Huumeidenkäyttöhuone toimii siltana hoitoon, sanoo Tanskassa päihdetyötä tekevä suomalainen ensihoitaja

Kun ensihoitaja Jani Keto, 39, aloitti työskentelyn kööpenhaminalaisessa Miestenkodissa, hänen esimiehensä toppuutteli odottamasta liikoja. Asiakkailla olisi kolme suuntaa: kuolema, vankila tai hoito. Ja hoitoon lähteneetkin päätyisivät tavallisesti pian takaisin huumeiden pariin.

”Miestenkoti on työpaikkana niin rankka, että rankemmaksi se ei oikeastaan voi muuttua. Elämä kadulla on hiton kovaa ja se näkyy tänne tulevissa ihmisissä. Heidän on kovetettava itsensä, jotta he selviäisivät.”

Pietarsaaressa syntyneen Janin tie Kööpenhaminaan ja Miestenkotiin kulki mutkien kautta. Valmistuttuaan ensihoitajaksi hän työskenteli psykiatrisessa vankisairaalassa Vantaalla. Hän viihtyi työssä, mutta veri veti ulkomaille.

”Halusin rauhanturvaajaksi ja sitä varten tarvitsin kokemusta somaattiselta puolelta. Kaksikielisenä minun oli helppo lähteä ambulanssitöihin Ruotsiin.”

Jani työskenteli eteläruotsalaisessa Ystadissa, josta hän reissasi usein viikonloppuisin Kööpenhaminaan. Sieltä löytyi rakkaus, joka ankkuroi hänet Tanskaan.

Kun Jani tutustui uuteen kotikaupunkiinsa, avovaimo kehotti häntä kiertelemään kortteleita myös rautatieaseman toisella puolella.

”Näin vanhan punatiilisen rakennuksen, josta lappasi porukkaa sisään ja ulos. Google kertoi, että kyseessä oli huumeita käyttäviä ihmisiä auttava Mændenes Hjem eli Miestenkoti. Mielenkiintoni heräsi.”

Jani lähetti paikkaan sähköpostia ja kysyi, olisiko heillä tarvetta vapaaehtoistyöntekijälle. Pian tuli vastaus: Ei, mutta vakituinen työpaikka olisi.

Inhimillinen kärsimys vähenee

Kööpenhaminan länsiosassa Vesterbrossa sijaitseva Miestenkoti auttaa kodittomia huumeita käyttäviä ihmisiä sukupuolesta riippumatta. Miestenkodissa on kaksi osaa: hätämajoitus, jossa voi nukkua, peseytyä, syödä ja käydä vaikkapa sairaanhoitajan vastaanotolla, sekä valvottu huumeidenkäyttöhuone.

Kun Jani aloitti työt Miestenkodissa vuonna 2015, sinne oltiin juuri avaamassa ympäri vuorokauden auki olevaa huumeidenkäyttöhuonetta. Sinne tarvittiin työntekijöitä.

Huumeidenkäyttöhuoneet ovat tiloja, joissa laittomia päihteitä voi käyttää tervey­denhuollon työntekijän valvonnassa. Käyttöhuoneiden ensisijainen tavoite on vähentää kuolleisuutta ja sairastuvuutta tarjoamalla huumeiden käyttöön turvallisempi ympäristö sekä kouluttamalla käyttöhuoneen asiakkaita turvallisempiin käyttötapoihin.

”Teemme haittoja vähentävää työtä. Vähennämme käyttäjien inhimillistä kärsimystä ja syrjäytymistä mutta myös ympäristöhaittoja. Huumeidenkäyttöhuoneiden ympäristöstä löytyy harvemmin neuloja pitkin katuja.”

Minun on hurjan vaikea ymmärtää, miksi Suomessa ei ole huumeidenkäyttöhuoneita.

Käyttöhuoneita on useissa Euroopan maissa, ja Kööpenhamina laillisti ne vajaa kymmenen vuotta sitten. Suomessa huumeidenkäyttöhuoneet ovat laittomia, mutta keskustelua niistä on käyty. Hallituksen tuoreessa huumausainepolitiikan periaatepäätöksessä käyttöhuoneita ei mainita.

”Minun on hurjan vaikea ymmärtää, miksi Suomessa ei ole huumeidenkäyttöhuoneita. Kuulostaa aika kovalta, että ihmiset pistelevät jossain puistoissa ja julkisissa vessoissa ja neuloja löytyy leikkipuistoista”, Jani sanoo.

Vain viisi sääntöä

Miestenkodissa yleisimmät käytetyt aineet ovat kokaiini, heroiini ja lääkkeet kuten metadoni, Ritalin ja bentsodiatsepiinit.

Henkilökunta vastaanottaa käyttäjän, kirjaa ylös kutsumanimen ja huumeen sekä ohjaa hänet eteenpäin vapaaseen käyttöhuoneeseen, jossa hän saa puhtaat välineet. Suonensisäisten huumeiden käyttäjälle aikaa annetaan 45 minuuttia ja polttamiseen 35 minuuttia. Rekisteröityjä kävijöitä on päivittäin noin 300–600.

”Alussa meillä oli liuta sääntöjä, mutta pian huomattiin, ettei se toimi. Jos asuu kadulla, sääntöjä on vaikea noudattaa. Nykyään sääntöjä on vain viisi: ei väkivaltaa, ei uhkailua, ei aseita, ei kaupankäyntiä ja kuunnellaan henkilökunnan ohjeita.”

Säännöistä huolimatta asiakkailla on joskus mukana aseita, kuten puukkoja, ja tappeluja asiakkaiden välillä syntyy usein. Uhka voi kohdistua myös henkilökuntaan.

Jos joku sanoo, että haluaisi hoitoon, nappaan heti kiinni. Pyrimme toimimaan siltana hoitopalveluihin.

Konfliktien ratkomisen lisäksi työ on yliannostusten hoitamista sekä palvelujen ja tuen tarjoamista.

”Jos joku sanoo, että haluaisi hoitoon, nappaan heti kiinni. Pyrimme toimimaan siltana hoitopalveluihin.”

Käyttöhuoneessa tapahtuu heroiinin ja kokaiinin yliannostuksia noin joka kolmas päivä. Henkilökunta hoitaa yliannostukset itse ventiloimalla, antamalla huumeen vasta-ainetta ja lisähappea. Ambulanssi kutsutaan aina paikalle, mutta harva asiakas haluaa lähteä sairaalaan.

Kuolemia on käyttöhuoneessa ollut nolla.

”Onnistumisen kokemus tulee, kun hoidamme potilaan niin, että hän jää henkiin. Onhan se aika siistiä, että ihminen saa uuden mahdollisuuden.”

Ennakkoasenteita ja painajaisia

Jani on huomannut, että päihteitä käyttäviä ihmisiä pidetään usein alempiarvoisina kuin muita.

”Heidät on sysätty marginaalin marginaaliin. Itsellänikin oli ennakkoasenne, kun aloitin Miestenkodissa. Ajattelin, että kaikki huumeita runsaasti käyttävät ovat aggressiivisia. Olen oppinut, että kun heitä kohtelee kunnioittavasti ja inhimillisesti, he muuttuvat kuin toisiksi ihmisiksi.”

Miestenkoti saa rahoituksensa Kööpenhaminan kaupungilta, ja toiminnan ytimessä ovat kristilliset arvot. Janin on helppo allekirjoittaa ne, vaikka hän ei itse olekaan uskonnollinen.

”Uskotaan hyvään ihmisessä. Jokaisella on yhtäläinen ihmisarvo.”

Miestenkodin työntekijöillä on hyvä suhde asiakkaisiin, ja siksi vartijoitakaan ei ole. Suhde perustuu pitkäjänteiseen työhön ja luottamuksen rakentamiseen.

”Monille me olemme kuin perhettä.”

Pari vuotta sitten Jani vähensi työntekoaan roimasti. Seinä tuli vastaan, kun hän alkoi nähdä unia, joissa häntä jahdattiin neuloilla.

”Jos töissä joku on heilutellut puukkoa, se heijastuu yksityiselämään. Nukun huonosti ja muutun kireähermoiseksi.”

Nykyään hän työskentelee vain joka toinen viikonloppu. Töitä on kolme päivää peräkkäin ja sitten on 11 päivän vapaa. Vapaa-aikansa hän viettää kaksivuotiaan tyttärensä, surffailun, puun sorvaamisen ja keramiikan tekemisen parissa.

”En rikastu mutta selviän. Tarvittaessa voin ottaa lisävuoroja. Ja maksetaanhan meille vaarallisen työn lisä.”

Jani asuu perheineen kalastajakylässä pienellä Bornholmin saarella, josta työmatka Kööpenhaminaan kestää kolme tuntia. Työviikonloppuina hän asuu Kööpenhaminassa appivanhempiensa asunnossa.

”Haluan jatkossakin työskennellä huumeita käyttävien ihmisten kanssa, mutta ehkä tulevaisuuden työpaikkani voisi olla jokin vähemmän rankka yksikkö.”