Avokonttorivillitys levisi jo leikkaussaliin: musiikkia ei voi enää kuunnella, mutta vessatauko järjestyy aiempaa helpommin
Pohjoismaiden ainoat latosalit eli jaetut leikkaussalit ovat olleet käytössä Tampereella kolme vuotta. Aluksi leikkaussalihoitajia huolettivat äänet ja intimiteettisuoja.
Tampereen yliopistollisen sairaalan suuremmassa latoleikkaussalissa voidaan tehdä kolmea eri operaatiota yhtä aikaa. Kuvassa sali ei ole vielä täydessä valmiudessa. Nykyään leikkauspöytien välillä on siirreltävät sermit sekä lyijyseinät.
Kuva: Tays / Opa Latvala
Kirjoittaja
Rosanna Marila
7.11.2022 klo 16:13
Latosalissa tuoksuu steriililtä ja tuntuu viileältä. Olemme juuri astuneet sisään Taysin tuki- ja liikuntaelinkeskuksen kolmen pöydän leikkaussaliin. Siis huoneeseen, jossa työskentelee samaan aikaan useita leikkaustiimejä.
Salin viileys johtuu katosta roikkuvasta ilmastointijärjestelmästä, joka on uusinta huipputeknologiaa. Latosalissa on koko ajan pieni ylipaine, jotta epäpuhdasta ilmaa ei tulisi huoneeseen sisään. Jokaisen leikkauspöydän ympärillä on myös eräänlainen näkymätön seinä, jossa ilmavirta kulkee ylhäältä alaspäin kohti lattianrajassa olevia poistoilmaventtiilejä. Epäpuhtaudet eivät pääse seinämän lävitse.
A- ja B-paikka ovat tällä hetkellä tyhjiä, C-paikalla siivotaan jälkiä äsken loppuneen leikkauksen jäljiltä. Potilas on jo kuljetettu sairaalasängyllä heräämön puolelle.
Instrumenttihoitaja Maarit Jaakkonen vilkaisee käytettyjä välineitä ja toteaa, että niillä on tehty säären levytystä – siis hoidettu sääriluun murtumaa. Jalkaleikkaukset ovatkin latosalissa varsin tyypillisiä. Toinen yleinen leikkaus, joita täällä tehdään, on käsileikkaus.
”Monet leikkauksista ovat sellaisia, joissa potilas on hereillä. Välillä potilaiden kanssa puhutaan sienestyksestä, välillä jaetaan ruokareseptejä – mikä vain heitä rentouttaa”, kertoo Jaakkonen yhdessä kollegansa instrumenttihoitaja Johanna Turusen kanssa.
Anestesiahoitajat Suvi Viljakainen ja Emmi Tähkänen järjestelevät yhtä salin kolmesta leikkauspöydästä.
Kolme eri leikkausaluetta on erotettu toisistaan siirreltävillä lyijyseinillä. Niitä tarvitaan, jotta potilaista voidaan ottaa leikkauksen aikana röntgenkuvia ilman, että säteily leviää ympäri salia. Käytännössä leikkaustiimit kuitenkin vinkkaavat varmuudeksi toisilleen, kun röntgenkuvaa ollaan ottamassa. Näin hoitohenkilökunta voi poistua hetkeksi huoneen ulkopuolelle, jos leikkaus sen sallii.
Yhdessä lyijyseinässä on jääkiekkoseura Tapparan logoja, toisessa Tampereen Ilveksen. Koko osaston sisustusteemana onkin Tampere.
Meteli kasvoi
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa on kaksi latoleikkaussalia. Tämän kolmipaikkaisen salin lisäksi käytössä on toinen, kahden paikan sali. Ne ovat ainoat avoimet leikkaussalit Suomessa ja Pohjoismaissa.
Taysin latosalit otettiin käyttöön tammikuussa 2020. Siitä lähtien niissä ovat työskennelleet Maarit Jaakkosen ja Johanna Turusen lisäksi myös anestesiahoitajat Emmi Tähkänen ja Suvi Viljakainen.
Naiset kertovat, että kolmessa vuodessa latosalien käyttöön on löydetty hyvät, toimivat tavat. Se on kuitenkin vaatinut korjausliikkeitä.
Osastonhoitaja Anniina Bäckmanin mukaan latosalit nähtiin suunnitteluvaiheessa innovaationa, jolla saataisiin aikaan tehokkuutta ja luotaisiin uusia toimintamalleja. Latosaleihin käytiin tutustumassa ja hakemassa oppia ulkomailta. Ajatuksena oli, että tiimeillä olisi yhteinen valvova hoitaja eli passari, mutta se osoittautui mahdottomaksi heti toiminnan alkaessa.
Potilaille on tarjolla vastamelukuulokkeita, jotka hälventävät taustahälyä.
Yhtenä tavoitteena on ollut keskittää kaikki toiminta samaan sairaalaan. Ennen latosalien käyttöönottoa Taysin piti vuokrata saleja ulkopuolelta nykyistä enemmän.
Kun latosalien idea esiteltiin aikoinaan hoitohenkilökunnalle, se ei herättänyt työntekijöiden keskuudessa varauksetonta intoa. Huolena olivat ennen kaikkea äänet. Kahdesta tai kolmesta tiimistä lähtee aina enemmän ääntä kuin yhdestä tiimistä.
”Vaikka potilas olisi omalla paikallaan ihan rauhassa, huoneen toiselta puolelta kuuluu väistämättä ääniä toiselta leikkaustiimiltä. Se voi olla stressaavaa”, Suvi Viljakainen pohtii.
Potilaat tyytyväisiä
Potilaille on tarjolla vastamelukuulokkeita, jotka hälventävät taustahälyä. Toisaalta myös laitteiden hurina luo tasaista taustakohinaa.
Latosaleissa on sovittu henkilökunnan kesken, että musiikkia ei saa soittaa. Puheäänikin pitäisi pitää kohtuullisella tasolla. Aina se ei tosin onnistu – varsinkaan, jos tulee niin sanotusti tilanne päälle.
Johanna Turunen huomauttaa, että hoitajat stressaavat äänistä myös potilaiden puolesta.
”Kerran olin potilaan kanssa keskipaikalla, kun vieressä tuli hätätilanne. Äänentaso nousi voimakkaasti eikä puheiden sisältökään ollut mitään kaunista kuunneltavaa. Omat aistini terästäytyivät ja pohdin, että apua, mitenhän potilas tämän ottaa. Jälkikäteen kuitenkin selvisi, ettei hän ollut huomannut mitään ja oli leikkaukseen hyvin tyytyväinen”, Turunen kertoo.
Anestesiahoitaja Emmi Tähkänen puolestaan joutui tilanteeseen, jossa hän tarjosi latosalissa potilaalle rentouttavaa lääkettä, josta tämä kieltäytyi. Yhtäkkiä viereiseltä leikkauspaikalta alkoi kuulua toisen potilaan kovaa valitusta. Silloin Tähkäsen potilas ehdotti, pitäisikö lääkkeitä mennäkin tarjoamaan sinne.
”Itse kerron yleensä heti alussa potilaalle, että tänään olemme jaetussa salissa, jossa voi kuulua ääniä, mutta minä olen tässä vain häntä varten. Kun asian käsittelee potilaan kanssa heti leikkauksen alussa, hän ymmärtää tilanteen”, Tähkänen huomauttaa.
Tays on teettänyt osastonhoitaja Anniina Bäckmanin johdolla myös selvityksen, jossa on kysytty potilaiden kokemuksia latosaleista. Siitä käy ilmi, että potilaat suhtautuvat latosaleihin hyvin samaan tapaan kuin yhden hengen leikkaussaleihin. Heitä eivät ole äänet tai jaettu tila häirinneet.
”Turvalliseksi olonsa latosalissa kokivat vastaajista lähes kaikki”, Bäckman kertoo.
Lapset leikataan muualla
Jaettujen leikkaussalien intimiteettisuoja huoletti aluksi hoitajia. Ennen potilaat tuotiin saleihin sängyllä maaten eivätkä he nähneet kuin katon. Leikkauspäivänä sairaalaan saapuvat potilaat kuitenkin kävelevät latosaliin itse. Sinä aikana näkee väistämättä ympärilleen ja toisille leikkauspöydille, vaikka lyijyseinät ja liikuteltavat sermit olisivat paikallaan.
”Käytännössä olemme kuitenkin huomanneet, että potilaat eivät kiinnitä ympäristöönsä siinä hetkessä niin huomiota. He keskittyvät itseensä ja jännittävät edessä olevaa leikkausta”, Suvi Viljakainen sanoo.
Aluksi latosaleissa leikattiin myös lapsia. Siitä kuitenkin luovuttiin, koska lapsella oli yleensä aina mukanaan vähintään yksi omainen, joka saattoi katsella ympärilleen lasta saliin saattaessaan. Nykyään lasten kirurgiset operaatiot hoidetaankin yhden hengen leikkaussaleissa.
Vaikka latosalin jokaisella paikalla on aina oma tiiminsä, lääkintävahtimestari voi kuljettaa tarvikkeita ja auttaa kaikilla paikoilla.
Sali on suunniteltu niin, että sen ovea tarvitsee avata mahdollisimman vähän. Tämän mahdollistavat muun muassa leikkaustarvikkeiden säilytykseen suunnitellut läpiantokaapit. Niitä pystytään täyttämään salin ulkopuolelta ilman, että tarvitsee tulla sisälle. Salin puolelta kaappien sisältöön pääsee käsiksi toisten ovien kautta.
Instrumenttihoitajan tehtäviin kuuluu muun muassa kerätä leikkausta varten tarvittava välineistö.
Huipputeknologiaa edustaa myös verenpesulaite, jolla leikkausvuoto voidaan imeä talteen, pestä ja palauttaa takaisin verenkiertoon.
Nykyteknologia helpottaa myös hoitajien elämää: leikkaussalin laitteet eivät häiriinny, vaikka hoitajat pitävät henkilökohtaista puhelintaan äänettömästi päällä. Jos vaikkapa lapselta tulee kiireinen puhelu, siihen voi reagoida työtilanteen niin salliessa.
Kollega pääsee vessaan
Leikkaussalin jakamisesta usean tiimin kesken on hoitajille käytännön hyötyä. Esimerkiksi hätätilanteessa apujoukkoja on kirjaimellisesti käden ulottuvilla.
”Pystymme auttamaan toisiamme myös nostotilanteissa, kun potilas pitää vaikkapa kääntää nukutuksen jälkeen ympäri ja kiinnittää tukevasti leikkausta varten”, Emmi Tähkänen sanoo.
”Ja silloin kun omassa leikkauksessa on rauhallinen vaihe, pystymme päästämään toisiamme helpommin vessaan tai pienelle tauolle”, Johanna Turunen huomauttaa.
Työpäivät leikkaussalissa alkavat yleensä vauhdikkaasti kello 7. Sekä instrumenttihoitajien että anestesiahoitajien pitää tehdä leikkausta edeltävät valmistelut huolella ennen kuin potilas saapuu paikalle.
Jos työvuoro on aloitettu aamulla, se loppuu yleensä kello 15. Jos leikkaus on vielä kesken, jatkamaan tulee uusi tiimi.
Latosalit kuuluvat päivystysosastoon, joten niitä käytetään vuorokauden ympäri.
Pitkiä työuria
Leikkaussalityötä tekevät hoitajat ovat viihtyneet Taysissa pitkään. Maarit Jaakkonen on työskennellyt 19, Johanna Turunen 18, Suvi Viljakainen 10 ja Emmi Tähkänen 7 vuotta.
Hoitajat kiittelevät ennen kaikkea työpaikkansa joustavuutta: jos tulee yllättävä arkimeno tietyn työvuoron aikana, työkalenteria muokataan niin, että se onnistuu.
Maarit Jaakkonen, Johanna Turunen ja Emmi Tähkänen näkevät toisiaan ja työkavereitaan suurimman osan päivästä maskit ja suojavarusteet päällä. ”Hyvä, jos tunnistamme toisemme kadulla”, Maarit nauraa.
Mikäli mielii anestesiahoitajaksi tai instrumenttihoitajaksi, pitää naisten mukaan olla luonteeltaan reipas ja toimeen tarttuva. Parasta työssä on kaikkien mielestä tiimityö.
”Työmme on ihanan vaihtelevaa. Tänään saatamme olla päiväkirurgiassa, huomenna traumakirurgiassa tai jossain ihan muualla. Monipuolisuus on työmme rikkaus”, Emmi Tähkänen sanoo.
Osastonhoitaja Anniina Bäckman on tarmokkaista työntekijöistään valtavan ylpeä.
”He ovat kaikki niin uskomattomia tyyppejä: empaattisia, kiinnostuneita ja korvaamattomia.”
