Hatkassa vaanii vaara – joka vuosi sadat nuoret katoavat sijaishuollosta
Kun nuori lähtee sijaishuoltopaikasta omille teilleen, hän päätyy usein vaaraan. ”Hatkaaminen on asia, johon meillä aikuisilla ja ammattilaisilla on mahdollisuus vaikuttaa”, sanoo sosionomi Onni Westlund.
Onni Westlundista tuli 2-vuotiaana lastensuojelun asiakas. Nykyään hän on sosionomi ja lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuu ry:n kehittämispäällikkö.
Kuva: Jari Lifländer
Kirjoittaja
Ulla Ojala
28.11.2023 klo 11:26
Sadat nuoret hatkaavat vuosittain lastensuojelun sijaishuollosta. Virallisin termein ilmaistuna tätä sanotaan luvatta laitoksesta poistumiseksi. Koska yksi nuori saattaa hatkata monta kertaa, katoamiskertoja kertyy vuodessa tuhansia. Nuoret saattavat olla kateissa viikkoja ja jopa kuukausia. Merkittävä osa heistä on 13–17-vuotiaita.
Hatkan aikana nuoret päätyvät monenlaisiin turvattomiin tilanteisiin. He voivat joutua esimerkiksi rikosten uhreiksi ja kohdata erilaista houkuttelua, painostamista, uhkailua ja hyväksikäyttöä. Vakavimmillaan se täyttää ihmiskaupan tunnusmerkit.
Lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuu ry:n tuottama Hatkassa Suomessa -raportti on karua luettavaa. Sen mukaan hatkassa olleista nuorista 24 prosenttia oli joutunut raiskauksen ja 13 prosenttia pahoinpitelyn uhriksi. 38 prosenttia oli tehnyt rikoksen. 52 prosenttia oli käyttänyt huumeita ja 80 prosenttia alkoholia. 4 prosenttia oli myynyt seksiä.
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Luvut perustuvat kyselyyn, jossa nuoria, heidän läheisiään ja poliiseja sekä sosiaalityössä ja lastensuojelulaitoksessa työskenteleviä ammattilaisia pyydettiin vastaamaan, mitä he tietävät nuorille tapahtuneen hatkan aikana. Vastaajia oli kaikkiaan runsas tuhat.
Vastaajat raportoivat myös useista hatkassa olleiden nuorten kuolemista viimeisten vuosien aikana.
Nuoret, joita kukaan ei kaipaa
Yksi raportin kirjoittajista on Pesäpuun kehittämispäällikkö, sosionomi Onni Westlund, jolla on myös omakohtaista kokemusta lastensuojelusta.
Westlundista tuli lastensuojelun asiakas 2-vuotiaana, kun hänen isänsä kuoli tapaturmaisesti ja äidistä tuli kahden pojan yksinhuoltaja. Äiti haki aluksi apua lastensuojelun avohuollosta, mutta hänen alettuaan sairastella pojat sijoitettiin kerta toisensa jälkeen uusiin sijaisperheisiin ja palautettiin jälleen äidin luokse. Westlundin ollessa 10-vuotias pojat otettiin huostaan ja he pääsivät samaan sijaisperheeseen, jossa oli hyvä olla. Westlund asui sijaisperheessä 10 vuoden ajan.
Aikuisena Westlund on toiminut lastensuojelun ja sosiaalihuollon luottamustehtävissä. Pesäpuu ry:ssä hän on työskennellyt useita vuosia erilaisissa lastensuojelun kehittämistehtävissä.
Hatkaamisesta Westlund kiinnostui toden teolla vuonna 2019, kun hän luki uutisen vankeuteen tuomituista aikuisista miehistä, jotka ottivat rikostensa kohteeksi hatkassa olevat nuoret, joita ”kukaan ei kaivannut”.
”En pystynyt silloin, enkä pysty vieläkään, hyväksymään sellaista maailmaa, jossa kadonneita lapsia ei kaipaisi kukaan.”
Kaveripiirin kaipuu
Erikoissairaanhoitaja Mia Melkinen muistuttaa, ettei ole olemassa mitään oikotietä tai kikkaa, jolla luvatonta poistumista laitoksesta voitaisiin ennaltaehkäistä. Kaikki lähtee luottamuksen luomisesta lapsen ja aikuisen välille.
”Voimme rakentaa luottamusta, asettaa rajoja ja antaa rakkautta”, sanoo Melkinen, joka on työskennellyt kaksikymmentä vuotta Valtion koulukotien Sairilan yksikössä Mikkelissä.
Sairilassa on 24 paikkaa 12–17-vuotiaille lapsille ja nuorille. Osastoista kaksi on erityisen huolenpidon osastoja ja loput vaativan hoidon osastoja.
”Lapset tulevat meille yleensä toisista sijaishuoltopaikoista, ja joskus meille sijoitetaan juuri siksi, että lapsi on poistunut useita kertoja luvatta laitoksesta. Heidän saattaa olla vaikea kiinnittyä sijoituspaikkaan, sillä heillä on yleensä takanaan kokemuksia jonkinlaisista hylkäämisistä tai epäonnistumisista.”
Myös Sairilan koulukodista poistutaan luvatta: Tämän vuoden alusta syyskuun puoliväliin asti sieltä on poistunut luvatta 11 lasta. Lisäksi 22 lasta on jättänyt palaamatta koulukodille esimerkiksi sovitulta kotonaololta. Haastatteluhetkellä yksi lapsi oli luvattomasti pois.
Hatkassa nuoria viehättää vapaus, pohtii erikoissairaanhoitaja Mia Melkinen. Kukaan ei sano, milloin pitäisi käydä nukkumaan, nousta kouluun tai tulla ruokapöytään. ”Se on aikaa ilman vastuita ja velvollisuuksia, vähän kuin lomaa kaikista säännöistä ja rajoituksista.”
Mia Melkisen mukaan jotkut nuoret eivät poistu laitoksesta luvatta lainkaan, jotkut taas useita kertoja. Syyt hatkaamiseen ovat hyvin yksilöllisiä. Osa lapsista lähtee sijaishuoltopaikasta vanhan kaveripiirin kaipuun vuoksi. Osa on koukussa päihteisiin, ja hatkaan lähdetään päihteiden saamiseksi.
”Aina ei ole itsestään selvää, lähteekö lapsi sijaishuoltopaikasta saadakseen päihteitä vai tulevatko päihteet kuvioihin, kun niitä on hatkassa helposti tarjolla. Nämä ovat asioita, joita pyrimme täällä lasten kanssa yhdessä selvittämään.”
Päihteitä käyttävät lapset ajautuvat Melkisen kokemuksen mukaan hatkassa ollessaan helposti rikoksiin tai hyväksikäytetyiksi rahoittaakseen päihteitä.
”Ajattelen, että nämä lapset ovat myös hyvin alttiita tapaturmille, rikoksen uhriksi joutumiselle ja yliannostukselle.”
On myös lapsia, joiden perhe ei ole hyväksynyt sijoitusta tai lastensuojelun mukaantuloa. Tällöin nuoren on Melkisen mukaan miltei mahdotonta kiinnittyä sijoituspaikkaan. Perhe voi myös mahdollistaa lapsen hatkailun.
”Perhetyö onkin yksi tärkeistä tehtävistämme. Haluamme tehdä tätä yhdessä vanhempien, mutta myös muun perheen ja läheisten kanssa. Sieltä perheestähän lapsi on tullut. Me olemme mukana hänen elämässään pienen hetken, mutta perhe on se, joka jää.”
Lomaa säännöistä
Vaikka Mia Melkinen työskentelee Sairilan koulukodissa erikoissairaanhoitajan virassa, työhön sisältyy paljon myös sosiaalialan tehtäviä. Hän on ollut mukana etsimässä kadonneita nuoria ja ohjaamassa näitä terveydenhuollon palveluihin palaamisen jälkeen.
”Selvittelen lapsen kanssa, onko hänelle tapahtunut maailmalla ollessa jotain, johon hän tarvitsee välitöntä terveydenhuollon apua. Jos tarvitsee, varaan hänelle ajan koulukodin lääkärille tai hyvinvointialueen terveydenhuoltoon. Konsultoin myös lääkäriä mahdollisen lääkehoidon jatkamisen suhteen.”
Psyykkinen pahoinvointi on Mia Melkisen havaintojen mukaan yksi syy luvatta poistumiseen. Useat lapset ovat traumatisoituneita ja pakenevat omaa oloaan.
”Keinot voivat olla itseä vahingoittavia. Me etsimme lapsen kanssa ahdistuksen helpottamiseen sellaisia keinoja, jotka eivät olisi vahingollisia.”
Hatkaavia lapsia viehättää myös vapaus. Hatkassa kukaan ei sano, milloin pitäisi käydä nukkumaan, nousta kouluun tai tulla ruokapöytään.
”Se on aikaa ilman vastuita ja velvollisuuksia, vähän kuin lomaa kaikista säännöistä ja rajoituksista.”
Rajoitukset saattavat aiheuttaa hatkaamista, mutta toisaalta niillä pyritään estämään vaaratilanteita. Kolme vuotta sitten eduskunnan oikeusasiamies vaati Sairilan koulukotia muuttamaan rajoituskäytäntöjään, joiden ei katsottu perustuvan lakiin. Lapset esimerkiksi tarvitsivat ulkoiluun erityisen lenkkeilyluvan eivätkä saaneet liikkua ja oleskella osastojen ulkopuolella yhdessä. Koulukodin silloinen johtaja Assi Kukkonen totesi Yleisradiolle, että rajoituksilla pyrittiin estämään vaativaa hoitoa tarvitsevien nuorten mukanaan tuomia lieveilmiöitä kuten väkivaltaa ja kiusaamista.
Hatkaaminen ei tarkoita aina sitä, että sijaishuoltopaikka olisi huono. ”Nuoruuden kehitystehtäviin kuuluu rajojen kokeilu, itsenäisyyden harjoittelu ja oman polun tavoittelu”, muistuttaa sosionomi Onni Westlund.
Sairilan vastaava ohjaaja Risto Vesanen sanoo, että nuorilla on Sairilassa laaja itsemääräämisoikeus, joka perustuu lakiin. Hänen mukaansa liikkumisrajoituksia annetaan vain erittäin pätevistä syistä.
”Voimme omalla päätöksellä rajoittaa liikkumista seitsemän päivän ajaksi, jos nuori on esimerkiksi lähtenyt omin luvin pois ja vaarantanut oman terveytensä käyttämällä vaikka päihteitä. Seitsemän päivän jälkeen sosiaalitoimi voi jatkaa rajoitusta, mutta siihen on oltava erittäin pätevät syyt. Valtion laitoksena olemme hyvin valvottuja. Mitään ei tehdä mielivaltaisesti.”
Vesanen on sitä mieltä, ettei nykyinen lastensuojelulaki riitä suojelemaan erityistä huolenpitoa tarvitsevia lapsia.
”Olen jo monta vuotta puhunut, että koulukotiin sijoitetuille lapsille pitäisi olla oma laki, joka ottaisi huomioon heihin liittyvät erityispiirteet. Tarvitsisimme lainmukaisia keinoja, joita voisimme käyttää lasten suojelemiseen. On lapsia, jotka ovat näytöt antaneet, ettei oma harkinta riitä. Olisi lapsen edun mukaista, ettei hän pääsisi tekemään sitä, millä on haitannut omaa kasvuaan ja kehitystään.”
Nykyinen laki antaa oikeuden rajoitustoimiin esimerkiksi silloin, jos nuori on vaaraksi itselleen.
”Silloin voimme pistää oven lukkoon. Mutta silloinkaan lukittu ovi ei ole se, joka hoitaa, vaan aikuiset, jotka ovat siellä oven takana yhdessä lapsen kanssa. Hoitamista varten me täällä olemme”, Mia Melkinen sanoo.
Halauksia ja kuuntelua
Maaliskuussa julkaistu Hatkassa Suomessa -selvitys on ensimmäinen näin laaja selvitys aiheesta. Selvitys osoittaa, että kyseessä on monitahoinen ilmiö, joka ei suinkaan aina johdu huonosta sijaishuoltopaikasta.
”Nuoruuden kehitystehtäviin kuuluu rajojen kokeilu, itsenäisyyden harjoittelu ja oman polun tavoittelu”, Onni Westlund sanoo.
Yksi Hatkassa Suomessa -hankkeen keskeisistä johtopäätöksistä on, että lastensuojelulaitoksissa asuvat ja sieltä hatkaavat nuoret kaipaavat enemmän rakkautta pelkkien rajoitusten sijaan.
Hankkeen työpajoissa nuoret kertoivat ajatuksiaan siitä, mitä aikuiset olisivat voineet tehdä, jotta ei olisi tarvinnut hatkata: muun muassa kuunnella, halata, uskoa, olla vähättelemättä, auttaa ja reagoida pahaan oloon, luoda välittämisen tunteen.
Nuoret kaipaavat enemmän rakkautta pelkkien rajoitusten sijaan.
Mia Melkisen mielestä nuorelle on tärkeä välittää juuri kuulluksi tulemisen tunnetta – sitä, ettei ohiteta.
”Pitäisi aidosti kuunnella, mitä toinen sanoo ja ottaa se huomioon. Vaikka aina ei voida tehdä juuri niin kuin nuori haluaa, hänelle pitää perustella, miksi toimitaan toisella tapaa.”
Myös yhteisen ajan viettäminen nuoren kanssa on tärkeää. Sairilassa ohjaajat ja etenkin omaohjaajat käyvät yhdessä nuorten kanssa esimerkiksi shoppailemassa ja jätskillä tai sisustavat huonetta.
”Kaikilla ihmisillä on samanlaiset toiveet ja tarpeet. Näille lapsille vain on sattunut elämän varrella kaikenlaista, ja he ovat joutuneet kohtaamaan isoja haasteita. Mutta se ei poista sitä, etteikö heillä olisi tarve olla tärkeitä juuri omana itsenään.”
Yhteistyö ontuu
Hatkassa-raportissa kiinnitetään huomiota siihen, että myös nuorten läheiset tulisi huomioida, kun nuori on hatkassa. Etenkin hatkaajan kotona asuvat sisarukset tarvitsisivat tietoa, tukea ja apua tilanteen käsittelyssä.
Sairilan koulukodista ilmoitetaan vanhemmille, kun lapsi poistuu luvatta. Myös poliisille tehdään aina virka-apupyyntö. Ilmoitus menee myös lapsen sijoittajakuntaan. Lisäksi lasta lähdetään etsimään.
Valtion koulukodeissa on käytössä Kartta-laadunhallintajärjestelmä, jossa on kuvattu prosessi hatkauksen varalta. Se pitää sisällään ennaltaehkäisyn, välittömän toiminnan, virka-apupyynnön, etsintöjen suunnittelun sekä laitokseen palaamisen ja sen jälkeisen ajan.
Vaihtelevat tulkinnat lapsen edusta johtavat pahimmillaan vastuiden siirtelyyn ja ihmisten pompotteluun.
Koko maan mittakaavassa käytännöt ovat kuitenkin kirjavat. Hatkassa-raportin mukaan yhteistyö eri toimijoiden välillä ei toimi, mikä vaarantaa hatkaavat lapset ja nuoret. Vaihtelevat tulkinnat lapsen edusta ja suojelun tarpeesta johtavat pahimmillaan vastuiden siirtelyyn ja ihmisten pompotteluun.
”Näyttää siltä, että yhteistyö on sattumanvaraista. Jotkut ammattilaiset kertoivat meille esimerkiksi toivovansa, että paikkakunnalla, jonne lapsi on hatkannut, olisi vuorossa se tietty sosiaalipäivystäjä, jotta saadaan hommat luistamaan. Pahimmillaan lasta ei etsi kukaan”, Onni Westlund sanoo.
Ongelmat johtuvat raportin mukaan osaltaan lastensuojelun pitkään jatkuneista ongelmista. Työntekijöiden vaihtuvuus vaikuttaa suoraan siihen, miten lasten ja aikuisten välistä luottamusta kyetään rakentamaan tai paljonko sijaishuoltopaikan johtaja ehtii kohdata lapsia pyörittäessään sijaisrumbaa. Edelleenkään kaikki lastensuojelun asiakkaina olevat lapset ja nuoret eivät välttämättä tiedä, kuka on heidän sosiaalityöntekijänsä.
Toivoa paremmasta
Hatkaaminen on noussut viime aikoina julkiseen keskusteluun. Onni Westlund on toiveikas, sillä yhteiskunnassa vaikuttaa hänen mielestään olevan nyt yhteinen tahtotila puuttua asiaan.
”Hatkaaminen on asia, johon meillä aikuisilla ja ammattilaisilla on mahdollisuus vaikuttaa.”
Hatkassa-hankkeessa seurataan tiiviisti, miten hallitusohjelman aiheeseen liittyvät kirjaukset toteutuvat. Hanke myös julkaisee alkuvuonna 2024 Hatkassa.fi-verkkosivuston. Se on tarkoitettu ammattilaisille, nuorille ja heidän läheisilleen. Sivusto jakautuu kolmeen osioon: ennen hatkaa, hatkan aikana ja hatkan jälkeen.
”Toivomme muun muassa, että sivuston aineisto auttaisi nuoria miettimään, onko hatkaaminen paras ratkaisu vai voisiko löytyä muita keinoja selvitellä tilanteita”, Westlund sano.
Sivustolle tuotetaan sisältöä, joka auttaa hatkassa olevaa nuorta toimimaan turvallisemmin ja vähentämään hatkaamisen riskejä sekä kielteisten ja haavoittavien kokemusten kohtaamista.
Nuorta saattaa auttaa esimerkiksi tieto olemassa olevista palveluista, joita hän voi hyödyntää hatkassa ollessaan. Tällaisia ovat anonyymit verkkopalvelut Sekasin-chat ja Apuu-chat sekä turvakodit ja nuorten turvatalot. Pääkaupunkiseudulta löytyy myös mielenterveys- ja päihdepalveluita, joihin alaikäisetkin ovat tervetulleita.
Sivustolla julkaistavien nuorten omien hatkatarinoiden toivotaan toimivan ammattilaisten ja nuorten yhteisten keskusteluiden pohjana.
”Tarkoitus on tuottaa sivustolle myös läheisten kokemuksia. Ne voivat auttaa ammattilaisia ymmärtämään paremmin läheisten tuntoja nuoren hatkatessa.”
Työn alla on myös malli paluuhaastattelusta, jota voidaan soveltaa nuoren palatessa sijaishuoltopaikkaan. Nykyisellään käytännöt ovat kirjavia. Tavoitteena on luoda malli keskusteluun, joka auttaa tunnistamaan hatkaamiseen liittyviä tekijöitä ja löytämään ratkaisuja, ettei nuoren tarvitsisi enää hatkata.
Paluu on helpotus
Koko Sairilan koulukodin yhteisölle on aina helpotus, kun luvatta laitoksesta poistunut nuori löytyy ja palautuu takaisin.
Mia Melkinen kertoo, että paluun jälkeen nuorelle tarjotaan ensimmäisenä ruokaa ja lepoa.
”Ensin hoidetaan akuuteimmat asiat. Muut jutellaan ja selvitellään sitten myöhemmin. Mietimme yhdessä, kuinka voisimme auttaa lasta kiinnittymään ja luottamaan, edes pienin askelin. Meidän pitää vain jatkaa yrittämistä.”
