Mitä priorisointi oikeastaan tarkoittaa, Paulus Torkki?

1. Ymmärretäänkö terveydenhuollon priorisointi oikein? Mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Meillä on tietty määrä hoitajia, lääkäreitä ja muita ammattilaisia. Priorisointi on esimerkiksi sen pohtimista, miten saamme näillä resursseilla parhaan mahdollisen hyödyn kansalaisille. Priorisoitaessa päätetään, mitä tarjotaan ja mitä ei tarjota.

Priorisointia tehdään vääjäämättä aina. Kysymys on siitä, tehdäänkö se piilossa vai avoimesti.

Kyse ei ole siitä, että joku vakavasti sairastunut jätettäisiin hoitamatta. Kyse on siitä, mitä palveluita meillä on varaa tarjota, jotta toiminta olisi kestävää myös tulevaisuudessa. Kaikki hoito ei ole vaikuttavaa eikä välttämätöntä.

2. Kuka päättää priorisoinnista?

Päätöksiä tehdään monella eri tasolla, ja olisi tärkeää, että päätökset olisivat yhtenäisiä. Poliittiset päättäjät päättävät, paljonko rahaa ja resursseja sote-palveluihin käytetään. Sote-johto päättää, miten paljon eri hoitoihin kohdennetaan resursseja. Ja etulinjan ammattilaiset tekevät viime kädessä yksittäisten potilaiden hoitoa koskevat päätökset.

Koska yhtenäiset periaatteet puuttuvat, Suomi saa kansainvälisessä vertailussa koko ajan moitteita eriarvoisuudesta hoidon saatavuudessa. Meillä on alueellista ja sosioekonomisiin lähtökohtiin liittyvää eriarvoisuutta.

3. Miten sote-uudistus on vaikuttanut asiaan asiaan?

Ennen uudistusta kunnilla ja sairaanhoitopiireillä oli iso valta päättää resurssien kohdentamisesta. Tällöin muotoutui alueellisia periaatteita. Nyt rahoitus ja sen käytön valvonta tulevat valtiolta, mikä poistaa alueellisia eroja. Maan hallitusohjelman mukaan palveluvalikoima aiotaan määritellä entistä tarkemmin kansallisesti. Samalla on tarkoitus luoda uusi toimija, joka määrittäisi näitä periaatteita kansallisesti ja ohjaisi palveluvalikoimaa. Esimerkiksi Ruotsissa on priorisointikeskus.

4. Puhutaanko priorisoinnista Suomessa riittävästi?

Ei. Tarvitsemme avointa keskustelua, johon kansalaiset pitää saada mukaan. Esimerkiksi ilmastonmuutos osoittaa, että poliittiset päättäjät pystyvät tekemään pitkälle luotaavia päätöksiä, kun taustalla on kansalaisten tietoisuus ja tuki.

Kun kyse on julkisesta palvelusta, ihmisten odotukset ylittävät aina tarjonnan, koska ihmisten ei tarvitse itse maksaa kokonaishintaa. Kun väestö ikääntyy, palveluiden tarve kasvaa. Jotta toiminta olisi kestävää, pitää määritellä, mitä tuotetaan julkisin verovaroin. Nyt ongelmana on se, että vaatimuksia on paljon, ne ovat epämääräisiä ja rahoitus on niukkaa. Tästä syntyy iso jännite.

5. Miten ratkaisisit hoitajapulan?

Meillä on nyt enemmän sote-ammattilaisia kuin koskaan, eikä sote-palveluita ole tarjottu ikinä niin paljon kuin nykyään. Jos vain lisäämme hoitajia ja lääkäreitä, pula ei lopu.

Kääntäisin asian toisin päin: meillä on nyt näin paljon hoitajia – mihin palveluihin tämä määrä riittää? Myös siihen pitää varautua, että omaisten rooli ikääntyvien sukulaisten hoidossa kasvaa. Lisäksi pitää määritellä, mitkä työt vaativat hoitotyön ammattilaisia ja mihin riittää hoivan perusosaaminen.