Kolme suomalaista kätilöopiskelijaa kävi työharjoittelussa Malawissa. Vaikka maan köyhyys oli tiedossa, sen laajuus yllätti. Matkan parasta antia olivat kohtaamiset synnyttäjien kanssa, vaikka yhteistä kieltä ei aina löytynyt.
Helsinkiläiset Katja Tolonen, Nita Ramponen ja Emmi Seppänen tekivät viime keväänä ikimuistoisen harjoittelumatkan Malawiin.
”Vaikka meille oli varoiteltu erilaisuudesta Suomeen verrattuna, Malawin todellinen köyhyys yllätti. Pulaa oli lähes kaikesta”, Katja kertoo.
Malawin-harjoittelu oli kolmikon toiseksi viimeinen harjoittelujakso ennen kätilöksi valmistumista Metropolia-ammattikorkeakoulusta. He suorittivat tutkintoon kuuluvat neuvola- ja lapsivuodeharjoittelut maan pääkaupungissa Lilongwessa sijaitsevassa sairaalassa, Kamuzu Central Hospitalissa.
Matkajännitystä lievitti se, että malawilaissairaala on Metropolian yhteistyökumppani ja monet Metropolian opettajista ovat vierailleet siellä. Kaikki käytännön järjestelyt asumista myöten hoituivat oman koulun kautta.
Suomalaiset asuivat paikallisten lääketieteen opiskelijoiden asuntolassa. Heillä oli käytössään kahden makuuhuoneen huoneisto, jossa oli keittiö ja vessa.
”Asuntoomme kuului myös oma pieni takapiha, jossa urheilimme ja otimme aurinkoa sään salliessa”, Katja kuvailee.
Arki lähti nopeasti omille urilleen. Hyttysverkkojen suojissa vietetyn yön jälkeen koitti herätys kello 6.30. Aamiaisen kaverina he nauttivat maitohappobakteerit ja malarian estolääkityksen.
”Aurinko nousi viiden aikaan, ja jo ennen seitsemää lämpömittarissa oli 21 astetta. Otimme työvaatteet pakkasesta, missä säilytimme niitä yön pitääksemme ne raikkaana. Vaatteita ei ehtinyt pesemään eikä kuivaamaan joka päivä työpäivän jälkeen.”
Lyhyt työmatka sairaalaan taittui asuntolasta jalan. Välillä sairaalaan johtava ylämäki pöllysi kuivuuttaan, välillä se tulvi sateen vuoksi.
Suomalaiskolmikko työskenteli neuvolassa, neonataaliosastolla ja lapsivuodeosastolla. Harjoittelu tehtiin arkipäivisin aamuvuorossa, joka kesti puoli kahdeksasta puoli viiteen iltapäivällä.
Sektiohaavan puhdistus oli ensimmäinen työtehtävä, johon tulokkaat saivat perehdytyksen lapsivuodeosastolla. Suomalaisopiskelijat kertovat, että monien potilaiden päädiagnoosi oli infektoitunut sektiohaava. Haavat puhdistettiin keittosuolaliuoksella ja taitokset vaihdettiin puhtaisiin. Haavanhoidossa hyödynnettiin myös viinietikkaa tai hunajaa, jos potilas toi niitä mukanaan.
”Osa haavoista oli todella isoja ja pahasti tulehtuneita, ja niistä valui usein myös mätää”, Nita kertoo.
Suomalaisopiskelijoiden mukaan synnyttäjät olivat haavoistaan huolimatta vetreitä ja omatoimisia.
”Potilaat olivat kovin kiinnostuneita meistä vaihto-oppilaista ja Suomesta. Yhteistä kieltä ei aina ollut, mutta silloin haimme paikallisen kätilön tai kandin tulkkaamaan.”
Suomalaisopiskelijat tiesivät jo etukäteen, että paikallisella henkilöstöllä on iso luotto heidän osaamisensa. Pahimmillaan se olisi voinut johtaa tilanteisiin, joissa taidot eivät olisi riittäneet. Tarjolla olikin esimerkiksi kätilöintiä perätilasynnytyksissä, mutta siitä he kieltäytyivät kohteliaasti.
”Oma selusta piti osata suojata ja vetää selkeät rajat sille, mitä teemme ja mitä emme”, Nita sanoo.
Sairaalan tapoihin kuului, että synnyttäneet lähtivät lapsivuodeosastolta kahden tunnin välein ruokkimaan vauvojaan, jos nämä olivat hoidossa keskolassa. Keskolassa hoidettavat vauvat olivat syntyneet aikaisintaan raskausviikolla 28.
”Keskolaan päästyään äidit pesivät kätensä ja ottivat oman muovimukin. He lypsivät mukiin maitoa, jonka he sitten hörpyttivät vauvoilleen. Tuttipulloja ei ollut käytössä”, Katja kertoo.
Jos alateitse synnyttäneillä ei ilmennyt mitään poikkeavaa, he kävivät lähinnä kääntymässä lapsivuodeosastolla. Tilanpuutteen vuoksi hyvinvoivat äidit lähetettiin kotiin usein jo 12 tunnin kuluttua synnytyksestä.
Lounaan suomalaisopiskelijat söivät yleensä kello 12 sairaalan vieressä olevassa ravintolassa. Samoihin aikoihin oli vierailuaika, jolloin sairaala täyttyi potilaiden omaisista.
Vierailijoilla oli usein mukanaan kori, jossa oli puhtaita kankaita, astioita sekä ruokia potilaille. Vartijat joutuivat usein häätämään vierailijat osastolta vierailuajan päätteeksi.
”Osaston hoitajat kysyivät meiltä, miten hallinnoimme suurta vierailijamäärää Suomen sairaaloissa. Totesimme yksikantaan, että meillä ei ole vastaavaa ongelmaa ja vierailuajat sujuvat pääasiassa hyvin rauhallisesti”, Nita naurahtaa.
Jokaisella synnyttäneellä oli osastolla mukana tukihenkilö, joka huolehti potilaan perustarpeista, kuten hygieniasta ja ruokahuollosta. Tukihenkilö oli tavallisesti synnyttäjän äiti, sisko tai anoppi.
”Perushoito oli kokonaan tukihenkilöiden vastuulla. Iltapäivän rauhallisina tunteina saattoikin nähdä tukihenkilöiden pyykkäävän värikkäitä kankaita, joita synnyttäneet käyttivät mekkoina ja lakanoina.”
Kello kahden aikoihin alkoi päivälääkkeiden jako. Osastolla oli pyörillä kulkeva lääkekaappi, josta jaettiin suun kautta otettavat lääkkeet potilashuone kerrallaan. Potilaat tulivat paperisen lääkelistansa kanssa jonoon, josta tarkistettiin kunkin potilaan lääkkeet ja kirjattiin ne annetuiksi. Jos potilas ei voinut itse liikkua, haki hänen tukihenkilönsä lääkkeet listan kanssa.
”Lääkelistoja oli välillä varsin hankala tulkita, sillä kaikki kirjoitettiin käsin. Kaikkien käsialaa ei ollut aina aivan helppo lukea. Usein lääkelistaan jouduttiin merkkaamaan myös O/S eli out of stock, loppu.”
Kätilöopiskelijoiden mukaan yksi osaston yleisimmistä lääkkeistä oli yhtenään loppu ja välillä myös peruskipulääkkeet loppuivat.
”Tällöin potilaita kehotettiin ostamaan lääkettä sairaala-alueen apteekista, mutta kaikilla ei ollut tähän varaa.”
Työvuoro päättyi kello 16.30, jotta kauempanakin asuvat ehtisivät kotiin ennen iltaseitsemältä laskeutuvaa pimeää.
”Arki-iltaisin teimme usein ruokaa asuntolassamme. Jatkuvien sähkökatkosten vuoksi emme uskaltaneet ostaa jääkaapissa säilytettäviä kylmätuotteita kovin paljoa”, Nita kertoo.
Suomalaiskolmikko tunsi toisensa entuudestaan, mikä oli selkeä etu. Päivän tapahtumat pääsi puimaan heti tuoreeltaan omassa tutussa porukassa suomeksi.
Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, ettei Malawi välttämättä jää viimeiseksi ulkomaaksi, missä he työskentelevät.
”Iltaisin meillä riitti paljon asioita, mitä käydä läpi”, Katja kertoo.
Äkkiseltään voisi ajatella, että 10 viikkoa on varsin lyhyt aika ulkomailla. Vaikka aika menikin nopeasti, sen aikana ehti oppia valtavasti.
”Harjoittelu oli kuormittavaa. Kymmenen viikkoa oli oikein sopiva aika.”
Katja ja Nita valmistuivat kätilöiksi toukokuussa ja Emmi elokuussa. Katja aloitti alkusyksystä määräaikaisena Espoon Jorvissa. Hän on unelmatyöpaikassaan synnytyssalissa. Nita aloitti samassa paikassa lokakuun lopulla. Emmi matkusti talveksi Lappiin rinne-ensiapuun.
Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, ettei Malawi välttämättä jää viimeiseksi ulkomaaksi, missä he työskentelevät.
”Ensin pitää kuitenkin vahvistaa osaamistaan ja saada vähintään kolme vuotta työkokemusta Suomessa”, Nita miettii.
❶ Yli 20 miljoonan asukkaan sisämaavaltio eteläisessä Afrikassa.
❷ Maan rajanaapureita ovat Sambia, Tansania ja Mosambik. Idässä maa rajautuu yli 500 kilometriä pitkään Malawijärveen.
❸ Pääkaupunki Lilongwe.
❹ Virallinen kieli englanti.
❺ Suurin osan terveyspalveluista tulee julkisen sektorin kautta. Terveydenhuolto on aliresursoitu, ja monilla klinikoilla ja sairaaloilla on puutetta lääkkeistä, tarvikkeista ja henkilöstöstä. Yksityiset klinikat ja sairaalat tarjoavat usein parempaa hoitoa, mutta se on kalliimpaa ja siten vaikeasti saavutettavissa köyhille.
