Näin Tehy tukee yrittäjäjäseniä

Tehy tarjoaa yrittäjäjäsenilleen vakuutuksia, oikeusapua ja sosiaali- ja terveysalan yritystoimintaan erikoistunutta lakineuvontaa.

Kuvateksti
Tehyläisten yrittäjien jäsenedut ovat muuten samat kuin palkansaajilla, mutta vakuutusturva on erilainen.
Kuva: Jaakko Martikainen

Tehyssä on noin 2 000 yrittäjäjäsentä. Heistä noin puolet on päätoimisia yrittäjiä. Toinen puoli tekee yritystoimintaa sivutoimisesti oman palkkatyön ohella esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin toiminimellä.

Tehyläisten yrittäjien jäsenedut ovat muuten samat kuin palkansaajilla, mutta vakuutusturva on erilainen. Tehyn yrittäjäasioista vastaava järjestöasiantuntija Heidi Elakshar saakin eniten kysymyksiä juuri Tehyn jäsenyyden tarjoamista vakuutuksista.

”Tehyn yrittäjäjäsenyyteen kuuluvat vakuutukset vaihtelevat jäsenen koulutuksesta ja yrityksen koosta riippuen. Tehyläinen yrittäjä tarvitsee toiminnassaan useita erilaisia lakisääteisiä vakuutuksia. Niiden tilanne on hyvä selvittää etukäteen, ettei tule esimerkiksi turhaan ostettua Tehyn jo tarjoaman vakuutuksen kanssa päällekkäistä vakuutusta vakuutusyhtiöstä”, Elakshar huomauttaa.

Tehyläisille yksin toimiville ammatinharjoittajille ja yrittäjille kuuluu myös Tehyn oikeusapu.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Päätoimisen yrittäjän jäsenmaksu on 20 euroa kuussa. Sivutoimisen yrittäjän jäsenmaksu on 1,1 prosenttia työsuhteen veronalaisesta kokonaisansiosta, kuitenkin vähintään 20 euroa kuussa.

Vakuutusten lisäksi Tehyn yrittäjäjäsen saa maksutonta, sosiaali- ja terveysalan yritystoimintaan erikoistunutta lakineuvontaa Yrittäjäneuvonta Nyanssista. Elakshar kannustaa ottamaan sinne yhteyttä erityisesti yritystoimintaa aloitellessa.

”Koska sote-alalla työskentely on ilmoituksen- tai luvanvaraista toimintaa, Yrittäjäneuvonta Nyanssin kautta saa apua muun muassa siihen, mitä ilmoituksia tai lupia tarvitaan Valvirasta ja aluehallintovirastosta. Apua saa myös esimerkiksi tilanteessa, jos suunnittelee yritysmuodon vaihtamista toiminimestä osakeyhtiöön.”

Yrittäjäneuvonta Nyanssista voi pyytää myös konsultointia esimerkiksi sopimusasioissa sekä verotuksellisissa kysymyksissä.

Elakshar kannustaa tehyläisiä yrittäjiä hankkimaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalaa hyvin tuntevan kirjanpitäjän, joka tietää alan verotukselliset erityiskysymykset.

”Kannattaa kysellä suosituksia omista yrittäjäverkostoista tai esimerkiksi Tehyn Yrittäjäjaosto -nimisestä Facebook-ryhmästä.”

Tehyn Yrittäjäjaosto kokoaa tehyläiset yrittäjät yhteisiin tapahtumiin, koulutuksiin ja vertaistuen äärelle. Sillä on oma hallitus ideoimassa toimintaa. Jaosto järjestää pari kertaa vuodessa jäseniltoja verkossa ja kerran vuodessa maksuttomat opintopäivät.

Lue myös: Harkitsetko yrittäjyyttä? Diabeteshoitaja, jalkojenhoitaja ja fysioterapeutti kertovat, mikä yrittäjyydessä on parasta ja vaativinta

Lue lisää Tehyn eduista yrittäjille, osallistu Yrittäjäjaoston opintopäivään 11.11.2023 ja muista ilmoittaa yritystietosi Tehyn Asiointipalvelun kautta jäsentietoihisi. Jäsenyyteen kuuluvat vakuutukset ovat voimassa vasta, kun yritystiedot ovat kirjattuna jäsentietoihin. Tehy.fi > Asiointipalvelu > Oikopolut: Ilmoita uudet työsuhdetietosi > Ammatinharjoittaja- ja yrittäjätiedot -välilehti > Ilmoita uusi yrittäjyys