Osaatko tarkistaa palkkalaskelmasi? Hyvinvointialueelle siirtyessä se kannattaa tehdä – Katso ohjeet

Palkan eri osien pitää pysyä ennallaan, kun kunnissa työskentelevät siirtyvät vuodenvaihteessa hyvinvointialueiden palvelukseen. Työnantaja ei saa esimerkiksi pienentää tehtäväkohtaista palkkaa ja siirtää sitä henkilökohtaiseksi lisäksi.

Kuvateksti
Esimerkkinä on kunnalla pitkään työskennelleen sairaanhoitajan palkkalaskelma.

1. Tehtävä­kohtaisen palkan eli ­peruspalkan perusteena on tehtävän vaativuus.

2. Henkilökohtaisen lisän ­mak­sami­nen perustuu työsuorituksen arviointiin. Lisä on harkinnan­varainen, ja työn­antaja päättää, kenelle sitä ­maksetaan. Tyypillisesti lisä on 30–150 euroa.

3. Työkokemuslisä perustuu palvelus­aikaan.

Jos hyväksyttävää palvelusaikaa on 5 vuotta, lisä on 3 prosenttia tehtäväkohtaisesta palkasta. 10 vuoden jälkeen lisä on 8 prosenttia. Koska esimerkissä yksiköitä on kaksi, hoitajalla on vähintään 10 vuotta työkokemusta.

4. Vuosilomapalkka maksetaan hyväksytyn loman perusteella. Vastaavalta ajalta vähennetään normaalia palkkaa, jota maksetaan kohdissa 1, 2 ja 3. 

5. Työaikakorvaukset maksetaan ­palkan päälle.

Iltatyökorvaus on 15, yötyökorvaus 40 ja sunnuntaityö­korvaus 100 prosenttia varsinaisesta palkasta lasketusta tunti­palkasta.

Esimerkki­hoitajan varsinainen palkka muodostuu tehtäväkohtaisesta ­palkasta, henkilökohtaisesta lisästä ja työ­kokemuslisästä.

Varsinaiseen ­palkkaan kuuluvat myös määrävuosilisä, syrjäseutulisä, kielilisä, rekry­tointilisä, luottamusmieskorvaus ja ­työsuojeluvaltuutetun korvaus, mutta esimerkkihenkilöllä ei ole näitä palkan osia.

6. Vuosilomalisä on korvaus siitä, että lisiä ei loman aikana kerry.

7. Ennakonpidätys määräytyy oman veroprosentin mukaan.

8. Ammattiyhdistyksen jäsenmaksu menee suoraan palkasta.

9. Autopaikan maksu.

10. Kaikki palkansaajat maksavat suoraan palkastaan työn­tekijän ­eläkemaksun. Sen suuruus on tänä vuonna 7,15 prosenttia työntekijän kokonaisansiosta (53–62-vuotiailla 8,65 prosenttia). 

11. Työttömyys­vakuutusmaksu on 1,5 ­prosenttia palkasta. 

Tarkkana vuodenvaihteessa

  • Kaikki työsuhteen ehdot säilyvät ­ennallaan, kun työntekijä siirtyy hyvinvointi­alueen palvelukseen 1.1.2023.
  • Työnantajan muutostilanne ja liikkeen­luovutus eivät saa laskea palkkaa. ­Kaikki palkanosat säilyvät ennallaan.
  • Jos tehtävä muuttuu, varmista ­palkkasi suuruus luottamusmiehen avulla ennen kuin sovit muutoksesta.
  • Jos tehtävän vaativuus muuttuu ­olennaisesti vaativammaksi, tehtäväkohtainen palkka tarkistetaan vastaamaan tehtävän vaativuutta muutosajankohdasta lukien. Ole yhteydessä luottamusmieheen.
  • Palkan alentaminen on mahdol­lista ainoastaan silloin, kun tehtävät muuttuvat olennaisesti vähemmän vaativiksi. Sote-sopimuksen mukaan tehtäväkohtaista palkkaa voidaan alentaa kahdeksan viikon kuluttua tehtävien muuttumisesta.
  • Ole yhteydessä luottamusmieheen, jos palkkarakenteeseesi on tehty muutoksia, joista et ole sopinut.

Lue lisää hyvinvointialueelle siirtymisestä.

Lue lisää: Siirrytkö hyvinvointialueelle? Muistilista neuvoo, kuinka varautua mahdollisiin palkkasotkuihin

Lue lisää: Saavatko tehyläiset palkkansa tammikuussa? Kysyimme kaikilta hyvinvointialueilta, miten palkanmaksuun on varauduttu

Lue lisää: Hyvinvointialueelle siirtyminen myllää työpaikan – Miten selvitä henkisesti suuresta muutoksesta?

Lue lisää: Hyvinvointialueet aloittavat – Mitä pitää tietää?

Asiantuntijoina Tehyn neuvotteleva edunvalvonta-asiantuntija Heidi Laurila ja palkanlaskija Vuokko Kämäräinen. Esimerkkipalkkakuittina on kunnalla pitkään työskennelleen sairaanhoitajan palkkakuitti.