Tärkeät hoitotyön tukijat

”Työyhteisöni röntgenosastolla on ihana”

Laitoshuoltaja Ilkka Hyvönen:

”Olen työskennellyt laitoshuoltajana yli 30 vuotta. Olin pitkään Kuopiossa päivystysosastolla. Husissa olen ollut kymmenen vuotta, aluksi kirurgisella päivystysosastolla ja nyt pari vuotta röntgenosastolla Meilahden tornisairaalassa. Täällä tehdään röntgenkuvausten lisäksi muun muassa TT- ja ultraäänitutkimuksia sekä angiografioita. Monia tutkimushuoneita käytetään vielä myöhään illallakin. 

Röntgenosastolla on neljä laitoshuoltajaa. Meitä on aina kaksi illassa ja yksi aamussa. Illassa toinen siivoaa hallinnon tilat ja toinen angion puolen. Toimistot siivoamme vain kerran viikossa. Illalla tahti joskus kiihtyy, kun vuodeosastoilta tuodaan potilaita röntgeniin. Laitteisiin emme koske – hoitajat puhdistavat ne potilaiden välillä tarpeen mukaan. Vain lattiat ja tasot kuuluvat meille. Tutkimusten ja potilaiden välillä teemme huoneen välisiivouksen ja päivän päätyttyä perusteellisemman loppusiivouksen. 

Kun työskentelin vuodeosastoilla, tykkäsin jutella potilaiden kanssa. Sitä kaipaan välillä. Röntgenosastolla olen oppinut monia uusia asioita. Tänne ei voi tulla keikkalaiseksi noin vain, sillä täällä pitää olla koulutus juuri näiden tilojen siivoukseen. Siivoaminen on tarkkaa. Koneista ja niissä käytettävistä aineista pitää tietää paljon.

Angiografia eli verisuonten varjoainekuvaus voi joskus olla sotkuista puuhaa. Jos angiosaleissa on roiskunut verta pinnoille, ne puhdistetaan heti tietyillä aineilla ja tietyssä järjestyksessä.

Moni sanoo meille laitoshuoltajille, että talo ei toimisi ilman teitä. Työyhteisöni röntgenosastolla on ihana. Kaikki lääkäristä laitoshuoltajiin istuvat samassa taukotilassa höpöttelemässä niitä näitä.”

”Ongelmatilanteissa hoitajat soittavat fyysikolle”

Sairaalafyysikko Simo Näkki:

”Meitä sairaalafyysikoita on Suomessa noin 140. Fyysikot työskentelevät yliopistollisissa ja keskussairaaloissa neljässä eri yksikössä: radiologia, sädehoito, kliininen neurofysiologia sekä kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede. 

Minä työskentelen Seinäjoen keskussairaalassa radiologian puolella, jossa ollaan tekemissä säteilevien laitteiden kanssa. Potilasta säteilytetään röntgen- ja tietokonetomografiakuvauksissa, mutta sädeannoksen määrä yritetään optimoida mahdollisimman pieneksi. Ultraäänilaitteet käyttävät ultraääntä ja magneettikuvauslaitteet hyödyntävät voimakasta magneettikenttää ja sähkömagneettisia pulsseja.

Ongelmatilanteissa hoitajat soittavat fyysikolle. Esimerkiksi jos potilaalla on sähköinen kipustimulaattori, tulen mukaan kuvaukseen, jotta se ei mene kuvantamisessa rikki. Stimulaattori pitää asettaa magneettitilaan ja kuvauksessa täytyy noudattaa tiettyjä ehtoja.

Työhöni kuuluu laitteiden optimointia, ohjelmointia ja sädeannoksen säätelyä. Fyysikot osallistuvat uusien laitteiden hankintaan, mittausmenetelmien kehittämiseen ja laadunvalvontaan. Toimimme myös sairaalan säteilyturvallisuusasiantuntijoina ja koulutamme sairaalan henkilökuntaa säteilyn käytössä.

Asun perheineni Jyväskylässä, ja työnantajan joustavuuden ansiosta saan tehdä paljon etätöitä. Pyrin olemaan Seinäjoella muutaman päivän viikossa. On mukavaa ja hyödyllistä päästä juttelemaan hoitajien kanssa. Heiltä kuulen aina, miten laitteet ovat toimineet käytän­nössä.”

”Olen epävirallinen tietotoimisto”

Kahvilayrittäjä Ritu Laaksoniemi:

”Kahvilani on Kuusamon terveyskeskuksen pääsisäänkäynnin luona. Vaikka virallinen infopiste on lähellä, niin minä olen epävirallinen tietotoimisto, jolta kysytään neuvoja monta kertaa päivässä. Terveyskeskuksen imagon kannalta olen hyvin tärkeä.

Työssäni parasta on juuri palvelu. Pyrin toteuttamaan asiakkaiden toiveet. Asiakkaissa on paljon vanhoja ihmisiä. Kun he tulevat rollaattorin kanssa, vien heille kaikki pöytään asti. Eräs rouva kertoi, että hän ei jaksa viedä minulta tilaamaansa täytekakkua kotiin. Minä vein sen hänelle.

Vanhempi herra kirjoitti kerran kauniin runon kahvilapäiväkirjaani: Tytöt siellä aina hymyn antaa, silloin helpompi on kipuja kantaa. 

Lapset tulevat usein hammaslääkäriltä kahvilaan korvapuustin tuoksun houkuttelemina. Aikuiset tykkäävät myös paikallisista kampanisuista.

Terveyskeskuksen työntekijät tilaavat täytekakkuja läksiäisiin, synttäreille tai eläkekahveille. Myös perjantaipullia haetaan ahkerasti.”

”Olen pieni mutta tärkeä osa hoitoketjua”

Kliininen valokuvaaja Aino Huovio:

”Kliinisen valokuvaajan ammatti on monille tuntematon. Meillä Jorvin sairaalassa Espoossa on neljä kliinistä valokuvaajaa, ja kaikkiaan Husin valokuvauksen ja video­kuvauksen yksikössä on 12 henkilöä.

Valokuvien avulla voidaan seurata, miten infektio, vamma tai ihomuutos kehittyy. Käymme leikkaussaleissa, osastoilla ja poliklinikoilla. Kuvaamme niin vastasyntyneitä kuin päivystyspotilaita. Esimerkiksi ylimääräinen sormi vastasyntyneellä on yllättävän yleinen. Eniten meitä työllistävät kirurgit ja haavahoitajat.

Tallennan kuvat potilastietojärjestelmä Apotin kautta kuvien arkistointijärjestelmään, jonne arkistoidaan myös potilaan muut kuvantamiskuvat. Henkilökunta voi vaihtua, mutta kuva näyttää sen, miten paraneminen on edistynyt.

Teen työtä virka-aikana ja menen paikalle kutsuttaessa. Tykkään vaihtelevuudesta, mutta toisaalta kuvaamisen rutiinista. On tärkeää, miten ihminen kohdataan kuvaustilanteessa. Valokuvaus sairaalassa saattaa tuntua potilaasta oudolta, ja haluan tehdä siitä mahdollisimman mukavan kokemuksen.

On mahtavaa päästä todistamaan paranemista. Jorvin Palovammakeskuksessa hoidetaan Suomen vaativimmat palovammat. Niiden hoito voi kestää kuukausia ja kontrolliseuranta arpihoitoineen vuosia. Joskus saan todistaa potilaan iloa, kun syöpäpotilaalle rakennetaan uusi rinta.

Surullista on kuolleena syntyneiden vauvojen kuvaaminen. Silloin saatetaan ottaa kliinisten kuvien lisäksi kauniita muistokuvia vanhemmille.”

”Tärkeintä on kuunnella asiakasta kiireettä” 

Hautausyrittäjä Markku Lindholm: 

”Tänään sain ensimmäisen puhelun kello 6.30. Omainen soitti, että kotona saattohoidossa ollut äiti oli nukkunut pois. Yhdeksältä lähdin hakemaan vainajaa työkaverin kanssa sairaalaan, jossa lääkäri toteaa kuoleman.

Toimistolla kävi tänään kuudet asiakkaat sopimassa hautajaisista.

Parasta työssäni on nähdä omaisten tyytyväisyys, kun he saavat apua hautajaisjärjestelyissä. Läheisen kuolema tekee ihmisen usein avuttomaksi. Hoidan koko paketin virastoista muistotilaisuuteen.

Keskityn asiakkaaseen ja vältän kaikkea digitaalisuutta. Minulla ei ole toimistossa edes tietokonetta – tilauskirja on paperinen.

Monta kertaa huomaan, että asiakas ei meinaa kehdata kysyä jotain. Usein ne ovat pieniä juttuja, esimerkiksi voiko arkkuun laittaa korttipakan tai tupakka-askin. Toki voi. Pyöränsarvetkin laitettiin kerran.

Olen vetänyt hautaustoimistoa 35 vuotta mummuni ja enoni jalanjäljissä. Mummun kanssa menin monesti vainajan kotiinkin auttamaan. Pikkupoikana sain 50 penniä, kun laitoin vainajalle sukat jalkaan. Mummu ohjeisti, että ole hiljaa vaan, niin näytät viisaalta. Olen koittanut noudattaa tätä aikuisenakin.

Aiemmin täällä Pohjanmaalla järjestettiin lähes aina ulosveisuu eli saattohartaus, mutta nykyään se järjestetään vajaalle puolelle vainajista. Menneinä vuosina vainaja haettiin ulosveisuuta varten sairaalasta kotiin, jossa veisattiin ja hyvästeltiin. Nykyisin ulosveisuu pidetään useimmiten sairaalan kappelissa. Joskus kierrämme vieläkin kodin ja vainajalle tärkeiden paikkojen kautta arkku kyydissä.”

”Ilo ja suru ovat läsnä joka päivä”

Sairaalassa kukkakauppaa pitänyt Riitta Karjula:

”Aloittaessa vuonna 1982 Oulussa oli yli 60 kukkakauppaa. Nyt niitä on alle 10, sillä ihmiset ostavat kukkia eniten marketeista. Ennen tuoreita äitejä pidettiin synnytysosastolla viikko ja kukkia meni paljon. Nyt he viipyvät vain päivän pari, mutta kukkia tilataan kotiin vietäväksi.

Kukkakauppa tarjoaa erikoisosaamista ja palvelua. Parasta työssäni ovat tyytyväiset ihmiset. On palkitsevaa sitoa asiakkaalle kimppu, johon hän on tyytyväinen. Elämän kirjo iloineen ja suruineen on läsnä joka päivä.

Meiltä menee viikoittain kukkia osastoille syntymäpäivä- ja eläkekahveille. Sidon paljon kukkia myös väitöstilaisuuksiin. Laitosapulaisten eläkekukkiin toivotaan usein luutaa, jonka teen tikusta ja heinästä. Kätilön kimppuun saatan sitoa kuuntelutorven.

Koen olevani tärkeässä roolissa ­sosiaali- ja terveydenhuollon liepeillä. Kukilla voi kertoa enemmän kuin sanoilla. Kaunis kukkakimppu on kuin piristys­ruiske.”