1. Työnantaja arvioi riskit
Työnantajan on hankittava työssä tarvittavat henkilönsuojaimet, kuten näkyvä varoitusvaatetus.
Tehyläisessä työssä varoitusvaatetta käytetään useimmiten ensihoidossa.
Käytä henkilönsuojaimia huolellisesti ja työnantajan ohjeiden mukaisesti. Ilmoita havaitsemistasi vioista ja puutteista.
2. Kolme suojausluokkaa
Varoitusvaatteita on kolmea eri luokkaa.
Paras näkyvyys on luokan 3 vaatteissa. Luokan 3 vaatetus on pakollinen esimerkiksi silloin, kun työskennellään liikenteen välittömässä läheisyydessä.
Henkilönsuojainten käytöstä on säädetty työturvallisuuslaissa. Lainsäädäntö pohjautuu Euroopan unionin direktiiviin.
Direktiiviä täydentävät kansainväliset ISO-standardit, jotka vahvistetaan Suomessa SFS-tunnuksella. Standardit selventävät teknisiä vaatimuksia ja ominaisuuksia.
3. Kelillä kuin kelillä
Standardin mukainen varoitusvaatetus voi olla väriltään fluoresoivan keltainen, oranssinpunainen tai punainen.
Heijastavan materiaalin paras paikka on alhaalla hihoissa ja lahkeissa. Tällöin pimeässä näkyvä kuvio on sellainen, että siitä voi hahmottaa ihmisen asennon ja liikkumisen. Alhaalla sijaitsevat heijastepinnat myös ehkäisevät sitä, että kohde näyttäisi leijuvan ilmassa.
Asianmukainen sadevaatetus täyttää sekä sadevaatetuksen että erittäin näkyvän vaatetuksen standardit. Vedenpitävässä vaatteessa saumat on teipattu.