Perusasioiden äärellä

Eturauhassyöpää sairastava Ari Haapasalo makaa kyljellään haavahoitohuoneen hoitopöydällä. Hänelle on pari vuotta sitten laitettu pyelostomiakatetri eli joustava putki, joka menee ihon läpi suoraan munuaiseen. Virtsa tulee katetria pitkin pussiin.

Sairaanhoitaja Liisa Hyttinen irrottaa varovasti sidosta Haapasalon alavatsalta ja puhdistaa ihoalueen. Sitten hän laittaa uuden sidoksen ja päälle vettä hylkivän kalvon.

Haapasalolla on katetri molemmissa munuaisissa, mutta vain toinen katetreista on käytössä.

”Tämä oikeanpuoleinen on tällainen varaventtiili”, hän selittää.

Tunnelma pienessä hoitohuoneessa on rento ja välitön. Hoitaja ja potilas ovat tulleet toisilleen tutuiksi. Liisa tietää, että Arilla on tapana keventää huumorilla.

Lääkäreistä pula

Sammonlahden terveysasema, tai hyvinvointiasema kuten täällä sanotaan, sijaitsee Lappeenrannan länsi­alueella ja on yksi Etelä-Karjalan hyvinvointialueen yhdestätoista hyvinvointiasemasta.

Monet hyvinvointialueet ovat ilmoittaneet lakkauttavansa terveysasemia tai supistavansa niiden toimintaa säästösyistä. Etelä-Karjalassa kivijalkapalvelut pysynevät joka kunnassa. Tosin palveluverkkouudistus on yhä työn alla.

Sammonlahden tilanne on vakaa, sillä sen alueella asuu liki 20 000 asukasta. Heidän perusterveydenhuollostaan vastaa yhdeksän sairaanhoitajaa, jotka vastaanottavat potilaita vanhan väestövastuujärjestelmän pohjalta. Lääkäreitä on kuusi ja heidän työsarkaansa kuuluu hyvinvointiaseman lisäksi päivystystä, neuvolaa ja kotisairaanhoitoa.

Hammashoitolan Sammonlahti menetti aiemmin tänä vuonna, mutta nyt tiloihin on palaamassa terveysaseman kiirevastaanotto. Se lopetettiin vuonna 2019 tila- ja lääkäripulan takia.

Lappeenrannan hyvinvointiasemille on saatu lääkäreitä kohtalaisen hyvin, mutta Imatralla ja pienemmissä kunnissa on vaikeampaa. Sammonlahdessa lääkäritilanne ei ole hyvä, mutta ei huonokaan.

”Pahimmillaan meillä oli täällä vain kolme lääkäriä. Nyt on puolet enemmän. Mutta jotta kaikki sujuisi hyvin, tarvittaisiin kahdeksan lääkäriä”, Liisa Hyttinen sanoo.

Hän on yksi hyvinvointiaseman ”vanhoista ketuista”: kokenut pitkän linjan sairaanhoitaja, jolla on rautainen am­­mattitaito ja joka toimii myös tiiminvetäjänä. Samanlainen konkarihoitaja on myös Kaija Kuhmonen, joka on toinen aseman lääkkeitä määräävistä hoitajista. 

Liisa ja Kaija tietävät, miten tärkeää työtä he tekevät. Säästöpaineet tuntuvat kuitenkin myös Sammonlahdessa. Muun muassa hoitotarvikkeista ja laboratoriokokeista on tingittävä.

”Kannattaa muistaa, että meistä tämä lähtee. Jos täällä pystytään hoitamaan asiat hyvin, ei kalliiseen erikoissairaanhoitoon tarvitse hakeutua niin paljon”, Kaija huomauttaa.

Perustaso ytimeen

Sote-uudistuksen tavoitteena oli nimenomaan vahvistaa perusterveydenhuoltoa ja hoidon integraatiota, mutta toisin vaikuttaa käyneen, sanoo Tehyn ammatillisen edunvalvonnan päällikkö Petra Marjamaa.

Moni terveysasema on liipaisimella, jonot ovat edelleen pitkiä, lääkäriin ei pääse.

”On herännyt huoli siitä, miten palvelut taataan kaikille ja miten terveyden edistämisestä huolehditaan. Perustason palveluiden vahvistaminen pitäisi olla koko homman ydin.”

Tehyssä ajatellaan, että julkisen sektorin pitää pysyä vahvana. Petra Marjamaa pohtii, ajavatko heikennykset asiak­kaita enemmän yksityiselle puolelle. Kuinka käy heille, joilla ei ole varaa terveysvakuutuksiin tai jotka eivät kuulu työterveyshuollon piiriin?

Kun lähipalveluja heikennetään ja etäisyydet kasvavat, digitaalisista ja liikkuvista palveluista on ajateltu tilanteen pelastajaa. Petra Marjamaan mukaan ne ovat hyviä ja täydentäviä palvelumuotoja, mutta muutakin on oltava tarjolla.

Usein Suomessa haikaillaan Tanskan järjestelmän perään. Siellä ihmisillä on omalääkäri, joka on ammatinharjoittajana toimiva yleislääkäri. Lääkärille pääsee muutamassa päivässä.

Ylilääkäri Sami Raasakka Etelä-Karjalan hyvinvointialueelta korostaa, että hoidon jatkuvuus on ehdottomasti tavoitteena, sillä se kohentaisi sekä potilas- että työtyytyväisyyttä.

”Mikä tarkkaan ottaen olisi malli hoidon jatkuvuuden parantamiseen, ei ole aivan helppo kysymys. Joka tapauksessa omahoitaja ja alueesta vastaava, pysyvä lääkäri pääsisivät yhteistyössä hyviin tuloksiin.”

Palvelu pelaa

”Jos punainen valo palaa, niin odota rauhassa vuoroasi”, lukee ovessa. Kyse on Sammonlahden hyvinvointiaseman palvelupisteestä, jota pyörittivät aiemmin terveyskeskusavustajat.

”Ja oikein hyvin pyörittivätkin”, huomauttaa Liisa Hyttinen.

Mutta koska terveyskeskusavustajat eivät voi tehdä hoidon tarpeen arviota, palvelupistettä hoitavat nykyään sairaanhoitajat – jokainen vuorollaan.

”Tänne tulee ihmisiä kaiken maailman asioissa, muun muassa tiedustelemaan laboratoriotuloksia ja rokotusaikoja ja kyselemään keskussairaalan jonotilannetta, kertoo Kaija Kuhmonen, joka on tänään vastuussa palvelupisteestä.

Hyvinvointiasemalla toimii aamupäivisin myös sairaanhoitajan vastaanotto, jonne voi mennä ilman ajanvarausta esimerkiksi korvahuuhteluun, ottamaan rokotuksia tai poistattamaan punkkia tai ompeleita.

Sirpa Pesu on tullut Kaijan luokse palvelupisteelle kysymään laboratoriokokeiden tuloksia. Hänellä on polvessa kipua ja turvotusta. Kaija käy läpi tuloksia asiakkaan kanssa. Tällä kertaa hän ei voi auttaa enempää, sillä asiakkaalle on jo määrätty uusia laboratoriokokeita ja aika reumalääkärille.

”Asiaa selvitellään enemmän siellä reumapolilla.”

Samalla ovenavauksella, kun Sirpa Pesu poistuu, sisään kävelee nuorimies, joka haluaa tietää tulehdusarvonsa.

Yhä monisairaampia

Kun Liisa Hyttinen muutti viisitoista vuotta sitten Helsingistä Lappeenrantaan, hän halusi töihin nimenomaan terveyskeskukseen. Hänellä oli takana neljännesvuosisata Meilahden päivystyksessä. Hän halusi päivätyöhön sekä sellaiseen työhön, jossa olisi jatkumoa – päivystyksessä potilaat tulivat ja menivät, eikä heitä nähnyt enää koskaan.

”Halusin omia potilaita. Ajattelin, että olisi ihanaa, jos joku odottaisi minua oven takana.”

Nyt hän kutsuu sisään vuositarkastukseen tulleen vanhemman rouvan, joka sairastaa verenpainetautia. Hänellä on myös muita sairauksia, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta. Pallolaajennus on tehty joitakin vuosia aiemmin.

Liisa pyytää asiakasta vertaamaan vointia vuoden takaiseen tilanteeseen. Asiat ovat menneet rouvan mielestä huonompaan suuntaan. Hänellä on mielialaongelmia ja pelko siitä, että hän sairastaa syöpää. Hän onkin taannoin käynyt ylävatsakipujen takia päivystyksessä, jossa tehtiin laajat tutkimukset. Mitään poikkeavaa ei löytynyt.

Liisa käy lääkelistan ja aiemmat tutkimustulokset läpi asiakkaan kanssa. Poikkeavista tuloksista keskustellaan ja mietitään jatkoja. Liisa vakuuttaa, että vointia voidaan turvallisesti jäädä seuraamaan.

”Työsarkaa lisää se, että ihmiset ­elävät yhä pidempään ja ovat yhä monisairaampia. Harvoin on vastaanotolla vain yksi asia hoidettavana. Tämä ­vaatii hoitajalta laaja-alaista osaamista”, Liisa huomauttaa asiakkaan lähdettyä.

Iso osa hoitajien työstä tapahtuu puhelimessa, jossa he tekevät hoidon tarpeen arviota. Etelä-Karjalan hyvinvointialueella on käytössä omahoitajamalli, jossa iäkkäille ja monisairaille asiakkaille nimetään oma hoitaja. Hänelle voi jättää soittopyynnön aamuisin, ja hoitaja soittaa takaisin myöhemmin samana päivänä.

Luota hoitajaan

Liisan vastaanottohuoneessa on esillä asiakkailta tulleita kiitoskortteja sekä piirros, jonka teki siedätyshoidossa ollut nuori poika. Siinä lukee ”Kiitos tuhannesti Liisa” ja sitä koristaa tyylitellysti piirretty koivu.

Liisa ja Kaija kokevat, että he pystyvät hoitamaan tehtävänsä hyvin, vaikka kaikesta leikataan. Asiakkaat ovat työn suola. Kiireestä johtuvaa eettistä stressiä he eivät koe, mutta stressiä aiheuttaa kirjaaminen. Hoitajista tuntuu usein siltä, kuin se kiilaisi perustehtävän ohi. Liisa naurahtaa, että hän vastaanottaisi asiakkaita vaikka liukuhihnalta, jos joku muu hoitaisi kirjaamisen.

”Konetta pitää tuijottaa todella paljon. Järjestelmä on monimutkainen ja siihen menee kohtuuttoman paljon aikaa. Herkästi jää jokin klikkaus tekemättä. Usein tulee sitten palautetta, että tilastointi on väärä tai se puuttuu”, Kaija summaa.

Kaikista eniten vaikeuksia aiheuttaa kuitenkin krooninen lääkäripula. Tämä heijastuu sekä sairaanhoitajien ja lääkäreiden välisiin konsultaatioaikoihin että potilaiden lääkäriaikoihin.

Sammonlahdessa vastaanottoajat menevät yli kuukauden päähän. Puolikiireellisiä aikoja voi varata kahden viikon päähän. Jos potilas ei voi odottaa puolikiireellistä aikaa, hänen on suunnattava päivystykseen.

”On raskasta, kun tietää, että potilas tarvitsisi lääkäriajan, mutta kun niitä ei ole. Jokin ratkaisuhan niihin aina löytyy, mutta kyllä se tuskaa tuottaa”, sanoo Kaija.

Puolikiireelliset ajat avataan vain viikoksi eteenpäin. Liisa paljastaa, että hän otti juuri yhden sellaisen.

”Se oli lukittu aika, jonka otin luvatta.”

Liisa toivoo, että sairaanhoitajan ammattitaitoon luotettaisiin puolin ja toisin: asiakas saattaa vaatia lääkäriaikaa, vaikka sairaanhoitaja on todennut, että sellaiselle ei ole tarvetta. Ja toisaalta: hoitaja voi joutua kierrättämään asian lääkärikonsultaation kautta, vaikka tietää, että lääkäriaika tarvitaan.

”Lääkäri sanoo sitten, että kyllä tämä potilas lääkärin tarvitsee. Systeemi on kankea ja vie turhaan kaikkien aikaa.”