Sairaanhoitaja Jenni Honkanen: ”Alussa oli erittäin vahva talkoohenki ja kova tsemppi. Kun muita erikoissairaanhoidon toimintoja ajettiin alas, vapautui sieltä hoitohenkilökuntaa. Vapaaehtoisina tuli osaavaa henkilöstöä perehtymään työhön meidän osastollamme. He olivat suureksi avuksi.”
2. Palautumisesta pitää huolehtia
Sairaanhoitaja Anne Seppälä: ”Koronaa oli työssä ja koronaa oli kotona. Työ ja vapaa olivat samaa. Koronasta irti pääseminen edes vapaalla oli vaikeaa, kun vaikka kotona radiota kuunnellessa tuli uutisia samasta aiheesta. Kun potilasmäärät kasvoivat, kasvoi epävarmuus siitä, kuinka kauan tämä jatkuu. Alkoi näkyä väsymyksen merkkejä. Meistä moni myös sairasti koronan. Ainakin itselläni heräsi kevään kuluessa sellainen huoli, ettei kukaan halua tavata minua kesällä. Onneksi se huoli osoittautui turhaksi.”
Sairaanhoitaja Tiina Katajamäki: ”Meillä on työmme ja harjoittelun kautta hankittu osaaminen, jolla suojautua erilaisissa korkean tason eristystä vaativissa tilanteissa, kuten ebolaa sairastavaa potilaasta hoitaessa.”
Sairaanhoitaja Timo Ihanus: ”Osaamme itse suojattua taudeilta, mutta eniten on huoli siitä, miten suojata omaa lähiympäristöään työn jälkeen. Voiko jotenkin vahingossa töistä lähtiessään viedä virusta mukanaan ja tartuttaa vaikka työmatkan aikana?
Valmiuslain voimaantulo huoletti. Laki antoi työnantajalle kriisiajan valmiudet, vaikka kysymys ei ollut mistään maata uhkaavasta konfliktista. Aluksi hoitajat ihmettelivät, voiko työnantaja todella teettää miten pitkiä päiviä tahansa. Sitten moni alkoi miettiä, miten jaksaa pelkillä vapaapäivillä, kun lomat oli peruttu.”
Jenni Honkanen: ”Tämä työ on sellaista, että vapaalla siitä pitää päästä irti. Jaksamisen kannalta rankkaa oli, että vapaa-ajalla ei voinut nähdä ystäviä entiseen malliin. Kyllä siinä käytiin tunteiden laaja kirjo läpi.”
3. Uusi sairaus vaatii uusia työtapoja
Timo Ihanus: ”Potilaan terveydentilan seuraaminen on meidän työmme perusosaamista. Hoitajan tehtäviin kuuluu tunnistaa, milloin potilaan kunto heikkenee niin, että tämä pitää siirtää tehohoitoon. Koronapotilaita hoitaessamme huomasimme pian, ettei potilas itse välttämättä tunnista muutosta terveydentilassaan. Opimme, että kunto voi romahtaa nopeasti, kun hengitystaajuus alkaa nousta korkeaksi ja happisaturaatio laskea matalaksi. Nämä olivat merkkejä siitä, että potilas on kohta todennäköisesti siirrettävä tehohoitoon.”
Anne Seppälä: ”Koska koronasta tiedettiin niin vähän, piti suojautua mieluummin enemmän kuin liian vähän. Tehtäviimme kuului seurata suojainten kulutusta. Laskin, että viime keväänä työvuoron aikana hoitaja vaihtoi suojavarustuksen keskimäärin 17 kertaa. Mietimme ja toteutimme keinoja, jolla vähentää suojavarusten kulutusta. Siksi potilaiden elintoiminnoista kertovat monitorit ovat käännettynä niin, että hoitaja pystyy seuraamaan niitä käytävältä ikkunan takaa. Potilashuoneessa käyntejä saimme vähennettyä myös sillä, että aamuvuorossa käytimme puhelinta, jos potilas pystyi puhumaan puhelimessa.”
Tiina Katajamäki: ”Me hoitajat koemme, että meillä on vastuu seuraavasta työvuorosta. Vuorossa olevien piti tarkasti laskea, että varusteet eivät loppu kesken vaan ne riittävät seuraavassa vuorossa.”
Jenni Honkanen: ”Verikokeita ja keuhkokuvia otettiin myös infektiovuodeosastoilla. Siksi meidän hoitajien tehtäväksi tuli ohjata ja opettaa röntgenhoitajia ja näytteenottajia siinä, miten osastolla pitää suojautua.”
4. Kuolemanpelkoa on käsiteltävä
Anne Rajala: ”Julkisuudessa puhuttiin paljon sairaudesta ja sen oireista, mikä varmasti vaikutti siihen, että monella potilaalla oli kuolemanpelkoa. Tuon pelon lievittämiseksi hoitajilta vaadittiin läsnäoloa ja kuuntelutaitoa.”
Timo Ihanus: ”On täysin ymmärrettävää, että potilasta pelottaa, kun hänestä tuntuu siltä, että kohta tukehdun.”
5. Drive in -vastaanotto pelittää hyvin
Eva Gustavsson-Niemelä: ”Olimme innoissamme alussa, kun saimme yhtenä päivänä otettua 11 koronanäytettä. Kun potilasmäärät alkoivat kasvaa, tuli ajankohtaiseksi ratkaista, miten pystymme ottamaan näytteitä enemmän ja joutuisasti. Mallia otettiin ulkomailta. Esimerkiksi Ruotsissa drive in -vastaanotto oli jo käytössä. Sen etuna on, että ulkotilassa testattavan ei tarvitse tulla sisään sairaalaan. Näin vähennetään myös sairaalansisätilojen siivoustarvetta.”
Hoitotyön kliininen asiantuntija Terhi Lemetti: ”Ulkona teltassa olevaan näytteenottoon voi tulla autolla, pyörällä tai jalan. Kolmiosairaalassa näytteitä otettiin 13. maaliskuuta 2020 alkaen kahdessa työvuorossa joka päivä. Henkilöstöä tuli eri tulosyksiköistä ja nopeasti tiimi hitsautui yhteen. Tein heti ensimmäisen päivän päätteeksi käsikirjan perehdytystä varten. Käsikirjassa oli koottuna ohjeet siitä, miten toimitaan ja suojaudutaan, missä voi pukeutua ja ruokailla ja niin edelleen. Käsikirjaa päivitettiin useaan otteeseen.
Kesäkuun alusta 2020 koronanäytteenotto siirtyi Huslabille.”
6. Joskus etanaposti on paras
Eva Gustavsson-Niemelä: ”Suojautumisohjeet tulevat infektiotorjuntayksiköstä. Ohjeet saattoivat muuttua saman päivän aikana moneen kertaan. Viimeisin ohje löytyi intranetistä, joten henkilöstön yhtenä työtapana oli seurata sitä. Esihenkilöt pitivät tilannepalavereita päivittäin. Alkuvaiheessa hygieniahoitajat jalkautuivat infektiovuodeosastoille. Osastoilla oli päivittäinen käytäväinformaatiotilaisuus.”
Tiina Katajamäki: ”Tilan ahtauden ja turvaohjeiden vuoksi isoja osastokokouksia ei voinut järjestää. Kiireessä sähköposti jäi lukematta ja tietyö siirtymättä. Huomaisimme nopeasti, että niin sanottu etanaposti toimii parhaiten. Osastollamme hyväksi käytännön tavaksi tuli ottaa printti tuoreimmasta ohjeesta ja kiinnittää se jääkaapin oveen. Siitä sen kaikki varmasti näkivät. Kun ohjeet muuttuivat, oli huolehdittavat, että ohjeet ovat potilashuoneiden sisä- ja ulkopuolella sekä uusin tieto henkilökunnalla.
Koskaan ennen emme ole ollut tilanteessa, jossa ohjeet ovat muuttuneet näin paljon, mutta nopea sopeutuminen kuuluu hoitajien ammattitaitoon.”
