Mediassa puhutaan, että koronapotilaita on vähän ja sairaaloissa hiljaista. Se ei ole koko totuus. Joka päivä tulee tiedotteita muutoksista. Oma työ ei ole koskaan ollut ennalta-arvattavaa, mutta nyt hioutuneet prosessit on vedetty uusiksi: päivystyksissä on erikseen linjat koronapotilaille ja muille.
Henkilöstöä huolestuttaa oma sairastuminen ja se, viekö tartunnan kotiin. On paljon kysymyksiä, joihin kenelläkään ei ole vastauksia. Rokotusta odotetaan, mutta kukaan tiedä, kauanko sen valmistuminen kestää. Jokainen joutuu sietämään epätietoisuutta. On monenlaisia elämäntilanteita: puolisolta on mennyt työ alta ja pitää sinnitellä yhdellä palkalla. Pienet lapset ovat olleet kotona eikä isovanhempia saa tavata.
Koronan vuoksi kiireetöntä toimintaa on ajettu alas, eivätkä ihmiset uskalla hakeutua hoitoon, vaikka pitäisi. Meille on tulossa valtava määrä potilaita, kun korona hellittää. Poikkeuksellinen aika jatkuu pitkään.
3 Sote-ammattilaisia on kuollut muissa maissa koronaan työnsä vuoksi. Miten se vaikuttaa?
Harva sanoo pelkäävänsä hengityskoneeseen joutumista. Itse olen toiminut korona-aikaan ruuhka-apuna Hyvinkään sairaalan päivystyksessä, jossa on onneksi pystytty rajaamaan riskiryhmät pois koronatyöstä.
4 Kenelle apu on tarkoitettu?
Akuuttihoidon ammattilaisille, mutta jos kotihoidossa tai palvelutalossa työskentelevä ottaa yhteyttä, autamme, jos resurssit riittävät. Haemme koko ajan rahaa, sillä maksamme kriisityöntekijöille palkan. Jos asiat menevät hyvin, pystymme auttamaan tänä vuonna 300 ihmistä ja tarjoamaan noin tuhat keskustelukertaa etänä.
5 Miksi halusit lääkäriksi akuutille?
Minusta piti tulla neurokirurgi. Olin Töölössä Juha Hernesniemen opissa, mutta sain sukellusreissulla toiseen silmääni vakavan infektion, joka vaikutti näkööni. Minulle sanottiin, etten koskaan tule leikkaamaan mikroskoopilla. Itkin asiaa päivän. Oli valittava toinen ala, ja akuuttilääketiede oli silloin uutta Suomessa.
Akuuttipuolen ihmiset ovat omanlaisiaan. Meiltä ei jää roikkumaan avoimia langanpäitä. Teemme päätökset nopeasti, syömme nopeasti, kävelemme nopeasti ja käymme vessassa nopeasti, jos käymme.
6 Olet puhunut jo aiemmin päivystyksen ja ensihoidon henkilöstön jaksamisesta. Miten siitä tuli sydämenasiasi?
Olen ollut itsekin tilanteessa, jonka jälkeen en ole saanut sanaa suusta. Defusing heti tilanteen jälkeen on tarpeen, mutta sen lisäksi olisi hyvä saada työnohjausta. Se on kuin henkistä kuntosalilla käyntiä ja osa työkyvyn ylläpitoa. Ihmiset reagoivat elämän raakuuteen eri tavoin. Kyynistymistä näkee joskus. Jos suhtautuu potilaana olevaan laitapuolen kulkijaan tympeästi, on aika jutella jonkun kanssa.
www.finnhelp.fi
Eeva Tuunainen
38-vuotias lääketieteen tohtori. Akuuttilääketieteeseen erikoistuva lääkäri, valmistuu tänä vuonna.
FinnEM ry:n puheenjohtaja.
Perheeseen kuuluu puoliso Olli ja 4- ja 7-vuotiaat lapset.
Asuu puolison työn takia osin Sveitsissä ja osin Suomessa.
Harrastaa jumppaa ja lasten kanssa touhuamista.
