 190. Naisten osuus asunnottomista on kasvanut 2000-luvulla 17 prosentista 26 prosenttiin.
- Asunnottomuus on vähentynyt paljon. Sitä on tilastoitu Suomessa vuodesta 1987 lähtien, jolloin oli lähes 20 000 asunnotonta.
Viime vuoden lopun luvut ovat suuntaa-antavia. Lähde: Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara.
