Saitko lomautusilmoituksen? Toimi näin

Kunnat ja hyvinvointialueet saattavat lomauttaa säästösyistä myös hoitohenkilöstöä.

Kuvateksti
Lomautus toteutetaan yleensä kokonaisina päivinä.
Kuva: iStock

1. Työnantaja ilmoittaa lomautuksesta

Kunnissa ja hyvinvointialueilla työnantajan on ilmoitettava työntekijän lomauttamisesta kirjallisesti viimeistään kuukautta ennen lomautuksen alkamista. Yksityisellä puolella lomautusilmoitus on annettava viimeistään 14 vuorokautta ennen lomautuksen alkamista.

Työnantaja saa lomauttaa työntekijän silloin, kun työ on vähentynyt. Kunnissa ja hyvinvointialueilla työ ei vähene, mutta ne saattavat lomauttaa säästösyistä.

Lomautus toteutetaan yleensä kokonaisina päivinä. Työntekijä saattaa olla esimerkiksi yhden päivän viikossa lomautettuna useamman viikon aikana. Työnantajan valitsema tapa voi vaikuttaa siihen, miten ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha määräytyy.

2. Ilmoittaudu TE-toimistoon 

Ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi viimeistään ensimmäisenä lomautuspäivänä TE-palveluiden Oma asiointi -palvelussa. Ole tarkka päivässä, sillä oikeutesi työttömyyspäivärahaan ja omavastuuajan kertyminen alkavat vasta ilmoittautumispäivästä.

3. Hae ansiosidonnaista työttömyyskassasta

Sinulla on lomautusaikana oikeus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan omavastuuajan jälkeen.

Työttömyyspäivärahaa haetaan ensisijaisesti Terveydenhuoltoalan työttömyyskassan sähköisessä palvelussa. Tarkista, että yhteystietosi ovat ajan tasalla ja perehdy palvelun toimintaan jo etukäteen.

Työttömyyspäivärahaa haetaan aina jälkikäteen. Voit lähettää ensimmäisen hakemuksen, kun lomautus on kestänyt vähintään kaksi täyttä viikkoa tai lomautus on päättynyt. Päivärahaa tulee kuitenkin aina hakea viimeistään kolmen kuukauden kuluttua haettavasta jaksosta.

Omavastuuaika piteni vuoden alusta seitsemään työttömyyspäivään. 

Omavastuuajan ei tarvitse olla yhtenäinen, joten lyhyestäkin lomautuksesta kannattaa ilmoittautua työttömäksi. Mukaan voi laskea työttömyyspäivät enintään kahdeksalta peräkkäiseltä kalenteriviikolta. Työttömyyspäivärahan saaminen edellyttää, että olet kassan jäsenyysaikana ollut palkkatyössä vähintään 26 viikkoa työttömyyttä edeltävän 28 kuukauden aikana.

Työttömyyskassa pyrkii käsittelemään hakemukset kahdessa viikossa siitä, kun ne ovat saapuneet. Käsittelyaika voi olla myös lyhyempi tai pidempi.  

4. Ilmoita lomautuksesta myös Tehyyn

Tehy ei saa lomautuksesta tietoa työttömyyskassasta, joten ilmoita lomautuksestasi liittoon asiointipalvelussa. Lomautus oikeuttaa vapautukseen jäsenmaksusta.

Asiantuntijoina lakiasiainjohtaja Niklas Rantanen Terveydenhuoltoalan työttömyyskassasta sekä Tehystä edunvalvontapäällikkö Riikka Rapinoja, jäsenpalvelupäällikkö Heikki Saldén ja neuvottelupäällikkö Vappu Okkeri.

Lisätietoa työttömyyspäivärahasta.

Lisätietoa lomautuksesta. 

 

 

 

 

 

 

Mainos alkaa
Mainos päättyy