1. Olit 15-vuotiaana mukana kohtalokkaassa tappelussa. Mitä siitä sinulle seurasi ja miten olet kuntoutunut?
Sain aivoverenvuodon, minut leikattiin ja vaivutettiin koomaan. Olin vähällä kuolla. Minut herätettiin kolmen ja puolen viikon kuluttua. Ensimmäinen muistoni on, kun pikkuveli tuli katsomaan minua. Broidi itki, halasi ja sanoi: ”Vitun tyhmä, rakastan sua.” Olin neliraajahalvaantunut, enkä pystynyt puhumaan. Läheisilleni sanottiin, että jään vihannekseksi, mutta niin ei käynyt – ehkä nuoruuteni takia.
Minulla on lasten osastolta vain hyviä muistoja, aivoni ovat ehkä tuhonneet huonot. Hoitajilla oli minulle aina aikaa. Puheeni oli aluksi hiljaista piipitystä. Kädet alkoivat toimia, vaikka alussa ne tärisivät niin, että mehupillin pitäminen oli hankalaa. Vähitellen opettelin kävelyä. Olin tosi masentunut, kun tajusin, etten pysty käymään koulua tai saa duunia. Mietin, miten pärjään Kelan tuilla. Välillä käytin rankasti päihteitä.
Nykyään elämäni koostuu puhekeikoista ja treeneistä. Pieni lapseni on elämässäni tärkeintä.