Epätoivoa koneella – Harjoittelupaikan metsästys on opiskelijalle stressipiikki

Harjoittelupaikan metsästys stressaa opiskelijoita. Kolmas haku Jobiililla sujui paremmin kuin aiemmat.

Kuvateksti
Harjoittelulla on opiskelijalle iso merkitys. Se voi poikia jopa tulevan työpaikan. Siksi haku aiheuttaa paineita. Kuva: iStock

Amk-opiskelijoiden harjoittelupaikkojen hakuun tuli syksyllä 2017 uusi järjestelmä, Jobiili. Takana on kolme hakua. Viimeisin niistä tehtiin porrastetusti, ja se onnistui opiskelijoiden palautteen mukaan parhaiten.

Toisen vuoden sairaanhoitajaopiskelija Ulriika Rautava Helsingin Metropoliasta on kokenut kaikki kolme hakukertaa.

– Ensimmäisellä kerralla systeemi kaatui ennen kuin pääsin kirjautumaan järjestelmään. Minulla oli tuuria: pääsin myöhemmin sisään ja sain varattua paikan, jonka sain myös pitää. Moni joutui osallistumaan uuteen hakuun.

Tuoreimmassa haussa viime marraskuussa ei käynyt niin hyvä onni. Ulriika haki lasten ja nuorten hoitotyön harjoitteluun. Järjestelmä toimi, mutta jälkeenpäin Ulriika näki, että hänen tavoittelemansa paikat oli varattu jo muutama sekunti yli kello yhdeksän. Hän myöhästyi, vaikka päivitti nettisivun tasan yhdeksältä.

– Koneen ääressä tunteet vaihtelevat vihasta suruun ja epätoivoon. Mitä tehdä, jos ei saa harjoittelupaikkaa? Tyssääkö opiskelu siihen? Kyselin paikkaa jo yksityisiltä työnantajilta, mutta ne eivät ottaneet harjoittelijoita. Ensimmäisellä hakukerralla juoksin ympäri taloa ja yritin järjestelmään kolmella eri laitteella. Ehkä pitäisi olla nopeampi nettiyhteys, en tiedä.

Harjoitteluilla on opiskelijalle valtava merkitys – oppimisen lisäksi niissä luodaan tärkeitä yhteistyösuhteita, ja ne voivat poikia vaikka tulevan työpaikan. Osa Ulriikan opiskelukavereista on menossa keväällä harjoitteluun päiväkotiin, vaikka siellä ei pääse oppimaan sairaan lapsen hoitoa.

– Oppimisen kannalta on aika suuri ero, pääseekö sairaanhoitajaopiskelija neuropsykologiselle vai päiväkotiin. Jotkut lähtevät sukulaisiin viideksi viikoksi ja suorittavat harjoittelun vaikka Lappeenrannassa. Kaikilla ei ole sellaiseen mahdollisuutta.

Ulriika onnistui vaihtamaan harjoittelujen ajankohtaa ja tekee ensin mielenterveyspuolen harjoittelun.

– Hakupäivä on aina todella stressaava. Tuntuu hirveältä edes ajatella seuraavaa hakua. Jobiilia on kehitetty parempaan suuntaan, mutta toivottavasti kehitystyö vielä jatkuu.

Opiskelijat kommentoivat Jobiilia

"Koko homma oli minuuteissa ohitse eli good job! Mutta ei se poista sitä, ettei harkkapaikkoja ole tarpeeksi ainakaan pk-seudulla."

"Vuosi ja kaks kertaa kakka tuulettimeen siinä menikin, mutta tällä kertaa toimi kuin junan vessa."

"Täällä Itä-Suomessa aukesi klo 12 ja osa alueen paikoista oli mennyt jo sitä ennen. Ei pitäisi olla mahdollista, mutta niin vain oli."

"Toimi tosi hyvin. Seuraava kehityskohde varaussysteemissä on se, että ensisijaisesti syventävään tai viimeiseen harkkaan hakijat hakisivat ennen perustason hakijoita. Ei jäisi valmistumiset junnaamaan sen takia."

Kommentit on poimittu Tehy-opiskelijoiden Facebook-sivuilta.