Helsingin Vallilassa sijaitseva Helsingin ensikoti avasi ovensa turvapaikaksi äideille ja lapsille kesällä 1942.
Kuva: Jaakko Martikainen
Kirjoittaja
Vesa Turunen
25.10.2024 klo 10:08
Kun astuu sisään Helsingin ensikotiin ja käy peremmälle, näkee ensimmäiseksi talon asukkaat ja lukuisat lastenrattaat. Seuraavaksi huomio kiinnittyy valoisiin ja kodikkaan siisteihin tiloihin. Seinillä on paljon taideteoksia, muun muassa lappilaisen Reidar Särestöniemen värikylläinen Syksy.
”Haluamme tarjota kokemuksen siitä, millaista kotona voi olla. Taideteokset toimivat myös kuntoutuksen välineenä”, sanoo Helsingin ensikodin toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.
Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila näyttää mallia, kuinka ensikodissa otetaan välillä rennosti.
Kurttila on monelle tuttu nimi ajalta, jolloin hän toimi lapsiasiavaltuutettuna. Helsingin Vallilassa sijaitsevaa ensikotia hän on johtanut viisi vuotta. Jatkuvasti kouluttautuva Kurttila valmistui viime vuonna lähihoitajaksi.
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Ensikodin organisaation hierarkia on matalaakin matalampi. Toiminnanjohtajan lisäksi johtoon kuuluvat vain kuntoutusyksiköiden esihenkilöt, johtava sosiaalityöntekijä sekä talous- ja hallintojohtaja. Kaikki talossa työskentelevät osallistuvat myös asiakastyöhön. Toiminnanjohtaja vetää isäryhmän lisäksi muun muassa kannustavan vuorovaikutuksen ryhmää.
”Arviolta puolet työajastani on asiakastyötä. Jos on tarvetta lisätyölle vaikkapa yöllä, voin toimia varahenkilönä.”
Lisäksi käytössä on työnhakija- ja sijaispooli, jossa on noin 350 hoitotyön ammattilaista.
Vauva luo luottamuksen
Ensikoti auttaa perheitä vanhemmuudessa ja elämänhallinnassa. Hoitotyön ammattilaiset tukevat vanhemmuutta niin, että vauva saa tarvitsemansa huolenpidon, hoivan ja turvan.
Ensikotiin tullaan monesta syystä. Syynä voi olla esimerkiksi vanhemman nuori ikä, vauvan kehitysviivästymä, perheen kohtaama trauma tai mielenterveyden ongelmat, kuten synnytyksen jälkeinen psykoosi.
”Yhtä tyypillistä tarinaa ei ole. Tulija voi olla vaikka kollega terveydenhuollosta”, sanoo sairaanhoitaja Sari Vuori.
Henkilöstöstä löytyy paljon osaamista: sairaanhoitaja-diakoni Taru Loikas (vas.), sairaanhoitaja-kätilö Karoliina Koivistolainen, lastenhoitaja ja terveydenhoitaja Reita Frey sekä sairaanhoitaja Sari Vuori.
Osalla asiakkaista on taustalla ylisukupolvista huono-osaisuutta. Siihen voi kuulua köyhyyden lisäksi alkoholin haitallista käyttöä ja muita päihteitä. Näin on etenkin niillä, jotka tulevat vauvalähtöiseen päihdekuntoutukseen.
Henkilöstön työhön kuuluu selvittää päihdekuntoutukseen tulevalta äidiltä, onko tällä mielihaluja päihteiden käyttöön.
”Olennaisin kysymys lienee, missä vaiheessa olet päihteiden käytön lopettamisessa”, sanoo sairaanhoitaja-diakoni Taru Loikas.
Ennen asiakasta kohden oli yksi työntekijä, mutta nyt meitä on puolitoista.
Ensikoti tarjoaa puitteet elää tavallista elämää. On saunavuorot ja oma piha, missä ulkoilla ja leikkiä lasten kanssa. Jokaisen yksikön käytössä on iso parveke, minne mahtuvat vaikka kaikkien perheiden lastenrattaat päiväunien ajaksi.
Talo tarjoaa arjelle rakenteet ja aikataulut, joiden tarkoituksena on tuoda tukea ja turvaa. Asiakkaat voivat opetella arkeen kuuluvia rutiineja henkilökunnan opastuksella.
”Täällä opetellaan sitoutumista ja sovitusta kiinnipitämistä”, sanoo lastensairaanhoitaja ja terveydenhoitaja Reita Frey. Hän on töissä ensikodin avopalveluita tarjoavassa yksikössä Vantaalla.
Työ tarjoaa paljon onnistumisia ja iloitsemista yhdessä vanhempien kanssa, Frey sanoo. Vauva on tie onnistumiseen.
”Vauvasta löytyy aina jotain kehuttavaa. Kehuminen ilahduttaa vanhempia ja vie eteenpäin.”
Päihdemaailmassa eläneet asiakkaat ovat saattaneet oppia, että kehenkään ei voi luottaa.
”Luottamusta rakennetaan vähitellen. Pari kuukautta on siinä lyhyt aika”, sanoo Taru Loikas.
Luontevimmin luottamus syntyy, kun hoitaja kohdistaa huomionsa vauvaan. Ympärivuorokautisissa yksiköissä päivä alkaa laulamalla, ja leikkiminen on ensikodin ammattilaisten työtä. Se avaa reitin myös aikuisen mieleen ja vanhemmuuden tunteen vahvistumiseen.
”Kun lapsi viihtyy, vanhemmat rentoutuvat ja sulavat.”
Eniten sosionomeja
Helsingin ensikodissa on yli 70 työntekijää vakituisessa työsuhteessa. Yleisin koulutus on sosionomi. Heitä on noin puolet. Sairaanhoitajan, terveydenhoitajan ja kätilön tai näiden ammattien yhdistelmiä on 14 työntekijällä. Lisäksi useilla työntekijöillä on pohjakoulutuksena lähihoitajan tutkinto.
Viime vuosina henkilöstöresurssit ovat parantuneet.
”Ennen asiakasta kohden oli yksi työntekijä, mutta nyt meitä on puolitoista”, sanoo Sari Vuori. Hänellä on pitkä työkokemus kuntouttavasta päihdetyöstä, mutta nyt työskentelee ympärivuorokautisessa perhekuntoutuksessa.
Henkilökunta ei halua asettua asiakkaiden yläpuolelle vaan toimia rinnalla. Työntekijät pyrkivät mallintamaan käytöksellään arvoja, jotka kunnioittavat toisia ihmisiä.
”Tämä näkyy kaikessa. Miten puhumme asiakkaille ja toisille työntekijöille. Ja miten kokoonnumme laittamaan ruokaa ja syömään yhdessä”, sanoo sairaanhoitaja-kätilö Karoliina Koivistoinen.
Hyviä tuloksia
Helsingin ensikodin ympärivuorokautisissa ja muissa intensiivisissä palveluissa autettiin viime vuonna 491 lasta ja 190 perhettä. Lapset olivat keskimäärin noin 4–5 kuukauden ikäisiä ja vanhemmat alle 30-vuotiaita.
Helsingin ensikotiin tullaan sosiaalihuollon lähetteellä eri puolilta Suomea. Viime vuonna ensikodilla oli asiakkaita 23:sta kunnasta. Nykyään sopimukset ovat hyvinvointialueiden vastuulla. Talossa on 26 paikkaa perheille. Lähes kaikki ovat yhtenään käytössä.
Uusissa tiloissa on parvekkeet, joihin mahtuvat lapset päiväunille rattaisiin ja pyykit telineeseen kuivumaan.
Lähete annetaan yleensä 2–3 kuukaudeksi, ja se uusitaan tarpeen mukaan tavallisesti kerran tai kahdesti.
Ympärivuorokautisen asumisen asiakkaat jatkavat usein avopalveluissa. Silloin he asuvat kotonaan ja käyvät ensikodissa 2–3 kertaa viikossa. Osa on ryhmä- ja osa yksilöpäiviä. Osa asiakkaista tulee suoraan avopalveluun.
Ensikodin tietojen mukaan kuntoutukseen osallistuneista yli 90 prosenttia jatkaa perheenä. Nuorina vanhemmiksi tulleet hyötyvät tuesta yleensä paljon.
”Vaikeita kokeneet nuoret kasvavat hyvän tuen avulla vanhemmuuteen. Nuorissa on paljon valoa, johon myöhemmän aikuisuuden varjot eivät vielä osu. Kun meille tulee nuoria, näemme heissä aina mahdollisuuden”, Tuomas Kurttila sanoo.
”Saimme paljon tukea, ja se auttoi”
Kokemusasiantuntija Miika Koskela:
”Perheemme tuli Helsingin ensikodin asiakkaaksi syksyllä 2020, kun muutimme Kotkasta Vantaalle. Puolisoni kävi vauvan kanssa avopalveluiden päiväryhmässä, jota pidettiin kahdesti viikossa. Minä osallistuin vauvan kanssa kerran kuussa kokoontuvaan isäryhmään. Toiminta yhdessä lapsen kanssa oli tosi kokonaisvaltaista. Saimme paljon tukea, ja se auttoi.
Kun ensikoti tarjosi mahdollisuutta ryhtyä kokemusasiantuntijaksi ja järjesti sitä varten koulutuksen, osallistuminen tuntui meistä kummastakin luontevalta. Nyt meillä on mahdollisuus antaa saamaamme tukea takaisin muille.
Nyt olen mukana isäryhmässä, joka kokoontuu kerran kuukaudessa. Kello 16 alkava tapaaminen kestää kolme tuntia ja noudattaa aina samaa kaavaa. Ensin ruokailemme yhdessä lastemme kanssa, sitten on vuorovaikutteista leikkimistä ja lopuksi isät keskustelevat vapaasti ryhmässä, kun lapsilla on hoitaja. Olen kokemusasiantuntijana ryhmässä, jossa on kaksi työntekijää ja 4–6 isää.
Ryhmä on puolisuljettu eli siihen ei oteta uusia jäseniä kesken puolivuotiskauden. Näin ryhmään syntyy luottamuksellinen ilmapiiri, jossa voi keskustella vapaasti isyyteen liittyvistä asioista. Aiheet nousevat isiltä itseltään. Ryhmään osallistuminen vahvistaa vuorovaikutustaitoja ja suhdetta omiin lapsiin. Monen isän haasteena on, että hän ei asu samassa osoitteessa lapsensa kanssa.
Lapset ovat pieniä – parin viikon ikäisistä parivuotiaisiin – joten keskustelemme lasten nukkumisesta, syömisestä ja ylipäätään kehittymisestä. Usein puhuttaa myös isien oma jaksaminen nukkumisesta alkaen.
Harva isä jättää ryhmän kesken siinä aloitettuaan. Suurempana huolena on se, että isä haluaisi jatkaa vielä ryhmässä, mutta hyvinvointialue ei jatka maksusitoumusta. Kertatapaaminen viikossa tuntuu monesti liian vähältä varsinkin akuuttivaiheessa. Kehitteillä on perustaa isäkahvila, jossa isät voisivat tavata asiakkuuden päätyttyä.”
