Pitkän uran tehnyt lastenhoitaja Merja Manninen toimii oppaanamme 2000-luvun ruokakasvatukseen.
Tänään on lounaaksi broilerikastiketta, perunaa ja iloisenvärisiä porkkanoita. Kaveriksi saa ottaa kurkkua, jäävuorisalaattia ja mandariinilohkoja. Ne ovat kaikki omissa astioissaan, joista saa valita lautaselleen mieleisensä.
Ei ole uutta, että ruokaa saa hakea lisää. Uutta on se, että lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi.
Olemme viitasaarelaisessa Marjametsän päiväkodissa tutustumassa ruokakasvatukseen. Nallenpesän lapset ovat 3–5-vuotiaita.
Ruokakasvatuksessa pyritään siihen, että ruokailu on lasten päivässä iloinen hetki.
”Lapsen ei pidä oppia ahdistumaan syömisestä ja kokea, että hän joutuu päivästä toiseen piinapenkkiin”, sanoo lastenhoitaja Merja Manninen. Hän on innostunut ruokakasvatuksesta ja saanut täydennyskoulutuksista tukea omille ajatuksilleen ja vinkkejä työhönsä.
Erillisillä tarjoiluastioilla on tarkoituksensa.
”Valmis sekoitus saattaa epäilyttää. Kun ainekset ovat erillään, lapsen on helpompi nähdä, mitä on tarjolla”, Merja selittää.
Aikuiset ovat ympärillä valmiina auttamaan. Jussi Soe, 4, haluaa salaatinkastiketta, vaikka salaatti ei tänään maistu. Ennen kuin Merja puristaa kastiketta pullosta, hän kysyy, mihin kohtaan lautasta Jussi haluaa kastikkeen. Jussi haluaa sen ”viereen”.
Kun päätösvalta on lapsilla, lautasten sisältö vaihtelee – ihan niin kuin aikuisten työpaikkaruokaloissa. Toisen lapsen lautasella on perunaa, kastiketta ja salaattia; toinen ottaa perunaa, salaattia ja näkkäriä.
Marjametsän lapset kasvavat linjaston käyttäjiksi pienestä pitäen. 4-vuotias osaa näppärästi ottaa tarjottimen ja annostella itselleen lounaan. Hän osaa myös kantaa tarjottimen itse pöytään. Vierasta aikuista keikkuva meno hiukan hirvittää, mutta maitolasi pysyy kuin pysyykin pystyssä.
Lapsilla on pöydissä omat paikat, jotta kukaan ei jäisi syömään ilman kavereita. Jokaisessa pöydässä syö myös aikuinen, joka auttaa, tukee ja on samalla esimerkki. Ruokarauha halutaan taata kaikille ja kaikissa tilanteissa. Jos joku lapsista saa hepulin, aikuinen pyrkii hoitamaan tilanteen mahdollisimman huomaamattomasti ja niin, että muiden syöminen ei häiriinny.
Sana ruokakasvatus voi kuulostaa uudelta, vaikka ruokailu ja siihen liittyvien taitojen opettelu on ollut aina osa päiväkotien arkea. Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin uusi käsite otettiin vuonna 2016.
”Suhtautuminen ruokaan ja ruokailuun on varhaiskasvatuksessa muuttunut. Aiemmin ruokailu on ollut aikuiselle suoritus, nykyään se on oppimistilanne”, sanoo projektitutkija Kaisa Kähkönen Itä-Suomen yliopistosta.
Ruokaan liittyy paljon tiedostamattomia arvoja, asenteita ja toimintatapoja. Kähkönen kehottaa varhaiskasvatuksen ammattilaista pohtimaan sekä omia käsityksiään ruuasta että sitä, mitä ammattilaisena haluaa lapsille opettaa.
”Ammattilainen osaa erottaa omat mielipiteensä päiväkodin yhteisistä linjauksista.”
Yhteiset linjaukset ja toimintatavat ovat tärkeitä, koska aikuisen oma kokemusmaailma vaikuttaa Kähkösen mukaan väistämättä siihen, miten ruuasta puhutaan. Oma kokemusmaailma puolestaan on sidoksissa kunkin aikakauden näkemyksiin ja toimintatapoihin.
”Samassa päiväkodissa työskentelevistä yksi on voinut kasvaa ympäristössä ja ilmapiirissä, jossa on ollut pulaa kaikesta. Toinen on voinut elää yltäkylläisyydessä.”
Suhtautuminen ruokaan ja ruokailutilanteeseen on tutkija Kaisa Kähkösen mukaan muuttunut täysin.
”Ymmärrys terveyttä edistävästä ruokavaliosta ja keinoista opettaa sitä lapsille on lisääntynyt valtavasti muutamassa vuosikymmenessä”, hän muistuttaa.
2000-luvun lapset saavat osallistua ja vaikuttaa ruokailuun entistä enemmän. Lapsi saa myös päättää, missä järjestyksessä ruokansa syö.
Lastenhoitaja Merja Manninen on kokenut tämän muutoksen pitkällä työurallaan ja on näkemästään iloinen. Muistot 1970-luvulta saavat Merjan puistelemaan päätään. Hän itse ei ole koskaan pakottanut lasta syömään saati syöttänyt väkisin, mutta hän tietää sitä tapahtuneen.
”Nuorena en osannut puuttua, vaikka ajattelin, että pakottaminen on väärin.”
Yksittäisen lastenhoitajan näkemykset olisivat tuskin yleisiä toimintatapoja muuttaneetkaan. Ruokakasvatuksen tärkeä lähtökohta on, että päiväkodin kaikki aikuiset toimivat samalla tavalla ja muutoksille on johdon tuki. Lisäksi tarvitaan koulutusta.
Moni aikuinen muistaa, miten lapsena joutui istumaan kylmenevän ruoka-annoksensa ääressä. Lautanen piti syödä tyhjäksi. Pakottaminen ja painostaminen vähenivät 80-luvulla, ja viimeistään 90-luvulla siirryttiin houkutteluun ja maistattamiseen. Ruokailu oli silti aikuislähtöistä: aikuinen määräsi, mitä lapsi syö ja missä järjestyksessä mitäkin saa syödä.
”Ennen aikuiset kehottivat syömään pääruuan ensin. Vasta sen jälkeen lapsi sai syödä leivän ja juoda maidon. Jälkiruoka evättiin, jos ei syönyt pääruokaa. Vihoviimeisintä, mitä lapselle voi tehdä, on jättää hänet ilman jälkiruokaa”, Merja sanoo.
Merjan mukaan lapset syövät useimmiten hyvin, vaikka toki hänkin on kohdannut lapsia, joille on maistunut päiväkodissa vain näkkileipä. Lasten lempiruokia ovat keitot, erityisesti hernekeitto ja kasvissosekeitto. Myös perinteiset lihapullat ovat suosittuja.
”Hernekeiton suosio vähän hämmästyttää. Olimme kerran metsäretkellä ja paistoimme makkaraa. Ajattelin, että ruoka ei ehkä sen päälle päiväkodissa maistu, mutta sinä päivänä oli hernekeittoa ja lapset söivät sitäkin.”
Vanhemmalle ei sanota iltapäivällä, että lapsi ei taaskaan syönyt mitään.
Muutos ruokakasvatuksessa ulottuu myös yhteistyöhön perheiden kanssa. Vanhemmat näkevät ruokalistan ilmoitustaululta. Heidän mahdollisiin kysymyksiinsä vastataan, mutta päiväkodin työntekijät pyrkivät puhumaan lapsen syömisestä neutraalisti. Ruuasta ja syömisestä ei tehdä onnistumista tai epäonnistumista.
”Vanhemmalle ei sanota iltapäivällä, että lapsi ei taaskaan syönyt mitään.”
Myös lasten kysymyksiin ruuasta vastataan. Ruuan alkuperästäkin keskustellaan, jos he ovat siitä kiinnostuneita. Merja kertoo tytöstä, joka ei tiennyt, mitä lautasella oleva broileri on.
Merja selitti broilerin kasvatuksesta ja ruokinnasta. Hän oli valmis kertomaan linnun kohtalon rehellisesti, mutta lapsi ei kysellyt enempää, joten keskustelu jäi siihen.
”Lapsi taisi tajuta lopun kertomattakin, sillä liha jäi lautaselle.”
Ruokakasvatus on muutakin kuin ruokailua ja siitä puhumista. Välillä tutustutaan ruuan eri raaka-aineisiin. Sitä kutsutaan aistilähtöiseksi ruokakasvatukseksi.
Puuropäivinä lasten kanssa voidaan jutella siitä, mistä aineksista päivän puuro on tehty.
”Lapset saavat kosketella, maistaa ja haistaa kypsentämättömiä puurohiutaleita.”
Joskus ruualla saa myös leikkiä.
”Kun tarjolla oli kasvispihvejä, toin nähtäväksi porkkanoita, palsternakkaa ja sipuleita. Lapset saivat haistella ja maistella niitä kypsentämättöminä, sitten maalasimme niitä ja teimme painotyön”, Merja kertoo.
Tänään nallenpesäläiset tutustuvat erilaisiin yrtteihin.
Merjan pusseissa on persiljaa, tilliä, minttua ja basilikaa. Tillin nimi ei ensin muistu kenenkään mieleen, mutta sitten Merja antaa vinkin, että sillä voi maustaa kalaa.
”Me ollaan tehty mummin kanssa kalakeittoa”, muistaa Viola Malinen, 5.
Jussi Soe ja Minka Manninen, 4, haluavat maistaa persiljaa, mutta Onni Niskanen, 4, ei halua edes haistaa. Hänen ei tarvitse.
Merja näyttää lapsille minttua ja antaa vinkin: päiväkodissa on tämän niminen aikuinen.
”Päivi? Minna?”, lapset ehdottavat. Lopulta muistuu Minttukin mieleen.
Aistilähtöistä ruokakasvatusta ovat myös retket. Niillä päiväkoti vie lapsia myös tutustumaan paikkoihin, jossa ruoka kasvaa.
Läheisessä metsässä kasvaa mustikoita ja puolukoita. Niitä on käyty metsässä maistelemassa ja poimimassa, ja sitten on leivottu yhdessä. Viereisen talon pihassa on vanhoja omenapuita, jotka tuottavat syksyllä satoa.
”Luontoretket eivät ole sinänsä uutta, mutta nykyään niitä tehdään ruokakasvatuksen nimissä suunnitellummin. Lapset rakastavat syödä metsässä mustikoita.”
Päiväkotivierailumme aikaan Merja oli viimeistä viikkoa työelämässä. Kesäloman jälkeen hän jää eläkkeelle.
Millaiset ovat tunnelmat?
”Huojentuneet ja haikeat. Olen odottanut eläkettä jo monta vuotta. Hyvältä tuntui tosin sekin, kun esihenkilö sanoi, että ei millään päästäisi minua pois, koska olen aina ollut niin innokas omaksumaan uutta.”
Tehyn tavoitteena on saada varhaiskasvatuksen lastenhoitajille yksi päivittäinen lepotauko lisää kuntasektorin työehtosopimukseen.
Lastenhoitajilla on työehtosopimusten mukaan oikeus kahteen elpymistaukoon työvuoron aikana. Varsinaista ruokataukoa heillä ei useinkaan ole.
”Kun lastenhoitaja ruokailee lasten kanssa, kyse on esimerkkiruokailusta ja työstä, ei ruokatauosta, joka on työstä vapaata”, sanoo neuvottelupäällikkö Riikka Rapinoja.
Koska lastenhoitajilla ei ole yleensä mahdollisuutta poistua työpaikalta tauon ajaksi, uusi tauko sisältyisi työaikaan.
Ruokataukokysymykset ovat esillä myös yksityisen sosiaalipalvelualan neuvotteluissa. Niin sanottua sostessiä sovelletaan yksityisessä varhaiskasvatuksessa.
