Kun lasta sattuu, kipuhoitaja auttaa – ”Vanhemman hätä ja lapsen kipu kulkevat käsi kädessä”, sanoo alan pioneeri Anette Lemström

Miten potilashuone muutetaan toimistoksi? Kantamalla sinne muutama työpöytä, tuoleja ja käyttämällä vessaa varastona.

Tällainen on Uuden lastensairaalan Lasten kipukeskuksen yhteinen toimistotila, jota käyttää vaihdellen sen 12 työntekijää. Käytössä on kolme muutakin entistä potilashuonetta: yksi lääkärille, yksi psykologille ja yksi fysioterapeutille.

Vuonna 2018 valmistuneeseen rakennukseen ei suunniteltu tiloja kipukeskukselle, koska lastensairaalan avautuessa sitä ei ollut vielä olemassakaan. Kipukeskus perustettiin vuonna 2020 ulkopuolisen rahoituksen turvin, joten tilat toiminnalle oli otettava sieltä, mistä saatiin.

Tänään kipukeskuksen toimistotilassa kokoontuvat kipuhoitaja Anette Lemström, kipulääkäri Otto Melkas, fysioterapeuttiopiskelija Terhi Rahkonen ja kipuhoitaja Eveliina Ryynänen. Kierros syöpäpotilaiden luona on juuri alkamassa – se tehdään joka päivä, mutta lääkäri on mukana kerran viikossa keskiviikkoisin. Otto ja Eveliina puhuvat toimintasuunnitelman läpi ja suuntaavat lasten luokse.

Kipuhoitajia keskuksessa työskentelee kolme, Anette on ollut heistä töissä pisimpään. Hän on työskennellyt Husissa 27 vuotta ja Lasten kipukeskuksessa sen alusta asti. Anette on perehtynyt lasten kivunhoitoon perusteellisesti uransa aikana ja hänet tunnetaan yhtenä alan pioneereista.

Kipuhoitajan perustehtävä on hoitaa lapsen kipua kaikilla mahdollisilla keinoilla, niin lääkkeillä kuin ilman. Ei-lääkkeellinen keino määräytyy lapsen iän ja mieltymyksen mukaan. Se voi olla esimerkiksi leikkimistä, musiikin kuuntelua, korttien pelaamista tai juttelua.

”Lapsipotilaat ovat aivan ihania! En vaihtaisi heitä mihinkään. Lapset nousevat leikkimään heti, kun kipu sen sallii. Löydän itseni vähän väliä potilashuoneen lattialta tekemästä heidän kanssaan milloin mitäkin. Kiitos työstäni heidän kanssaan on välitön”, Anette kuvailee.

Kipu on aina todellista

Lasten kipukeskuksen potilaat ovat ympäri Suomea. Jos keinot loppuvat muualla, potilas siirtyy hoidettavaksi Uuteen lastensairaalaan. Kipukeskus myös konsultoi ja kouluttaa Suomen yliopistollisia lastenklinikoita ja keskussairaaloita sekä toteuttaa erilaisia tutkimuksia.

Anette huomauttaa, että kipu on aina todellista. Kivun kokemuksen taustat voivat olla silti monisyisempiä kuin maallikko ensi alkuun ajattelisi.

Lasten hoitamista hankaloittaa, etteivät he usein osaa sanoittaa kipuaan. Osa ei osaa vielä puhuakaan. Ja ne, jotka osaavat, eivät välttämättä halua.

”Monella potilaistamme on paljon psyykkistä kuormaa. Heillä voi olla erilaisia hankaluuksia kotonaan, ja koulussa voi olla kiusaamista. Nämä asiat vaikuttavat usein kivun kokemuksen taustalla. Kipukuntoutus on aivojen kuntoutusta”, Anette kertoo.

Lapsella pelko ja kipu voivat sekoittua keskenään.

Kipu on aina yksilöllistä. Kukaan toinen ei voi tietää, miltä yksittäisestä potilaasta tuntuu. Jotkut ovat myös kivulle herkempiä kuin toiset.

”Kipukokemukseen vaikuttaa sekin, onko lapsi esimerkiksi saanut nukuttua ja syötyä. Lapsilla myös pelko ja kipu voivat sekoittua keskenään. Joskus on helpompi sanoa, että minua sattuu kuin että minua pelottaa.”

Kivun tunnistamisessa käytetään kivun arvioinnin mittaria, jonka avulla lapsi voi näyttää hoitajalle, kuinka kovaa kipu on. Kipumittari kulkee aina Anetten taskussa – kuten myös sininen ruutuvihko, johon Anette kirjoittaa muistiin potilaiden hoitoon liittyvät olennaiset käänteet.

Kuoleman hetkeä helpottamassa

Kipukeskuksessa hoidetaan akuuttia kipua, syöpäkipua ja pitkittynyttä kipua. Myös palliatiivinen hoito kuuluu kipukeskuksen lääkärille ja kipuhoitajalle.

Kipuhoitajan työnkuvasta valtaosa on vaikean akuutin kivun hoitoa. Tällöin kipu liittyy esimerkiksi onnettomuuteen tai leikkauksen jälkitilaan ja alkaa helpottaa, kun kudokset paranevat.

Kun kipu pitkittyy, se vaikuttaa usein ihmisen mielialaan. Pitkittynyt kipu voi aiheuttaa psyykkisiä kipuja tai pahentaa niitä.

Syöpäkipu puolestaan voi johtua esimerkiksi kasvaimesta, joka saattaa venyttää kudoksia ja sattua siksi. Kipua lapsille aiheuttavat myös esimerkiksi aineenvaihduntasairaudet ja erilaiset neurologiset sairaudet.

”Lapset kestävät aika rankkojakin hoitoja, mutta toki niistä voi seurata erilaisia kiputiloja. Hyvä uutinen on se, että kivun hoitovaste on lapsilla hyvä. Useimmiten kipu paranee.”

Anettelle tuttua on myös toimenpidekipu, mikä tarkoittaa lapsilla esimerkiksi erilaisten piikkien ja pistosten pelkoa. Toimenpidekipua hoidetaan asianmukaisella lääkityksellä ja lääkkeettömillä keinoilla. Jälkimmäisiä voivat olla esimerkiksi rentouttava mielikuvaharjoitus toimenpiteen aikana, hengitysharjoitus tai ympäristön rauhoittaminen säätämällä huoneen valaistusta ja ääniä.

Vanhemman hätä ja lapsen kipu kulkevat käsi kädessä.

Kipuhoitajan työhön kuuluu myös palliatiivinen hoito. Kun lapsi on loppuvaiheessa elämäänsä, viimeisistä päivistä halutaan tehdä sekä hänelle että muulle perheelle mahdollisimman kivuttomat.

”Silloin perheen ja lapsen kanssa keskustellaan, käydään läpi heidän toiveitaan sekä suunnitellaan yhdessä kipulääkärin kanssa paras mahdollinen kipulääkitys. Perheen luona käydään päivittäin, tarvittaessa useamman kerran päivässä.”

Jos perhe haluaa lapsen kotiin, tälle pyritään järjestämään palliatiivinen hoito kotisairaalasta. Jos taas lapsen kuolema on lähellä sairaalaoloissa, kiputiimi auttaa kivunhoidossa myös lapsen viimeisillä hetkillä.

”Jos tulee ilmoitus, että lapsi on kuolemassa, kaikki muu saa jäädä. Hänen luokseen mennään, vaikka työpäivä olisi loppumassa kahden minuutin päästä.”

Vanhempien rauhoittelua

Kipukeskuksessa ei hoideta vain lasta, vaan koko perhettä.

”Harvemmin potilaat ovat tässä työssä se haaste. Joudumme jatkuvasti pohtimaan, kumpi hoidetaan ensin: vanhemman hätä vai lapsen kipu. Ne kulkevat käsi kädessä”, Anette huomauttaa.

Pitkä työkokemus on kehittänyt Anettelle tuntosarvet, joiden avulla hän osaa lukea tilanteita. Jos vanhempi on hädissään, huoli tarttuu lapseen.

”Silloin vien vanhemman yleensä pois huoneesta ja käyn hänen kanssaan läpi, mikä huolestuttaa eniten. Kun vanhempi on rauhoittunut, voin keskittyä taas lapseen.”

Anette ymmärtää, etteivät vanhemmat tahallaan hermostuta omaa lastaan. Yleensä he ovat vain huolissaan lapsestaan. Vanhemmat saattavat esimerkiksi alkaa vaatia Anettea hoitamaan lastaan tavalla, jolla heitä itseään on joskus hoidettu. Heillä voi myös olla taustalla jokin trauma, joka aktivoituu sairaalaympäristössä.

”Vaikka koko perheen hoitaminen voi olla joskus raskasta, se on myös tämän työn rikkaus. Koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan.”

Apua musiikkiterapiasta

Lasten kipukeskuksessa lääkehoidon rinnalle on kehitetty ja otettu käyttöön koko ajan uusia menetelmiä, kuten musiikkiterapiaa. Siitä on saatu keskuksessa todella hyviä tuloksia.

Musiikkiterapeutti Reetta Keränen näyttää liikkuvaa kärryä, joka on täytetty erilaisilla soittimilla, kuten bongorummuilla, perkussiosoittimilla ja kitaralla. Alkuun musiikkiterapiahanke oli pilottikokeilu, mutta nykyään Reetta on töissä kipukeskuksessa neljä päivää viikossa.

”Tuttu musiikki voi auttaa lasta rauhoittumisessa ja siten helpottaa kipukokemusta”, Reetta kuvailee.

Kipukeskuksessa on havahduttu myös vertaistuen tärkeyteen. Erityisen tärkeää se on nuorille potilaille, joilla on pitkittyneitä kiputiloja. Vertaistukea varten keskuksessa järjestetään Elämä soi -ryhmätapaamisia, joita vetävät psykologi ja musiikkiterapeutti. Niissä nuoret pääsevät tapaamaan ikätovereitaan, joiden kanssa kuunnellaan itse valittua musiikkia ja keskustellaan.

”Vertaistuki on nuorille todella tärkeää. Heidän kipuaan helpottaa ymmärrys siitä, että joku muukin tietää, miltä heistä tuntuu”, Reetta huomauttaa.

Vastaan kävelee klovni

Käytävillä kaikuu yhtäkkiä kova ping-ääni. Sitten seuraa kuulutus: lasten lounas on tarjolla seuraavan puolen tunnin ajan.

Lastensairaalassa on kahdeksan kerrosta ja käytävät ovat pitkiä. Eri kerroksissa vieraillessa Anettelle ja kollegoille kertyy työpäivän aikana helposti 10 000 askelta. Henkilökunnalle onkin tarjolla potkulautoja, joiden avulla liikkuminen paikasta toiseen onnistuu kävelyä sukkelammin.

Käytävillä sattuu ja tapahtuu muutenkin kaikenlaista – vastaan kävelevät esimerkiksi sairaalaklovnit Kikka ja Matkimus Tutkailija. Kun pieni poika kulkee dreenipussi kädessä näiden ohi, klovnit alkavat hassutella ja onnistuvat nostamaan pojan kasvoille leveän hymyn. Anetteakin hymyilyttää.

”Tämä on tässä työssä se paras osuus – se, että saamme yhdessä helpotettua lasten oloa. Tavoitteemme on, että potilas palautetaan toimintakykyiseksi ja että normaali arki alkaa taas pyöriä.”

Lasten kipua on tutkittu sekä Suomessa että kansainvälisesti vähemmän kuin luulisi. Kivunhoidon edistäminen ja kehittäminen on ollut asia, josta sekä Anette että osaston ylilääkäri Minna Ståhl ovat haaveilleet jo pitkään.

Anette ja Minna ovat tunteneet toisensa pitkään, noin 15 vuotta. He tapasivat alun perin kivunhoidon järjestötöissä. Siitä asti he ovat haaveilleet pääsevänsä edistämään suomalaisten lasten ja nuorten kivunhoitoa.

Nyt kun unelma on toteutunut, molemmat ovat innoissaan – ja jopa vähän hämillään.

”Jokaisella alalla tarvitaan pioneereja. He visioivat asioita, joita kukaan muu ei osaa ajatellakaan. Vaikka kipukeskuksen idea tuntui aikanaan mahdottomalta, nyt olemme tässä”, Minna ihmettelee.

Krooninen kipu on kallis kansansairaus. Monen aikuisen kipu on alkanut jo lapsena.

Kansallisen lasten ja nuorten kivunhoidon ja tutkimuksen keskuksen perustamisen mahdollisti Uuden lastensairaalan tukisäätiön 2,7 miljoonan euron rahoitus. Se myönnettiin kolmeksi vuodeksi, jonka jälkeen sovittiin, että Hus ottaa vastuun toiminnan pyörittämisestä.

Vaikka rahasumma oli mittava, ei uuden yksikön perustaminen ole sujunut täysin ongelmitta. Pysyviä kipuhoitajia on esimerkiksi ollut vaikea löytää, sillä kokonaan uudenlaisen toiminnan käynnistely vaatii työntekijöiltä jatkuvaa venymistä ja ongelmanratkaisukykyä.

Anette kuitenkin kokee, että juuri sellainen työ sopii hänelle. Hän tiivistää myös syyn, miksi kipukeskuksesta on hyötyä paitsi yksilöille itselleen myös koko yhteiskunnalle.

”Krooninen kipu on kallis kansansairaus. Monen aikuisen kipu on alkanut jo lapsena. Jos pystymme – ja usein pystymmekin – hoitamaan lapsen kivun kuntoon, heistä kasvaa terveitä ja hyvinvoivia aikuisia. Siitä hyötyvät kaikki.”