Suurin osa tapauksista on Veeran mukaan puhtaita lasketteluonnettomuuksia, mutta päihtyneitä on jonkin verran. ”Suomalaiset osaavat aika hyvin sen, että ensin lasketaan ja sitten vasta juhlitaan. Esimerkiksi norjalaisille se ei ole ihan niin selvää.”
Veeran työ on työtä ääriolosuhteissa. Voi olla kylmä, tuulla ja pakastaa. Joskus näkyvyys rinteessä on vain muutamia metrejä. Varsinkaan silloin potilaan löytäminen ei ole helppoa. Vaikka kuljettajat tuntevat rinteet hyvin, alue on iso eikä apua soittanut osaa aina selittää, missä potilas on. Joskus myös yhteisen kielen puute aiheuttaa hankaluuksia. Jos potilas ei puhu suomea eikä oikein englantiakaan, vaatii ponnistelua selvittää, mitä on tapahtunut ja miten jatkohoito tapahtuu.
Kuljettajat eivät ole hoitotyön ammattilaisia, mutta heidän on tarvittaessa osattava antaa hoitajalle oikeat välineet onnettomuuspaikalla – tyhjiölastat ja kauhapaarit tulevat työssä tutuiksi. Yhteisiä harjoituksia on kerran kuukaudessa. Kelkan ensiapulaukussa on välineet perusensiapua varten. Esimerkiksi tuentaan käytettäviä lastoja on montaa kokoa.
Hyvä porukka
Veeran tehtäviin kuuluu myös töitä rinteen välinevuokraamossa, jos ensiapurintamalla on hiljaista. Hänestä se on hauska lisä. ”Olen ollut itse enemmänkin sunnuntailaskettelija. Nyt olen oppinut paljon lisää varusteista.”
Kun päivystyspuhelin soi, on selvää, että hoitaja lähtee ja muut vuokraamon työntekijät jatkavat välineiden parissa.
Työporukka Levillä on Veerasta valtavan kiva, ja yhdessä vietetään vapaa-aikaakin. Työ on mielekästä ja Veera on oppinut paljon. ”Tunturi ja ensiapu ovat se juttuni. Tavoite on, että potilaalle jäisi hyvä fiilis ja että asiat hoituvat, vaikka odottamaton haaveri sattuisi.”
