”Päivääkään täällä en antaisi pois", sanoo Kökarin terveydenhoitaja Eliisa Lintunen, vaikka aluksi hän ajatteli, ettei lähde saareen kauas kaikesta.
Terveydenhoitaja Eliisa Lintunen, 57, piipahtaa postissa. Verinäytteet on saatava sinne iltapäivällä kahteen mennessä, jotta ne ehtivät lautalla analysoitavaksi Maarianhaminaan.
Eliisa on terveydenhoitaja Kökarin saaristokunnassa, ja se on huomioitava monessa. Kun ollaan kaukana kaikesta, työ on itsenäistä ja vaihtelevaa. Varsinaisia työkavereita ei ole.
”Minä olen yleensä se, joka on hätätilanteessa paikalla ensimmäisenä. Helikopterikin tulee jossain perässä.”
Aurinkoisena syyspäivänä Ahvenanmaalle tyypillisiä punapintaisia teitä saa ajella rauhassa. Kökar hiljenee turisteista elokuussa, kun koulut alkavat.
Autosta noustessa tuuli sekoittaa tukan. ”Täällä tuulee aina”, sanoo Eliisa.
Postista ei ole pitkä matka kotikäynnille punaiseen puutaloon. Saaren terveydenhoitaja vie Sundbergeille lääkedosetin kerran viikossa.
Helge Sundbergilla on hammasvaivoja. Hän on kastanut pumpulipuikon kamferiin ja painelee sillä hammasväliä. Kammarista kömpivä hyväntuulinen mies vakuuttaa Eliisalle soittavansa hammashoitoon heti seuraavana päivänä.
”Helge uskoo kamferiin”, toteaa hänen vaimonsa Vieno Sundberg.
Eliisa lupaa tuoda Vienolle Koti ja puutarha -lehtiä. Hetki jutellaan omenasadosta, joka näyttää valtavan hyvältä. Sundbergien pihapuissa omenat rusottavat hämmästyttävän tiheinä terttuina. Maistiaisiakin saadaan.
”Minut on otettu lämpimästi vastaan. Se on iso asia. Näin sydämellisiä ihmisiä en ole tavannut missään muualla”, Eliisa toteaa.
Hänen vastaanottonsa on kökarilaisittain tyypillisesti punaisessa puutalossa. Vastaanottohuoneen seinään nojaa maisemataulu, joka on kiitos hyvästä hoidosta. Moni kuvataiteilija viihtyy saarella.
Lääkäri Mogens Lindén käy saarella kerran kuukaudessa. Eliisa kutsuu häntä hoitajien tueksi ja turvaksi ja tärkeäksi puolestapuhujaksi.
Eliisa aloittaa pian viidennen vuoden Kökarissa. Hän asuu saarella vuoroviikoin: töitä on viikko, sitten viikko vapaata. Työviikkoina Eliisa on töissä koko ajan kiinni. Varsinainen työaika päättyy kello 16, mutta sen jälkeen alkaa päivystys. Puhelin on aina vierellä, vessassakin.
Vapaat hän viettää varsinaisessa kodissaan Turussa.
”Olen niin kaupunkilainen, että järjestely sopii minulle hyvin. Nautin, kun saan välillä mennä Turun torille ja katsella ihmisvilinää.”
Eliisa tekee töitä vuoroviikoin kollegansa terveydenhoitaja Silja Hongiston kanssa. Myös hän asuu vapaat viikot mantereella.
Vastaanotolle on saapunut harvinaisuus: vauva! Rauhallisesti ympäristöään havainnoiva Saga Sundström ei vaikuta olevan millänsäkään valokuvaajan kamerasta. 9-kuukautinen Saga avasi Kökarin vauvabuumin, jonka kaltaista ei ole koettu vuosiin. Hän on vanhin saaren kolmesta vauvasta.
”Häntä on kyllä ihasteltu täällä paljon”, toteaa Sagan äiti Daniela Hellström.
Piirit Kökarissa tuntuvat olevan melko pienet: Daniela on äitiysvapaalla oleva päiväkodin lastentarhanopettaja. Saaren päiväkoti sijaitsee välioven takana samassa rakennuksessa Eliisan vastaanoton kanssa.
Välioveen koputellaan puolin ja toisin. Eliisa juo mielellään kahvit päiväkodin puolella olevan kanssa aina kuin vain ehtii – kumpikin työskentelee yksin.
Päiväkodissa on tällä hetkellä kaksi lasta. Seinällä olevat valokuvat kertovat lapsimäärän pienenemisestä vuosi vuodelta.
Peruskoulua käy Kökarissa kymmenkunta oppilasta. Lukioon tai muihin jatko-opintoihin on lähdettävä muualle.
Kun Eliisa aloitti Kökarissa, saaressa ei ollut kauppaa, vaan ruokatavarat oli tilattava lautalla Sottungasta – sekin toimi hyvin. Nykyään saaressa on yksi ruokakauppa.
Kun puhelin soi ja tulee äkkilähtö tehtävälle, Eliisa sieppaa mukaansa kymmenen kilon reppunsa ja laittaa tiedoksi vastaanoton oveen lapun: Akut utryckning, kiireinen tehtävä. Silloin muu on pakko jättää.
Tehtäviä on laidasta laitaan. ”Koskaan ei tiedä, mitä perillä odottaa.”
Eliisa arvioi, että kesällä saaren väkiluku nelinkertaistuu. Viime kesänä oli ennätysmäärä punkkeja, jotka eivät aina irtoa omin avuin. Mökkiläisille voi käydä vahinkoja vaikka moottorisahan kanssa. Ensimmäiset kesäasukkaat tulevat mökeilleen jo pääsiäisenä. Saaressa käy paljon veneilijöitä. Tyypillisiä onnettomuuksia ovat kalliolla liukastumiset, joista voi seurata murtumia. Kun tehdään ruokaa pienissä tiloissa, sattuu joskus palovammoja. Pyöräilijöille käy haavereita.
Potilasaines on välillä hyvinkin laaja-alaista.
”Kerran asiakkaanani oli koira, jota oli purrut kyy. Etsin suonen ja laitoin koiralle tipan eläinlääkärin ohjeiden mukaan, jotta koira voitiin kuljettaa jatkohoitoon. Olen hoitanut koiria useammankin kerran. Föglön saaressa piikitin kerran koiralle insuliinia.”
Esimerkiksi infarktipotilaat ja pahan murtuman saaneet lähetetään sairaalaan Maarianhaminaan. Tilanteesta riippuen jatkohoitoon lähdetään helikopterilla, merivartioston veneellä tai lautalla.
Lautta on hitain. Matka Kökarista Långnäsiin kestää kaksi ja puoli tuntia ja yhteyksiä on harvakseltaan. Merivartioston veneellä matka kestää hyvällä säällä 45 minuuttia, helikopterilla parikymmentä minuuttia. Usein kyytiä joutuu odottamaan joka tapauksessa tunteja. Saaristossa ollaan sään armoilla – aina kopteri ei pysty laskeutumaan.
”Neljä viisi tuntia on pitkä aika odottaa vaikka kivuliaan syöpäpotilaan kanssa. Joskus vuosia sitten lauloin yhdessä potilaan kanssa laiturilla snapsilauluja, kun odotimme kuljetusta.”
Jo potilaan kuljetus kotoa tai tapaturmapaikalta vaatii mietintää. Kantoapua kysytään merivartiostosta tai vapaapalokunnasta. Terveydenhoitajan työauto on pienehkö Hyundai, jossa on paljon tarvikkeita. Varusteisiin kuuluu muun muassa paarit, mutta potilas ei mahdu autoon oikein makuulleen. Joskus potilas kuljetetaan perheen omalla autolla, jos siitä saa sopivasti penkit alas. Joskus soitetaan taksi.
”Potilas lähtee meiltä tarpeen mukaan tipassa, lääkittynä ja haavat ommeltuna eteenpäin, jotta kuljetus sujuu turvallisesti. Tässä on oltava osaaminen kunnossa ja lovet tehtyinä.”
Lovella Eliisa tarkoittaa lääkehoidon osaamisen kurssia.
Luova hulluuskin auttaa. Kun Eliisan työauto erään kerran teki tenän, hän haki satamasta sähköpyörän, pani siihen peräkärryn ja kulki sillä.
”Merivartioston pojat sille joskus vieläkin naureskelevat, mutta täällä auttaa, jos on pikkuisen hullu. Haaveilen kyllä nelivetoautosta varsinkin, kun talvi tulee.”
Aamuyön hälytyksissä on Eliisan oltava auton ratissa tarkkana peurojen, kauriiden ja jopa villisikojen varalta.
Saariston sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat tekevät ainutlaatuista työtä koko maailman mittakaavassa. Lehtori Anna Lundberg Ahvenanmaan ammattikorkeakoulusta valmistelee aiheesta väitöskirjaa Uumajan yliopistoon. Tavoite on selvittää, millaisia ovat saaristoterveydenhoitajan tehtävät ja niihin liittyvä kliininen päätöksenteko. Myös Eliisaa on haastateltu väitöstä varten.
Kökarin lisäksi myös Brändössä, Föglössä ja Sottungassa on saaristoterveydenhoitajat. Enklingen ja Kumlingen saarilla on yhteinen hoitaja.
Yksintyöskentelyn turvallisuus mietityttää välillä Eliisaa, vaikka mitään isompaa ei ole sattunut.
”Palkassa työn vastuullisuuden voisi huomioida paremmin. Tämä on fyysisesti ja psyykkisesti rankkaa. Peruspalkka on noin 2 900 euroa, se on vain 50 euroa enemmän kuin sairaanhoitajilla Maarianhaminassa”, Eliisa sanoo.
Välillä päätöksissä konsultoidaan lääkäriä, hätätilanteissa tilannearvio tehdään hätäkeskuksen kanssa.
”Suosittelen silti tätä työtä, jos vain uskallus riittää. Saarelaiset arvostavat terveydenhoitajaa ja työssä on mahdollisuus kasvaa ammattilaisena hurjasti. Itse rakastan tätä. Päivääkään täällä en antaisi pois.”
Terveydenhoitajan rutiineihin kuuluu lääkehoito viereisessä palvelutalo Sommarängenissa, jonka nimi on suomeksi käännettynä kesäniitty.
Jotkut talon asukkaat Eliisa on tavannut jo silloin, kun nämä asuivat vielä omissa kodeissaan.
Yksi heistä on Viola Engdahl, jonka kanssa Eliisa jo juttelee kylki kyljessä. He taitavat puhua taas kissoista. Viola joutui palvelutaloon muuttaessa luopumaan kissastaan ja ikävä kirpoo vieläkin. Myös Eliisa tunnustaa olevansa kissahullu. Hänellä on Turun kotona kaksi kissaa.
Palvelutalon kirjahyllyssä näkyy Ulla-Lena Lundbergin romaaneja ja Myrskyluodon Maijasta tutun Anni Blomqvistin kirjoja. Lundberg on ehkä kuuluisin Kökarilla syntynyt. Hänen tunnetuin romaaninsa on Jää, jolla on yhtymäkohtia hänen perheensä tarinaan. Lundbergin isä oli pappina Kökarilla ja hukkui. Kirjat ovat ruotsiksi, jota lähes kaikki saarella puhuvat.
”Aloitan aina uuden potilaan kanssa ruotsilla. Joskus kuulen puheesta, että nyt voin vaihtaa suomeksi”, Eliisa sanoo.
Saaristolaiset eivät välttämättä hevin turvaudu terveydenhuollon apuun.
”Moni on vähän jäärä. Täällä on totuttu pärjäämään omillaan. Asenne on imetty äidinmaidosta. Sitten viimeisessä hädässä soitetaan.”
Se kysyy terveydenhoitajalta välillä diplomatiaa ja suostuttelutaitoja.
”Persoona ja ammattitaito ovat ne, millä työtä tehdään. Olisi vaikea kuvitella, että tätä työtä tekisi antamatta itsestään mitään. Tykkään höpötellä ihmisten kanssa.”
Eliisa kuvailee, että väki on omavaraista muutenkin. ”Täällä metsästetään, linnustetaan ja kalastetaan. Lehmiä ja lampaita on paljon.”
”Paikalliset puhuvat paikoista tilojen nimillä. Siinä on ollut opettelemista.”
Eliisa ei ole saaristolainen syntyjään. Hänen juurensa ovat Hämeessä, Nokialla. Hän opiskeli sairaanhoitajaksi Tampereella ja terveydenhoitajaksi Hämeenlinnassa. Saaristoon hänet toi Aamulehden ilmoitus, jossa haettiin hoitajaa Föglön saarelle. Sen huomasi hänen lastensa isä vuosia sitten.
Sittemmin hän on työskennellyt monessa Kökarin naapurisaaressa ja kymmenisen vuotta Maarianhaminassa, jota hän kutsuu sydämensä kaupungiksi. Välillä hän työskenteli YTHS:llä ja kouluterveydenhoitajana Kaarinassa.
Kökariin hän päätyi, kun sinne tarvittiin sijainen jalkansa loukanneelle terveydenhoitajalle.
”Saaristossa kiehtoo se, että joka saari on omanlaisensa ihan kasvillisuutta myöten.”
Varsinainen työpäivä on ohi. Punaiseen kylpytakkiin sonnustautunut Eliisa kaartaa autollaan Havspaviljongenin rantaan. Kesällä tämä on yksi Kökarin kolmesta vilkkaasta vierasvenesatamasta, mutta nyt ihmisiä ei näy.
Tänne Eliisa usein ajaa suoraan töiden jälkeen kylmäuimaan. Laiturilla on hyvät raput, ja paikka on sopivan rauhallinen. Mittari näyttää meriveden olevan 14-asteista.
”Kylmä kihelmöi ihanasti, se rentouttaa. En tarvitse edes saunaa.”
Iltaisin Eliisa viihtyy kotona. Hänellä on kunnan rivitalossa vuokra-asunto, jossa hän asuu vuoroviikoin kollegansa Siljan kanssa. Kökarissa kunnan vuokra-asunto tarkoittaa isoa kaksiota, takkaa, saunaa ja merinäköalaa. Korkea sähkön hinta saaressa saa Eliisan hieman manailemaan. Asunnon vuokra on 500 euroa.
”Työni on niin sosiaalista, että illalla en juuri kaipaa seuraa. Kuuntelen äänikirjoja ja katselen sarjoja. Joskus olen kissavahtina yhdelle nuorelle parille.”
Melkeinpä päivittäin Eliisa juttelee puhelimessa lastensa tai lastenlastensa kanssa. Lapsenlapsia on kuusi, ja kuusikko on tatuoitu mummon ihoon kuutena pienenä lintusena.
”He ovat elämäni valo ja energialataus, vaikka olenkin yleensä aivan lopussa heidän tapaamisensa jälkeen. Kun asuu näin kaukana, on tärkeää, että on hyvät suhteet lapsiin. Se kantaa elämän ikävienkin asioiden yli. He ovat kuin tuuletusaukko.”
